STK:n ja
EK:n lobbarina neljä vuosikymmentä häärännyt Lasse Laatunen kuvaili
muistelmissaan työmarkkinajärjestöjen koulutusasiantuntijoita vähemmän
mairittelevasti: ”Heistä on ollut kautta työmarkkinahistorian vaikea saada
mitään tolkkua.”
Koulutuspolitiikka
ei ole niin monimutkaista, etteikö myös työmarkkinajuristi voisi päästä
kärryille vähintään perusteista. Laatusen kohdalla kyse lienee enemmän
henkilökohtaisesta kiinnostuksen puutteesta. No, mieltymyksensä kullakin.
Palkansaajapuolella
on pari hyvää syytä olla kiinnostunut koulutuksesta.
Ensimmäinen
on selkeä ja konkreettinen. Osaamisen kehittäminen nostaa todennäköisyyttä
työllistyä ja edetä uralla.
Tämän päivän
osaamisperusteisessa koulutusmaailmassa myös epäformaalin koulutuksen merkitys
on kasvussa, mutta formaalilla puolella (jossa asiaa on paremmin tutkittu)
yhteys on kirkas: Jokainen tutkintotaso nostaa segmentin työllisyysastetta
helposti parikymmentä prosenttiyksikköä.
Käytännössä
merkittävin rajapinta osuu 2. asteen tutkinnon suorittaneiden ja kokonaan
vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa olevien väliin. Suomeksi sanottuna
vähintään 2. asteen tutkinnon suorittaminen helpottaa työllistymistä
reippaasti. Rakenteellinen koulutustason nousu on paras tapa suojella
kansalaisia työttömyydeltä.
Mutta on
myös toinen syy – vähintään yhtä tärkeä, joskin hieman abstraktimpi:
Ay-liikkeen tavoitteena on sivistyneiden ihmisten yhteiskunta.
Miksi? Koska
sivistykseen pyrkivä ihminen on ajatteleva ihminen. Sivistykseen pyrkivä,
tiedostava ihminen ei purematta niele teknokraattisia totuuksia.
Ettäkö pitää
leikata palkoista? Ettäkö pitää leikata työttömyysturvasta? Ettäkö pitää tehdä
nämä ja nämä veronkevennykset? Ettäkö ei ole vaihtoehtoja?
Kyse ei ole
sivistyssanoista ja maisterinpapereista, vaan yhteiskuntakriittisyydestä, omien
aivojen käyttämisestä sekä tiedon ja tieteen arvostamisesta. Siitä, että on
kiinnostunut ja ottaa selvää. Se on todellista sivistystä.
Vaihtoehtoja
löytyy aina. Joskus parempia, joskus huonompia, mutta sivistynyt ja tiedostava
ihminen osaa arvioida sen itse.
Palkansaajaliikkeen
on palattava sivistysliikkeeksi, jollainen aikoinaan olimme. En ole
haikailemassa takaisin vanhaan, vaan nimenomaan kohti uutta tulevaisuuden
voimaannuttavaa sivistystä.
Haluamatta kuulostaa liian mahtipontiselta, ay-liikkeelle on tarjolla vallankumouksellinen rooli. Liittojen velvollisuus on kyseenalaistaa valtarakenteet – ja liitto yhtä kuin jäsenensä. Oman koulutus- ja sivistystoiminnan kautta menemme kohti tätä tavoitetta.
Globaali
kilpailu ei juuri jaa armopaloja. Koulutuksen ja sivistyksen kautta otamme
kohtalomme vahvemmin omiin hyppysiimme. Digitalisaatio antaa tähän paremmat
eväät kuin koskaan. Ennen oli luku- ja opintopiirejä, joissa työntekijät
kehittivät itseään. Nyt saman voi tehdä vielä demokraattisemmin, mobiilisti ja
vaivattomasti.
