Tutkimukset kertovat: Suomalaisten nuorten ja koululaisten perustaidot ovat edelleen hyvät. Pienestä laskusta huolimatta kansainväliset vertailut (TIMSS, PISA) asettavat suomalaiset lähelle globaalia kärkeä lukutaidossa, luonnontieteissä ja matematiikassa.
Itse tulosten lisäksi kannattaa kurkistaa lukujen taakse. Ketkä tarkalleen ottaen pärjäävät ja ketkä eivät? Toteutuuko perinteinen hyvinvointivaltion näkemys koulutuksellisesta tasa-arvosta? Ja jos ei toteudu, ketkä ovat voittajia ja ketkä häviäjiä?
Laajassa mielessä maantieteellisesti Suomi on edelleen melko tasa-arvoinen maa koulutuksen osalta. Pientä orastavaa irtiottoa on näkyvissä pääkaupunkiseudun hyväksi.
Sosioekonomiset erot ja vanhempien koulutustaso sen sijaan vaikuttavat merkittävästi lasten oppimistuloksiin. Varhaisten perustaitojen kehittymiseen vaikuttavat erittäin paljon kodin aineelliset ja henkiset resurssit sekä kodin asenteet. Pohja menestykseen luodaan käytännössä jo ennen kouluun menoa.
Mielenkiintoinen anekdootti löytyy TIMSS-tutkimuksen suomalaisesta raportista: Mitä suuremmaksi lapsi arvioi kotoaan löytyvien kirjojen määrän, sitä paremmat olivat oppimistulokset. Lukeminen haastaa lapsen ajattelua sekä kehittää pitkäjänteisyyttä ja keskittymiskykyä. Nämä ovat hyvää koulumenestystä petaavia ominaisuuksia.
Tyttöjen oppimistulokset päihittävät poikien tulokset kaikissa aineissa. Aiemmin pojat olivat vahvempia esimerkiksi matematiikassa, mutta eivät enää. Tutkimuksissa pojat ovat tulleet ryminällä alas, kun taas tytöt vain hieman tai eivät olleenkaan. Huippuosaajia löytyy sekä pojissa että tytöissä, mutta keskimäärin tytöt menestyvät paremmin.
Toki fyysinen sukupuoli ei sinänsä vaikuta osaamiseen, vaan sukupuoleen liitettävät ajattelutavat ja konstruktiot. Tyttöjen oletetaan olevan poikia lahjakkaampia, ja kuinka ollakaan, odotukset täyttyvät. Pojat kuulevat, että heillä "ei ole lukupäätä", ja yllättäen lukeminen ei maistu.
Maahanmuuttajataustaiset nuoret saavat järjestäen kantaväestöä heikompia tuloksia. Suomen koulutusjärjestelmät eduksi tosin on sanottava, että maahanmuuttajataustaisten oppilaiden tulokset esim. luonnontieteissä kestävät suht hyvin vertailun tulosten kansainvälisen keskiarvon kanssa. Maahanmuuttaja-suomalainen pärjää yhtä hyvin kuin kanta-ranskalainen.
Pääomat kasautuvat, kuten Karl Marx sanoi. Samoin kasautuu huono-osaisuus. Todellisen ongelman eteen yhteiskuntamme joutuu, jos lahjakkaan nuoren lahjoja ei jostain syystä saada täyteen hyötykäyttöön.
Koulutusjärjestelmämme sisältää tiettyjä rakenteellisia epätasa-arvoisuuksia. Emme vielä elä Britti-tyylisessä luokkayhteiskunnassa, mutta suunta on jossain määrin sinnepäin. Luokkayhteiskunnan uhka ei toistaiseksi juonnu vain pankkitilin saldosta, vaan myös hienovaraisemmista syistä.
Ratkaisutkaan eivät ole yksinkertaisia. Lahjakkaiden ja älykkäiden pitää jatkossakin saada menestyä, mutta kohtuullista olisi, että jotkut eivät lähtisi sadan metrin juoksuun 50 metriä lähtöviivan takaa.
torstai 22. joulukuuta 2016
tiistai 15. marraskuuta 2016
You have to spend money to make money
Yksilötasolla säästäväisyys on hieno piirre. Laajemmin yhteiskunnassa säästäväisyys muuttuu ongelmaksi, kun se näyttäytyy kroonisena pelkona investoida ja kehittyä - tai velkaantua. Oikeasti kaikki velka ei ole pahasta.
Työmarkkinoiden hyvän kierre syntyy, kun elinkeinoelämä panostaa tuottavuuden kasvuun innovaatio- ja kehitystoiminnan kautta ja samaan aikaan työntekijöiden osaamis- ja koulutustaso nousee pikku hiljaa. Vanhoja töitä katoaa ja uusia syntyy. Tämä koskee niin teollisuutta kuin palvelualoja. Tuloksena on töitä, joita tekemällä tulee toimeen.
Tällä hetkellä ei nouse tuottavuus eikä osaamistaso. Olemme tilanteessa, joka on lähes täsmälleen hyvän kierteen vastakohta. Iso osa uusista työpaikoista on pienipalkkaisia alhaisen tuottavuuden töitä. Juuri sellaisia töitä, joita tekemällä ei tule toimeen varsinkaan pääkaupunkiseudulla, jossa asuminen on kallista. Jotkut ovat töitä, jotka oikeastaan kuuluisivat historiankirjoihin, siinä missä neulantekijä tai television korjaaja.
Yritysten laiskuus panostaa oman toimintansa kehittämiseen on kuin kaivaisi kuoppaa omien jalkojensa alta. Mistä tulee tulevaisuuden työvoima? Perusopintonsa päättävät nuoret ovat fiksumpia kuin miltä näyttävät. He kyllä tietävät, että esimerkiksi siivous- tai kiinteistönhoitoalalla palkat ovat heikot ja työajat epäsäännölliset. Sama koskee monia muitakin palvelualoja. Miksi siis pyrkiä alalle, joka parhaassakin tapauksessa tarjoaa kapean ja epävarman leivän?
Voimme hurskastella maailman tappiin saakka siitä, miten kaikki työ on tärkeää, mutta se ei tarkoita, että kukaan haluaisi niitä töitä tehdä - tai perinteinen tekeminen olisi edes järkevää. Alojen vetovoimaisuus ei kasva vain tyhjillä markkinointisloganeilla, jos työelämän todellisuus on jotain aivan muuta.
Osaaminen pitää jokaisen kyydissä
Yritys, joka ei vaivaudu panostamaan oman toimintansa kehittämiseen, on pian entinen yritys. Tämä on myös oikeasti syy, miksi monet suomalaiset työnantajat eivät pärjää, vaikka syytä kaadetaan mielellään joustamattomien työntekijöiden niskaan. Ymmärrän kyllä, että työajan pidennys ilman palkankorotusta nostaa työn tuottavuutta, mutta se tie on kuljettu nopeasti loppuun. Vuorokaudessa on vain tietty määrä tunteja.
Jos sen sijaan yrityksen sisäistäisivät sanonnan you have to spend money to make money ja panostaisivat toimintansa tuottavuuden kasvuun ja työntekijöidensä osaamiseen, olisimme hyvin eri tiellä kuin nykyisessä näivettymisen spiraalissa. Tuottaisimme moderneilla tuotantovälineillä pidemmälle jalostettuja hyödykkeitä (myös palveluita), joiden tekemiseen työnantaja kouluttaisi työntekijöitään. Viivan alle jäisi enemmän sekä omistajille että työntekijöille.
Alhaisen tuottavuuden työpaikkojen väheneminen loisi tietenkin myös paineita ammatillista koulutusjärjestelmää kohtaan varsinkin aikuisten puolella. Ihan kaikki tuskin voivat kouluttautua uusiin tehtäviin yrityksen sisällä. Tästä syystä dynaaminen ja joustava ammatillinen koulutus on niin oleellista. Uudelleenkouluttautuminen ja osaamisen päivittäminen ovat yhteiskuntamme tärkeimpiä asioita. Tämä mielessä on vaikea ymmärtää hallituksen leikkauksia koulutukseen ja tutkimukseen. Jälleen kerran: You have to spend money to make money.
Kyse on myös asenteista. Tällä hetkellä olemme tuudittautuneet ajatukseen, että kunhan vain painamme työvoimakustannukset tarpeeksi alas, niin kyllä se siitä. Bulkkimarkkinoilla näin voi ollakin, ainakin vähän aikaa, mutta niiden markkinoiden merkitys vähenee. Suomen tulevaisuus ei ole bulkissa, vaan osaamisessa.
Teksti on alunperin julkaistu Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n blogissa 9.11.2016.
Työmarkkinoiden hyvän kierre syntyy, kun elinkeinoelämä panostaa tuottavuuden kasvuun innovaatio- ja kehitystoiminnan kautta ja samaan aikaan työntekijöiden osaamis- ja koulutustaso nousee pikku hiljaa. Vanhoja töitä katoaa ja uusia syntyy. Tämä koskee niin teollisuutta kuin palvelualoja. Tuloksena on töitä, joita tekemällä tulee toimeen.
Tällä hetkellä ei nouse tuottavuus eikä osaamistaso. Olemme tilanteessa, joka on lähes täsmälleen hyvän kierteen vastakohta. Iso osa uusista työpaikoista on pienipalkkaisia alhaisen tuottavuuden töitä. Juuri sellaisia töitä, joita tekemällä ei tule toimeen varsinkaan pääkaupunkiseudulla, jossa asuminen on kallista. Jotkut ovat töitä, jotka oikeastaan kuuluisivat historiankirjoihin, siinä missä neulantekijä tai television korjaaja.
Yritysten laiskuus panostaa oman toimintansa kehittämiseen on kuin kaivaisi kuoppaa omien jalkojensa alta. Mistä tulee tulevaisuuden työvoima? Perusopintonsa päättävät nuoret ovat fiksumpia kuin miltä näyttävät. He kyllä tietävät, että esimerkiksi siivous- tai kiinteistönhoitoalalla palkat ovat heikot ja työajat epäsäännölliset. Sama koskee monia muitakin palvelualoja. Miksi siis pyrkiä alalle, joka parhaassakin tapauksessa tarjoaa kapean ja epävarman leivän?
Voimme hurskastella maailman tappiin saakka siitä, miten kaikki työ on tärkeää, mutta se ei tarkoita, että kukaan haluaisi niitä töitä tehdä - tai perinteinen tekeminen olisi edes järkevää. Alojen vetovoimaisuus ei kasva vain tyhjillä markkinointisloganeilla, jos työelämän todellisuus on jotain aivan muuta.
Osaaminen pitää jokaisen kyydissä
Yritys, joka ei vaivaudu panostamaan oman toimintansa kehittämiseen, on pian entinen yritys. Tämä on myös oikeasti syy, miksi monet suomalaiset työnantajat eivät pärjää, vaikka syytä kaadetaan mielellään joustamattomien työntekijöiden niskaan. Ymmärrän kyllä, että työajan pidennys ilman palkankorotusta nostaa työn tuottavuutta, mutta se tie on kuljettu nopeasti loppuun. Vuorokaudessa on vain tietty määrä tunteja.
Jos sen sijaan yrityksen sisäistäisivät sanonnan you have to spend money to make money ja panostaisivat toimintansa tuottavuuden kasvuun ja työntekijöidensä osaamiseen, olisimme hyvin eri tiellä kuin nykyisessä näivettymisen spiraalissa. Tuottaisimme moderneilla tuotantovälineillä pidemmälle jalostettuja hyödykkeitä (myös palveluita), joiden tekemiseen työnantaja kouluttaisi työntekijöitään. Viivan alle jäisi enemmän sekä omistajille että työntekijöille.
Alhaisen tuottavuuden työpaikkojen väheneminen loisi tietenkin myös paineita ammatillista koulutusjärjestelmää kohtaan varsinkin aikuisten puolella. Ihan kaikki tuskin voivat kouluttautua uusiin tehtäviin yrityksen sisällä. Tästä syystä dynaaminen ja joustava ammatillinen koulutus on niin oleellista. Uudelleenkouluttautuminen ja osaamisen päivittäminen ovat yhteiskuntamme tärkeimpiä asioita. Tämä mielessä on vaikea ymmärtää hallituksen leikkauksia koulutukseen ja tutkimukseen. Jälleen kerran: You have to spend money to make money.
Kyse on myös asenteista. Tällä hetkellä olemme tuudittautuneet ajatukseen, että kunhan vain painamme työvoimakustannukset tarpeeksi alas, niin kyllä se siitä. Bulkkimarkkinoilla näin voi ollakin, ainakin vähän aikaa, mutta niiden markkinoiden merkitys vähenee. Suomen tulevaisuus ei ole bulkissa, vaan osaamisessa.
Teksti on alunperin julkaistu Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n blogissa 9.11.2016.
maanantai 20. kesäkuuta 2016
Fokus takaisin laatuun
Yksikkötyökustannusten alentamiseen tähdännyt kilpailukykysopimus tuo yrityksille säästöjä ja palkkakehitykseen ennakoitavuutta. Hyvä homma, toivottavasti Suomen yskivä kone saa tarvitsemansa ryypyn.
Nyt kun bulkkipuolen keskustelu on käyty ja toimenpiteet tehty, olisi hyvä siirtää fokus jälleen myös muihin kilpailukyvyn taustalla lymyäviin tekijöihin, kuten työvoiman laatuun ja osaamiseen.
Hallitus ei tutkimus- ja koulutusleikkauksillaan ainakaan helpota laadukkaan työvoiman kehitystä. Onneksi työmarkkinaosapuolilla on laajemmassa kuvassa melko yhteiset tavoitteet esim. ammatillisen koulutuksen kehittämisessä: työelämä ja työmarkkinat muuttuvat, alhaisen tuottavuuden tehtävät vaihtuvat korkeamman tuottavuuden pesteihin, ja sen myötä osaamistarpeet muuttuvat. Työntekijä- ja työnantajapuolet ovat kiky-sopan keittelyn keskelläkin tehneet hyvää yhteistyötä suomalaisen koulutuksen kehittämisessä työelämälähtöiseen suuntaan.
Työvoiman laadun ja elinikäisen oppimisen kannalta henkilöstökoulutus on tärkeässä asemassa. Siinä emme ole aina olleet työnantajien kanssa aivan samalla aaltopituudella. Tällä hetkellä osaamispääoma nimittäin kasautuu. Ne, joilla on jo valmiiksi hyvä pohjakoulutus, laajapohjainen osaaminen ja hyvä sosioekonominen asema, kahmaisevat suurimman osan myös työnantajien tarjoamasta osaamisen kehittämisestä. Tämä ei ole erityisen toivottava suuntaus.
TEM:n lukujen mukaan noin reilu puolet työntekijöistä (53 %) nautti viime vuonna työnantajan tarjoamasta henkilöstökoulutuksesta. Ne, jotka koulutukseen asti pääsivät, saivat sitä keskimäärin 4,4 päivää.
Lukujen sisältä löytää mielenkiintoista variaatiota: noin 2/3 ylemmistä toimihenkilöistä kävi vuoden aikana työnantajan tarjoamassa koulutuksessa (kesto yhteensä 4,7 päivää) ja alemmista toimihenkilöistä heistäkin yli puolet (56 %) saivat vastaavaa koulutusta (kesto 4,4 päivää).
Työntekijät sen sijaan jätettiin vähemmälle: 38 % ja kesto 3,4 päivää. PAMin jäsenkyselyn mukaan liiton jäsenet liikkuvat suunnilleen samoissa luvuissa. Työnantaja tarjosi koulutusta noin 40 prosentille, ja kesto oli noin 3 päivää.
Hallituksen koulutus- ja tutkimusleikkauksista johtuen pallo on yhä enemmän työnantajilla. Nyt olisi aika tsempata ja tehdä työvoiman osaamisesta ja työn laadusta jälleen määrittävä kilpailuetu sekä koti- että vientimarkkinoille. Kukaan tuskin haluaa jättää Suomen tulevaisuutta huonojen hyödykkeiden varaan, vaikka ne tuotettaisiin kuinka halvalla.
Työmarkkinoiden rakennemuutoksissa heikoimmassa asemassa ovat ne, joiden työmarkkina-asema on jo valmiiksi huonoin. Laiminlyötynä juuri heissä piilee pitkäaikaistyöttömyyden siemen, mutta toisaalta myös loistava potentiaali, jos vanha osaaminen osataan päivittää nykyaikaan.
Nyt kun bulkkipuolen keskustelu on käyty ja toimenpiteet tehty, olisi hyvä siirtää fokus jälleen myös muihin kilpailukyvyn taustalla lymyäviin tekijöihin, kuten työvoiman laatuun ja osaamiseen.
Hallitus ei tutkimus- ja koulutusleikkauksillaan ainakaan helpota laadukkaan työvoiman kehitystä. Onneksi työmarkkinaosapuolilla on laajemmassa kuvassa melko yhteiset tavoitteet esim. ammatillisen koulutuksen kehittämisessä: työelämä ja työmarkkinat muuttuvat, alhaisen tuottavuuden tehtävät vaihtuvat korkeamman tuottavuuden pesteihin, ja sen myötä osaamistarpeet muuttuvat. Työntekijä- ja työnantajapuolet ovat kiky-sopan keittelyn keskelläkin tehneet hyvää yhteistyötä suomalaisen koulutuksen kehittämisessä työelämälähtöiseen suuntaan.
Työvoiman laadun ja elinikäisen oppimisen kannalta henkilöstökoulutus on tärkeässä asemassa. Siinä emme ole aina olleet työnantajien kanssa aivan samalla aaltopituudella. Tällä hetkellä osaamispääoma nimittäin kasautuu. Ne, joilla on jo valmiiksi hyvä pohjakoulutus, laajapohjainen osaaminen ja hyvä sosioekonominen asema, kahmaisevat suurimman osan myös työnantajien tarjoamasta osaamisen kehittämisestä. Tämä ei ole erityisen toivottava suuntaus.
TEM:n lukujen mukaan noin reilu puolet työntekijöistä (53 %) nautti viime vuonna työnantajan tarjoamasta henkilöstökoulutuksesta. Ne, jotka koulutukseen asti pääsivät, saivat sitä keskimäärin 4,4 päivää.
Lukujen sisältä löytää mielenkiintoista variaatiota: noin 2/3 ylemmistä toimihenkilöistä kävi vuoden aikana työnantajan tarjoamassa koulutuksessa (kesto yhteensä 4,7 päivää) ja alemmista toimihenkilöistä heistäkin yli puolet (56 %) saivat vastaavaa koulutusta (kesto 4,4 päivää).
Työntekijät sen sijaan jätettiin vähemmälle: 38 % ja kesto 3,4 päivää. PAMin jäsenkyselyn mukaan liiton jäsenet liikkuvat suunnilleen samoissa luvuissa. Työnantaja tarjosi koulutusta noin 40 prosentille, ja kesto oli noin 3 päivää.
Hallituksen koulutus- ja tutkimusleikkauksista johtuen pallo on yhä enemmän työnantajilla. Nyt olisi aika tsempata ja tehdä työvoiman osaamisesta ja työn laadusta jälleen määrittävä kilpailuetu sekä koti- että vientimarkkinoille. Kukaan tuskin haluaa jättää Suomen tulevaisuutta huonojen hyödykkeiden varaan, vaikka ne tuotettaisiin kuinka halvalla.
Työmarkkinoiden rakennemuutoksissa heikoimmassa asemassa ovat ne, joiden työmarkkina-asema on jo valmiiksi huonoin. Laiminlyötynä juuri heissä piilee pitkäaikaistyöttömyyden siemen, mutta toisaalta myös loistava potentiaali, jos vanha osaaminen osataan päivittää nykyaikaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)