Ammatillinen koulutus on ollut otsikoissa – ja pääsääntöisesti negatiivisessa mielessä. Huoli kotona energiajuomaa kittaavista, Counter-Strikea päivät pitkät hakkaavista teineistä on suuri. Miksi ammatilliset opiskelijat eivät saa tarpeeksi opetusta? Miksi he saavat maleksia kotona keskellä päivää? Ajatelkaa lapsia!
Monet ovat löytäneet syyllisen ammatillisen koulutuksen reformista. Osoite on vain puoliksi oikein. Täyteen paniikkiin ei ole syytä.
Reformin
jälkeinen ammatillinen koulutus pitää sisällään hyviä palikoita. Itse
reformissa oli enemmän hyvää kuin huonoa. Ongelma on, että koulutuksen
järjestäjien resurssit ovat liian pienet reformin menestyksekkääseen
toteuttamiseen. Ja tästä voidaan syyttää pääsääntöisesti nykyistä, mutta
myös edellistä, hallitusta.
Ammatillisen
koulutuksen kivijalka on laatu. Myös huolten taustalla on huoli laadun
heikkenemisestä. Tunnetusti laatu maksaa, mutta laatutyötä voidaan
kehittää myös muilla tavoilla.
Koko ammatillisen koulutuksen laadunhallinta on aikamoinen himmeli. Taustalta löytyy Ammatillisen koulutuksen laatustrategia 2011–2020 -kaltaisia valtion linjapapereita, jotka aika ajoin nostetaan mapista pölyttymästä välitsekkauksia varten.
Tehtävänsä
on OKM:llä, OPH:lla, Karvilla, oppilaitoksilla ja työelämän edustajilla.
Himmellimäisyydessä ei sinänsä ole mitään vikaa. Kaikilla edellä
mainituilla toimijoilla on oikeasti tärkeä rooli. Oman kokemukseni
mukaan ne ovat myös täynnä osaavia koulutuksen asiantuntijoita.
Mitä
voisimme pohtia enemmän, on laadunvalvonnan yhteistyö. Tällä hetkellä
ainakin työelämätoimikunnissa istuvat työelämän edustajat kokevat
asemansa epäselväksi. Raja-aidat opetushallinnon (OKM, OPH), koulutuksen
järjestäjien ja työelämän edustajien (työelämätoimikunnat) eivät
vaikuta hälventyneen. Monet eivät koskaan kuulleetkaan Kansallisesta
koulutuksen arviointikeskus Karvista. Emme tiedä, mitä kollegamme
tekevät.
Lopputuloksena
on jupinaa ja manailua siitä, miten ministeriö laatii kelvottomia
lakeja eikä kuuntele tarpeeksi työelämää. En epäile, etteikö hallinnon
puolella kiroilla samalla tavalla työelämän epärealistisia odotuksia ja
ymmärtämättömyyttä.
Miten tuomme
toimijoiden kirjon vielä vahvemmin saman pöydän ääreen? Voisimmeko
käyttää digialustoja tehokkaammin hyödyksi laadun varmistamisessa? Aivan
varmasti. Fiksut työnantajat voivat tukea paikallisten, resurssien
kanssa kipuilevien koulutuksen järjestäjien omaa laatutyötä. Ajatus
työpaikasta todellisena oppimisympäristönä tuo aivan uudenlaista koukkua
työelämän ja oppilaitoksen yhteiseen laatutyöhön. Työelämällä on
entistä suorempi keino, mutta myös suurempi vastuu, vaikuttaa
ammatillisen koulutuksen laatuun.
Toki myös
verkostoituminen ja toisten työn ymmärrys ovat avainasemassa. Selkeästi
esiin tuotu arvostus eri laatutoimijoiden työstä madaltaisi kynnystä
tehdä yhteistyötä.
Uskon
sataprosenttisesti, että kaikkien tavoitteet ovat tismalleen samat:
Laadukas ammatillinen koulutus ja korkea työllisyysaste. Maaliin
pääsemiseksi tarvitsemme avointa asennetta, tavoitehakuisuutta ja
toimivia yhteistyömalleja.
