Hyvässä porukassa oppii parhaiten

Teksi on alunperin julkaistu 19.12. Siltasaaren valopäät -blogissa.

Halusimme tai emme, työpaikalla tapahtuvan ammatillisen oppimisen lisääntyminen vaikuttaa meistä moneen. 

Luonnollisesti vastuu työpaikan kehittämisestä toimivaksi oppimisympäristöksi ei ole kaikilla sama, mutta itseään on vaikea ulkoistaa täysin. Vähin, mitä voi tehdä, on olla vaikeuttamatta nuoren oppijan taivalta työpaikalla.

Tutkimusten mukaan oppiminen tapahtuu paremmin, kun oppija tuntee olevansa osa ympäröivää yhteisöä. Rivityöntekijän ystävällinen tervehdys kahvihuoneessa ja muutama kannustava sana puhumattakaan ymmärtävästä asenteesta vielä oppivan nuoren ammatillisia rajoitteita kohtaan voivat olla ratkaisevia tekijöitä. 

Nuori kokee olevansa hyväksytty osa työporukkaa, vaikka onkin vasta oppimassa ammatin saloja. Näin hän motivoituu ja alkaa oppia tehokkaammin. Inhimillisen otteen vaikutusta ei pidä aliarvioida.

Luottamusmies ja työpaikkaohjaaja ovat oppijan portti työyhteisöön. Heidän rinnallaan nuoren oppijan on helpompi astella työpaikalle näyttämään, että hänessä on potentiaalia alan ammattilaiseksi ja vastuunkantajaksi. Myös portinvartijoiden vastuu on suuri.

Ymmärrän täysin, että esimerkiksi ylityöllistetyt luottamusmiehet eivät koe lisääntyvää työssäoppijoiden määrää pelkästään positiivisena asiana. Tästä syystä sekä työpaikkojen että valtiovallan tulisi asettaa panoksia siihen, että työpaikoilla on kunnon resurssit toimia uudenlaisena oppimisympäristönä. 

Unohtaa ei pidä myöskään opettajia. Ilman heidän pedagogista asiantuntijuuttaan työpaikka ei taivu luovaksi ja monipuoliseksi oppimisympäristöksi. Nykypäivän työelämä voi kuitenkin olla monelle opettajalle vieras. Tästä syystä myös he tarvitsevat tukea ja omia työelämääntutustumisjaksoja.

Maan nykyinen hallitus leikkasi ammatillisen koulutuksen rahoitusta armottomasti. Olen edelleen äärimmäisen skeptinen sen suhteen, että ammatillisen koulutuksen reformi – vaikka ei kaikin puolin täysin kelvoton uudistus olekaan – kykenee oikeasti tuottamaan toivottuja säästöjä. 

Todennäköisesti seuraava hallitus joutuu paikkamaan nykyisen leikkauslinjan seurauksia. Ja kun se tehdään, olisi työpaikkojen kehittäminen ammatillisen koulutuksen oppimisympäristönä juuri oikea kohde.

Kohti pohjaa

Teksti on Keski-Uudenmaan lukijapalstalla ti 5.12.2017

Kansanedustaja Eero Lehti (kok.) kirjoittaa (K-U 1.12.2017) mielenkiintoisesti suomalaisten työmarkkinoiden rakenteista. Ikävä kyllä kansanedustaja ei vaikuta täysin ymmärtäneen esittämiensä uudistusten seurauksia.

Lehden ihailema Hartz-reformi on luonut Saksaan ennenäkemättömän työssäkäyvien köyhien massan. He ovat ihmisiä, jotka tekevät kahta tai jopa kolmea alhaisen tuottavuuden työtä, mutta eivät silti saa töistään säällistä toimeentuloa. Erityisesti kärsivät kouluttamattomat, yksinhuoltajat, vanhukset ja erityistä tukea tarvitsevat työntekijät.

On absurdia, että kansanedustajan eksplisiittinen tavoite on luoda työmarkkinat, jossa työntekijät eivät tule toimeen työllään ja jossa olisi lähtökohtaisesti julkisen sektorin tehtävä paikata aukot toimeentulossa. Tällaista mallia kutsutaan tulonsiirroksi heikosti tuottaville yrityksille, millä taas on vakavasti yritysten kilpailutilannetta vääristävä vaikutus.

Sama kilpailua vääristävä vaikutus olisi myös yleissitovuuden heikentämisellä. Reilussa kilpailuasetelmassa vallitsee luova tuho. Yksikään yritys ei pärjää ilman innovaatioita ja panostuksia kehitystyöhön. Näin toimii markkinatalous. Yleissitovuuden poistaminen nimenomaan vähentäisi yritysten halua kehittyä. 

Haluammeko yhteiskunnan, jossa merkittävin kilpailuetu syntyy työehtojen heikentämisestä? Suunta on kohti pohjaa. Kyse on vain siitä, kuka ehtii sinne ensimmäisenä.

Vai haluammeko yhteiskunnan, jossa tuottavuuteen ja innovaatioihin panostavat yritykset menestyvät reilun ja tasavertaisen kilpailun vallitessa? Silloin suunta on huipulle.

Yksikään maa ei pidemmän päälle pärjää ilman tuottavuuden kasvua ja kansalaisten tasaisesti nousevaa osaamis- ja koulutustasoa. Näin saavutetaan hyvän kierre, jossa työllisyysaste nousee ja innovatiiviset ja kasvuhakuiset yritykset menestyvät. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista ilman julkisia panostuksia koulutukseen; asia joka on vaikuttaa maan nykyhallitukselta unohtuneen.

Yhdestä asiasta olen kansanedustajan kanssa samaa mieltä: paikallinen ja yritystasoinen sopiminen tulee lisääntymään. Lehdeltä tosin unohtuu, että paikallinen sopiminen on jo nyt hyvin yleistä. Kyseessä ei ole uhka, vaan mahdollisuus, joka on nimenomaan parempi tehdä yleissitovuuden puitteissa.

Mikko Laakkonen

Koulutuspoliittinen asiantuntija

Palvelualojen ammattiliitto PAM

Järvenpään kaupunginvaltuutettu (sd.)

Palkkiosäännön päivittäminen oli perusteltua

Yleensä mainio paikallislehtemme Keski-Uusimaa ehti jo tänään (24.10.) uutisoida, että Järvenpään eilisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa tehty palkkiosäännön uudistus aloitettiin ”kaikessa hiljaisuudessa heti vaalien jälkeen”. 

Mielestäni toimielinten palkkiosäännön uudistaminen tehtiin kaiken kaikkiaan varsin tyylikkäästi ja avoimesti. Muodostettiin palkkiosääntötoimikunta ja kaikilla valtuustoryhmillä oli mahdollisuus osallistua valmisteluun.

Miksi palkkiosäännön uudistus sitten oli tarpeellinen juuri tässä kohtaa?

Koska edellinen valtuusto ei asiaa hoitanut. Optimaalista olisi, että kauttaan lopettava valtuusto päivittäisi kaupungin toimielinten palkkiosäännön seuraavaa valtuustoa varten. Palkkiot ja ansionmenetyskorvaukset mahdollistavat osaltaan sen, että jokainen kuntalainen tulotasoon katsomatta voi sujuvasti toimia kuntapäättäjänä.

Olla uudistamatta säännöstöä tasaisin väliajoin on kuin sanoa, että köyhien ja sairaiden on parempi pysyä poissa päätöksenteosta.

Jos joku sitten ei tarvitse korotettua palkkiotaan, sen rahan voi antaa vaikka hyväntekeväisyyteen. Kohteita löytyy ja kunnan talous ei siitä kärsi.

Itse äänestin palkkiosääntötoimikunnan pohjan puolesta, kuten selkeä enemmistö valtuutetuista. Järvenpää on jatkossakin kaupunki, jossa myös pienituloiset ovat tervetulleita osaksi kuntademokratiaa.

Nuori oppija työpaikalla

Kolumni julkaistiin Keski-Uusimaa-lehdessä 17.10.2017

Joka vuosi tuhannet ammattiin opiskelevat nuoret tekevät työssäoppimisjaksoja. Työpaikalla tapahtuva oppiminen on oleellinen osa ammatillisia opintoja. Usein työnantajat tekevät rekrytointipäätöksiä näiden jaksojen perusteella. 

Hallitus lähti osana ammatillisen koulutuksen reformia uudistamaan ammattiin opiskelevien työssäoppimisjaksoja. Käytännössä koko perinteinen ”työssäoppiminen” jää historiaan.

Vuoden alusta (oppisopimuskoulutusta lukuun ottamatta) kaikki työpaikalla tapahtuva ammatillinen oppiminen toteutetaan uuden koulutussopimusmallin kautta. Yhä suurempi osa ammatillisia opintoja tulisi näin suorittaa työpaikoilla. Taustalla ovat hallituksen koulutusleikkaukset.

Nuoren oppijan asema työpaikalla on usein hatara. Kun hallituksen tavoite on lisätä työpaikalla (ilman työsuhdetta) tapahtuvaa oppimista, on nykyongelmilla potentiaali moninkertaistua.

Toisaalta joka vuosi kolmisen tuhatta peruskoulun päättänyttä nuorta ei jatka missään opinnoissa. He jäävät tyhjän päälle. Yleensä kouluallergikoille paras tapa oppia on työn kautta.

Koulutussopimusmallille on syytä antaa mahdollisuus, mutta se vaatii myös panostuksia, ei vain leikkauksia.

Nyrkkisääntö hyvään työssäoppimiseen on seuraava: Oppija, työnantaja ja koulutuksen järjestäjä muistavat roolinsa ja kommunikoivat keskenään. Kun joku unohtaa omat vastuunsa ja velvollisuutensa tai tieto työssäoppimisen etenemisestä ei kulje, hommalla on merkittävästi suurempi riski mennä metsään.

Myös kuntapäättäjillä on oma roolinsa. Haluammeko uudistuksen onnistuvat, vaikka tunnistamme riskit? Miten luomme puitteet onnistumiselle?

Jotta käytännön työelämä voi toimia oppimisympäristöinä, tarvitsemme monipuolisen yrityskentän. Uudistuksen ensiaallossa suurin vastuu onkin vieritetty – kenties kohtuuttomasti – työnantajille. Jos työnantajilla ei ole resursseja tai motivaatiota ottaa suurempia määriä nuoria ammattiin opiskelevia suojiinsa, uudistuksen tavoitteet valuvat varmasti hukkaan.

Sitä ei kannata toivoa, vaikka ei Sipilän hallitusta symppaisikaan.

Mikko Laakkonen

Kirjoittaja on koulutuspoliittinen asiantuntija ja Järvenpään kaupunginvaltuutettu (sd.).

Valtuustopuhe 28.8.2017

Puhe pidettiin Järvenpään kaupunginvaltuuston kokouksessa ma 28.8. esityslistan kohdassa 35 Kaupunginjohtajan alustava kehys vuosille 2018-2022.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvä ystävät!

Tämä on ensimmäinen kertani puhumassa valtuuston edessä, tämä on ilo ja kunnia.

Viime viikolla julistetiin valtakunnallinen koulurauha. Koulurauhan tarkoitus on, että ketään kiusata, ettei kukaan jäisi yksin, kaikki otetaan mukaan ja jokainen oppilas on tärkeä kouluyhteisön jäsen.

Jotta koulurauha ei jää Järvenpäässä vain puheeksi vailla sisältöä, tulee sen ylläpitoon allokoida lähivuosina asialliset resurssit. Oppilaiden ja henkilöstön hyvinvointi, turvallisuus ja jaksaminen ovat siitä kiinni. Näin rakennetaan aidosti tämän kaupungin tulevaisuutta. Tämä on myös hyvä strateginen tavoite.

Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa Järvenpäästä löytyy koululaisia, jotka pelkäävät mennä kouluun kiusaamisen, fyysisen tai henkisen uhan vuoksi. Kaikki me ymmärrämme, että tällainen tilanne ei ole lapsiperheitä houkuttelevan sivistyskaupungin tavoitteiden mukaista.

Ymmärrän hyvin, että tänä päivänä merkittävä osa esimerkiksi kiusaamisesta tapahtuu muualla kuin fyysisessä koulurakennuksessa (oli se sitten koulumatkoilla tai virtuaalisesti). Sitä suuremmalla syyllä  tulee pitää kiinni tietyistä perusasioista: koulu on lapselle aina turvallinen toimintaympäristö, johon hän menee mielellään. Suomalainen opetushenkilöstö on myös maailman parasta. He ansaitsevat sen, että heidän toiminnallaan on arvoisensa puitteet.

Tässä lähetekeskustelussa haluan tuoda esiin, että meidän pitää asettaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen sellaiset resurssit, että kukaan ei tunne uhkaa mennessään kouluun, erityisoppilaat saavat tarvitsemansa tuen jokaisessa luokassa, ja että uuden oppiminen on aidosti ilo ja jokainen lapsi on samalla viivalla katsomassa tulevaisuuteen luottavaisin mielin ja itseensä uskoen. 

Kiitos!

Arjen turvallisuus on lapsen perusoikeus

No, toki se on sitä aikuisellekin, mutta lapsi on alttiimpi erilaisille elämän turvattomuuksille. Siksi lapsiin ja nuoriin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Turun tragedia on luonnollisesti nostanut teeman turvallisesta elinympäristöstä uudelle tasolle. Lopulta arjen turvallisuus on perusoikeus joka tilanteessa.

Järvenpään kaupunginvaltuutettuna sekä lasten ja nuorten lautakunnan jäsenenä itselläni on mahdollisuus ja velvollisuus olla vaikuttamassa lasten turvallisuuteen ja hyvinvointiin kaupungissamme. Kyse on vastuutehtävästä. En ole vielä tavannut vanhempaa, joka ei ottaisi oman lapsensa turvallisuutta vakavasti. Jokainen huolestunut vanhempi on oikeutettu siihen, että myös kaupunki ottaa hänen huolensa vakavasti. 

Itselläni on kolme alle kouluikäistä lasta, joten aihe on luonnollisella tavalla lähellä sydäntäni. Näen lasten ja nuorten turvallisuuden laajassa mielessä. On päivän selvää, että yhdenkään lapsen tai nuoren ei pidä joutua pelkäämään fyysisen turvallisuutensa puolesta missään tilanteessa: pyörätiet ovat kunnossa, suojatiet turvallisia, pimeällä uskaltaa kävellä, koulussa ei kiusata. 

Koulukiusaaminen on erityinen huoli, sillä lapsen on mentävä kouluun joka tapauksessa. Kuvittele, miltä itsestäsi tuntuisi mennä töihin päivittäin peläten haukkumista, vähättelyä ja fyysistä väkivaltaa?

Ja turvallisuus ei jää vain tähän. Miten luodaan ympäristö, jossa lapsi tuntee olonsa turvalliseksi myös henkisesti? Että hän voi luottaa tulevaisuuteensa? Kasvaa täyteen potentiaaliinsa uskoen itseensä? Että lapsi tietää, että hänestä pidetään huolta ja annetaan olla lapsi? Että häntä ei nujerreta vaan kannustetaan.

Jokainen perhe on yksilöllinen, mutta kyse on myös yhteisöllisyydestä. Haluammeko olla huolehtimassa lähimmäisistämme? Vanha sanonta koko kylästä lapsen kasvattajana ei ole aivan huuhaata. 

Yhteisöllisyys ja toisista huolenpitäminen ei automaattisesti vaadi vahvaa valtiota ja julkista holhousta, mutta toimiva hyvinvointivaltio voi olla keino toteuttaa yhteisöllisiä tavoitteita. Maksan mielelläni kunnallisveroa, kun tiedän, että rahani käytetään laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttamiseen. Ja en pane ollenkaan pahakseni, jos verorahoistani hyötyy myös joku toinen perhe. 

Lasten ja nuorten hyvinvointi Järvenpäässä on meidän jokaisen asia. Pidetään huolta julkisista palveluista - ja pidetään huolta toisistamme. 

Ole yhteydessä:

mikko.laakkonen@jarvenpaa.fi

facebook.com/laakkonenmikk/

twitter.com/mlaakkonen

Amisreformi lyö painetta työpaikoille

Teksti julkaistu 4.7. Keski-Uusimaa-lehden lukijapalstalla

Keski-Uusimaa (3.7.) kirjoitti ansiokkaasti ammatillisen koulutuksen reformin toteutumisesta. Amisreformi pitää sisällään monia kannatettavia elementtejä: mm. henkilökohtaiset opintopolut, byrokratian keventämisen, pöhöttyneen tutkintorakenteen keventämisen ja linjakkaammat tutkinnot.

Reformin ytimessä on myös ajatus siitä, että ammatillisen oppimisen painopiste siirtyy pois oppilaitoksesta kohti työpaikkoja. Ikävä kyllä tähän liittyen reformi jää hampaattomaksi. Se ei tuo ratkaisuja jo olemassa oleviin työssäoppimisen polttaviin ongelmiin: Mikä on työssäoppijan asema työpaikalla, onko nuorella oppijalla asiantunteva ohjaaja, saavutetaanko oppimistavoitteet, mitkä ovat työpaikan resurssit? Ongelmat voivat entisestään kasvaa, kun työpaikalla tapahtuvan oppimisen volyymit kasvavat.

Samalla hallitus asettaa valtavan paineen suomalaisen työelämän harteille. Reformin oli tarkoitus oikeuttaa hallituksen toteuttamat valtavat ammatillisen koulutuksen taloudelliset leikkaukset. Jos työnantajat myös Keski-Uudellamaalla eivät nykyistä laajemmin koe, että työssäoppijoihin panostaminen on vaivan arvoista, reformin tavoitteita ei saavuteta - eikä säästötavoitteisiin päästä.

Ratkaisun avain on työelämän ja ammatillisen koulutuksen jatkuva yhteistyö: Työnantajat, palkansaajat, kuntapäättäjät ja oppilaitokset voivat yhdessä varmistaa, että suomalainen ammatillinen osaaminen pysyy maailman huippuna myös reformin jälkeen. 

Mikko Laakkonen

Koulutuspoliittinen asiantuntija

Kaupunginvaltuutettu (sd.)

Järvenpää

Politiikka voi olla kyynisyyden vastavoima

Järvenpään kaupunginvaltuuston järjestäytyminen oli tuskin viikon suurin uutinen, mutta todettakoon nyt kuitenkin, että kokous pidettiin.

Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Eemeli Peltonen (sd.) ja kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi Helinä Perttu (kok.).

Eemelin olen oppinut tuntemaan jo varsin hyvin. Pidän häntä poliittisena lahjakkuutena, jolla riittää näkemystä ja osaamista mennä pitkälle.

Helinää en henkilökohtaisesti tunne, mutta puheessaan valtuuston edessä hän antoi viisaita ohjeita uusille valtuutetuille: Älä jää takariviin, vaan etsi paikka päätöksenteon keskiössä. Yhteistyökykyisille ja ahkerille löytyy tilaa. Myös lyhyessä kahdenkeskisessä keskustelussa sanoma oli rohkaiseva: Valtuutettuna on paras mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Demokratia ei ole vain turhia sanoja.

Itse haluan tukeutua tähän ajatukseen - pitää sitä eräänlaisena henkisenä ohjenuorana. Maailma on jo valmiiksi kyyninen, kylmä ja vaihtoehdoton - politiikka voi olla vastavoima.

Järvenpään valtuusto valitsi allekirjoittaneen lasten ja nuorten lautakunnan jäseneksi. Sitä suuremmalla syyllä piittaamattomalle kyynisyydelle ei ole sijaa. Aikuiset ehtivät ihan omakätisesti mokailla elämänsä pilalle monta kertaa, mutta lapset ovat yleensä olosuhteidensa uhreja. Halu lasten ja nuorten hyvinvointiin on onneksi teema, joka läpileikkaa jokaisen poliittisen ryhmän. Yhteistyölle on selkeä mahdollisuus.

Vaikka kaihdan kyynisyyttä, en ole sinisilmäinen. Olen melkein vuosikymmenen ollut töissä työmarkkinakentässä, joka ei ole varsinaisesti tunnettu helläkätisyydestään. Jos jotakin, se on opettanut strategista ajattelua, järkevää tavoitteenasettelua sekä sen, että kompromissi on parempi kuin täysi selätys. Vastustajan itseisarvoinen nujertaminen ei ole pidemmän päälle järkevää, sillä me kaikki käymme kanveesissa vuorollamme. Todellinen voima on yhteistyössä.

Muutaman lasten ja nuorten lautakunnan kollegan tunnenkin jo etukäteen. Puoluetoverini Emmi Mäkinen on konkaritoimija meikäläiseen verrattuna. Parempaa kaveria lautakuntaan en olisi voinut toivoa. Tästä on erinomaisen hyvä jatkaa!

 Ole yhteydessä: mikko.laakkonen@jarvenpaa.fi ja Twitter.com/mlaakkonen.

Demokratiajumalan valinta

Ei liene tarvetta mainita erikseen, että on melkoisen jännittävää päästä valtuustosaliin oikeana kaupunginvaltuutettuna. Ottaa paikka (todennäköisesti takarivistä), kirjautua kokousjärjestelmään ja olla demokratian ritari.

Yksi valtuutettu on ehkä pieni osa suuressa rattaassa, mutta se on enemmän kuin suurin osa ihmisistä pääsee ikinä olemaan. Vastuu on myös todellinen.

Voisin jopa veikata, että ajatus kaupunginvaltuutettuna toimimisesta on jännittävämpää kuin itse todellisuus. Todellinen halu vaikuttaa positiivisesti ihmisten arkeen mitataankin silloin, kun eteen tuodaan niitä vähemmän raflaavia asioita. Niitä joihin ei oikein jaksaisi paneutua, kun aurinko paistaa ja grilliherkut odottavat. Onneksi olen lähtökohtaisesti sen verran tylsä tyyppi, että kykyni samaistua kuntabyrokratian harmaisiin koukeroihin on jo valmiiksi hyvällä mallilla.

Järvenpään uusi valtuusto kokoontuu ensimmäiseen kokoukseensa maanantaina 12.6. Esityslistalla on pitkä rivi nimityksiä lähtien valtuuston puheenjohtajasta ja kaupunginhallituksen jäsenistä. Jossain vaiheessa päästään kunnallisen statushierarkian siihen kohtaan, jossa päätetään lautakuntien jäsenistä. Jos demokratian jumalat ovat suotuisat, allekirjoittanut valitaan lasten ja nuorten lautakunnan jäseneksi.

No, vaikka demokratiajumala olisi torkkumassa, ei hätää, demokratian varajumalat eli demarit ovat jo sisäisesti valinneet minut kyseiseen tehtävään.

Kun kotona on kolme päiväkoti-ikäistä lasta, paikka lasten ja nuorten lautakunnassa sopii valtuutetulle kuin Piltti nokkaan. Ei ainakaan voi väittää, että tekisin päätöksiä, jotka ovat irrallisia omasta todellisuudestani.

Lapset, nuoret ja perheet sekä koulutus ja sivistys muodostavat oman henkilökohtaisen poliittisen agendani selkärangan.

Sivistys kuuluu kaikille, siksi Järvenpään kirjastoa tulee puolustaa ja monipuolistaa.

Hyvä päiväkoti tasoittaa tietä koulunpenkille. Siksi varhaiskasvatuksen käyttöasteen tulisi olla korkea.

Kinnariin nousee uusi ja uljas koulu. Tehdään siitä kerralla niin hyvä, että oppilaiden ja opettajien ei tarvitse pelätä homeongelmia. Asiantunteva ja hyvinvoiva opetushenkilöstö on lastemme menestyksen tae. Ei tingitä siitä tippaakaan.

Joka vuosi yli 3000 suomalaista nuorta ei jatka peruskoulun jälkeen mihinkään. Näin he ottavat tukevan askeleen kohti syrjäytymistä. Pidetään huolta, että yksikään järvenpääläinen nuori ei jää tyhjän päälle.

Tekemistä siis riittää, mutta niin sen kuuluu ollakin. Silläkin uhalla, että kuulostan banaalilta ja mielikuvituksettomalta (mitä tietenkin olenkin): On aika kääriä hihat ja alkaa hommiin!

Ole yhteydessä: mikko.laakkonen@jarvenpaa.fi tai twitter.com/mlaakkonen.

Opiskelija reissaa kun koulutus keskittyy

Koulutuksen järjestämisen suunta on kohti suurempia kokonaisuuksia, kun oppilaitosten fyysisiä toimipisteitä vähennetään. Opiskelijalle tämä voi  näkyä pidempinä matkoina opin äärelle.

Muutos kohti keskitetympää toimintamallia näkyy niin perusopetuksessa kuin toisella asteella. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 peruskouluja oli Suomessa 58 kappaletta vähemmän kuin vuotta aiemmin. Muutos on parin prosentin luokkaa, kun peruskouluja Suomesta löytyy lähes 2 400, mutta suunta on selkeä.

Myös toisen asteen koulutuksessa vähennys on ollut 2-3 prosentin luokkaa, ammatillisella puolella suurempaa kuin lukioissa. Ja tähän lukuun ei sisällytetä oppilaitosten yksittäisten yksiköiden tai sivupisteiden lakkauttamisia, mikä on ollut suosittua erityisesti ammatillisella puolella.

Kunnallisessa päätöksenteossa ammatillinen koulutus ei perinteisesti ole ollut samanlaisessa poliittisesti suojatussa  asemassa kuin lukiokoulutus. Oman kylän lukiosta ei ole haluttu päästää millään irti, mutta esimerkiksi koulutuskuntayhtymien kautta ammatillisen koulutuksen tietyt toimipisteet voivat sujuvasti sijaita naapurikunnan alueella - tai vielä pidemmällä.

Harvaan keskitetyt toimipisteet ovat hieman kaksipiippuinen juttu. On selvää, että Järvenpäähän ei ole järkevää järjestää tiettyä koulutusta, jos kilometrin päässä Tuusulan puolella tehdään täsmälleen samaa. Myöskään kahta hallintoa ei ole tarpeellista ylläpitää. Yhteinen koulutuskuntayhtymä on järkevä ratkaisu, kun opiskelijan "koulumatkat" pysyvät kohtuullisina.

Ongelma on akuutimpi harvempaan asutuilla alueilla. Siinä missä lukiokoulutus pysynee jatkossakin lähes jokaisessa niemennotkossa, tulee ammatillinen koulutus keskittymään enemmän maakuntien ykkös- ja kakkoskaupunkeihin. Huittisissa asuva 16-vuotias saa miettiä, haluaako mieluummin muuttaa asumaan itsenäisesti Poriin vai Raumalle. Vai kenties valita 100 kilometrin koulumatkan.

Hallituksen kaavailema ammatillisen koulutuksen reformi voi vaikuttaa koulutuksen järjestäjärakenteeseen ja opiskelijan matkoihin parillakin tavalla. Hallitus ei aio pakottaa koulutuksen järjestäjiä yhdistymisiin, mutta ammatillisen koulutuksen uuteen rahoitusmalliin on tulossa oma - joskin pienehkö - "strategiarahoitusosuus", jonka kautta fuusioihin oltaisiin kannustamassa. Lisäksi oppilaitoksen fyysisen olinpaikan merkitys vähenee, jos oppiminen tapahtuu jatkossa enemmän työpaikoilla.

Koulutuksen keskittyminen suurempiin yksiköihin on trendi, jota vastaan on käytännössä vaikea taistella. Eikä se aina ole mielekästäkään. Asioiden tekeminen tehokkaammin on tervetullutta kehitystä. Digitalisaatio voi tuoda sekin oman helpottavan panoksensa, joskin ammatillisella puolella se on vaikeampaa. Joka tapauksessa kuntapäättäjien tulee huolehtia, että pääsy myös ammatillisen koulutuksen äärelle on jatkossa jokaiselle nuorelle sujuvaa.
 

83 kertaa kiitos!

Huh huh, en yleensä mene sanattomaksi, mutta nyt ollaan lähellä.

Järvenpään äänet on laskettu, kansa on puhunut. Henkilökohtainen äänimääräni on 83, mikä tarkoittaa, että allekirjoittanut suuntaa kaupunginvaltuustoon. Nöyrä kiitos kaikille äänensä minulle antaneille. Lupaan olla luottamuksenne arvoinen.

Järvenpään demareiden ehdokaslista oli erinomainen. Porukassa oli hienoa olla mukana, vaikka valtuuston ovet eivät olisi auenneetkaan. Vaalit ovat joukkuepeliä, ja oma joukkueeni oli mitä parhain, vaikka emme suurimmaksi ryhmäksi vielä nousseetkaan.

Jokaisen kuntavaaliehdokkaan tulisi olla ylpeä panoksestaan - ehdokaslistasta tai äänimärästä riippumatta. Kuntavaaliehdokas on aidosti lähidemokratian sankari. Demokratia ei toimi ilman politiikkaa, ja politiikka ei toimi ilman yhteisistä asioista kiinnostuneita ihmisiä.

Oleellisen tärkeää on, että side kuntapäättäjien ja kuntalaisten välillä säilyy myös vaalien välillä. Tämä on selkeä haaste kaupunginvaltuutetuille - itseni mukaan lukien. Lupaan tehdä tässäkin parhaani. Eteenpäin, ja palaillaan!

Ole yhteydessä: m.e.laakkonen@gmail tai twitter.com/mlaakkonen.

Syteen tai saveen - nyt mennään!

Kunnallisvaalien varsinainen äänestyspäivä on ovella. Syteen tai saveen, ainakin allekirjoittaneella on ollut hauskaa.

Tämä oli ensimmäinen kertani ehdolla kunnallisvaaleissa. Tätä ennen kokemukseni demokratian ritarina on jäänyt yhteen kauteen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa ja vähemmän onnistuneeseen ehdokkuuteen kirkollisvaaleissa. Molemmista on jo vuosikymmen aikaa.

Ehdokkaaksi lähtö on helppoa, kun oma agenda on selvä. Itselläni asiasta ei ollut epäselvyyttä missään vaiheessa. Haluan kehittää Järvenpäästä perhe-, lapsi- ja nuorisoystävällisen kaupungin. Tämä tarkoittaa myös sivistys-, osaamis- ja koulutusmahdollisuuksien kehittämistä, mikä koulutuspoliittisena asiantuntijana onkin ominta alaani.

En ole ottanut ehdokkuuttani liian vakavasti, vaikka vakavasti liikkeellä olenkin. Haluan aivan oikeasti kaupunginvaltuutetuksi ja kuntapäättäjäksi. Ehdokkuudessa ei olisi paljon järkeä, jos tavoite olisi toinen. Jos ovet eivät aukene valtuustoon, haluaisin vaikuttaa muita väyliä pitkin, esim. laitakunnassa.

Olen käyttänyt kampanjointiin rahaa noin 115 euroa. Koko potti meni käytännössä printatun vaalimainokseni tuottamiseen. Tein 1000 esitteitä, joita jakelin isäni avustamana lähinnä kotikonnuillani Kinnarissa. Koko kampanjani on ollut sympaattisen kotikutoinen, minkä vuoksi se todennäköisesti onkin ollut niin mukava kokemus.

Toivon, että pidät numeron 202 mielessäsi, jos haluat äänestää perheiden, sivistyksen ja tasa-arvon puolustajaa Järvenpään valtuustoon.

Ole yhteydessä: m.e.laakkonen@gmail.com tai twitter.com/mlaakkonen.

Vakavasti - mutta ei ryppyotsaisesti

Monet ovat suhtautuneet huvittuneesti siihen, että olen ehdokkaana Järvenpään kuntavaaleissa. Ymmärrän asiassa tietyn humoristisuuden. Olen taatusti koko vaalien vähiten tunnettu ehdokas. Perheemme muutti Järvenpäähän vasta alkuvuodesta. Sitä ennen tunsin kaupungista yhden ihmisen.

Otan kuitenkin ehdokkuuteni hyvin vakavasti, sillä yhteisten asioiden päättämiseen pitää suhtautua vakavasti. Muu on äänestäjien huiputtamista. Se ei toki tarkoita, että ottaisin itsenäni liian vakavasti. Itseironia on hauskinta - ja vaikeinta - huumoria. Onneksi demarius on loppumattoman inspiraation lähde.

Vaikka olen tuore järvenpääläinen, on minulla kiinni näissä vaaleissa yhtä paljon kuin muillakin. Minäkin haluan, että Järvenpää on turvallinen, houkutteleva ja elinvoimainen kaupunki. Lasteni tulevaisuus on minullekin kaikki kaikessa.

Kolme lastani käyvät päiväkotia, ja muutaman vuoden päästä koulua. Päiväkotien ja koulujen sivistys- ja kasvatustyö on kullan arvoista. Laadukkaat julkiset palvelut rapautuvat oitis, jos ei ylläpidetä osaavaa työvoimaa ja monipuolista yrityselämää. Siksi osaaminen, koulutus ja yrittäjyys kunniaan.

Olen joka ainoasta saamastani äänestä vilpittömän kiitollinen. Päättäväisyydellä, ahkeruudella ja yhteistyökyvyllä korvaan myös vielä toistaiseksi lyhyen historiani järvenpääläisenä.  

Ole yhteydessä: m.e.laakkonen@gmail.com tai twitter.com/mlaakkonen.

Sote-ammattilaisia ei pidä uhrata

Jälkeenpäin on yleensä turha huudella, mutta yksi oma vaalikonevastaukseni on jäänyt hieman kalvamaan mieltäni.

YLE:n vaalikoneessa esitettiin seuraava kysymys: "Nykyisten kuntatyöntekijöiden työpaikat on turvattava sote-uudistuksessa". Vastasin olevani osittain eri mieltä ja ryyditin vastaustani sanomalla, että kaupunki tuskin voi sitoutua työpaikkojen turvaamiseen, jos hallituksen sote-kaavailut toteutuvat.

Tämän päivän Hesarissa kuntien sosiaali- ja terveysjohtajat enemmän tai vähemmän lyttäävät koko hallituksen sote-uudistuksen ("järjestelmästä tulee kallis ja sekava"), joten ehkä itsekin saan synninpäästön yhdestä väärinymmärryksestä.

Vaalikoneen kysymyksessä ei tietenkään viitattu siihen, että Järvenpään kaupunki turvaisi sote-ammattilaisten työpaikat - siinä ei juuri järkeä olisikaan. Tämän kuitenkin ymmärsin väärin, ja vastasin sen mukaisesti.

Jos sen sijaan kunnalliset sote-palvelut siirretään uusien maakuntahallintojen alle jonkinlaisen "liikkeenluovutusprosessin" kautta, on erittäin toivottavaa, että työpaikat turvataan maakuntien toimesta.

Mutta koska hallitus ei ole lähtenyt sote-uudistukseensa mielessään palvelujen laatu, näin tuskin tapahtuu. Maakunnat tulevat ulkoistamaan sote-palvelut yksityisille toimijoille, mikä todennäköisesti johtaa yt-neuvotteluihin, henkilöstön karsimiseen ja - ollaan rehellisiä - heikompaan laatuun.

Kuten olen sanonut, olen vakaa markkinatalouden kannattaja. Mutta markkinoille on paikkansa, ja sosiaali- ja terveyspalveluihin niitä ei pidä tunkea liian syvään. Markkinat ovat epävakaat, usein ennustamattomat ja todennäköisesti palvelevat parhaiten niitä, joiden asema jo nyt on hyvä.

Kun Raimo Sailaskin vetoaa oikein korkeampiin voimiin toivoessaan sote-uudistuksen lykkäämistä, kannattaisi myös maan hallituksessa kuunnella.

Ole yhteydessä: m.e.laakkonen@gmail.com tai twitter.com/mlaakkonen.

On aika korjata homekoulut

Lähes 100 vuotta vanha Kinnarin koulu päätettiin viime vuonna suurimmalta osin purkaa. Upouusi koulu nousee vanhan tilalle 2019. Se on vuosi, jolloin vanhimman poikani on tarkoitus aloittaa toinen kouluvuotensa.

Kinnarin koulu on oma lähikoulumme ja onkin mielenkiintoista nähdä, millainen ratkaisu vanhinta poikaamme ensi vuonna odottaa. Tällä hetkellä pienimmät koululaiset kyllä menevät aamulla vanhalle Kinnarin koululle, mutta jatkavat saman tien bussilla väistötiloihin. Näin lasten koulumatka pysyy periaatteessa lyhyenä - mikä on hyvä asia - mutta on muuten pienelle koululaiselle kovin vaivalloinen tapa aloittaa päivä.

Kinnarin koulun purun taustalla ovat sisäilmaongelmat, joskin ikää oli jo sen verran, että uuden koulurakennuksen rakentaminen olisi joka tapauksessa tullut eteen lähivuosina.

Järvenpään kaupunki teki ainoan oikean ratkaisun, kun se päätti korvata vanhan kelvottomaksi päässeen rakennuksen uudella ja nykyaikaisella. Se oli järki-investointi lasten hyväksi. Nyt kaupungin tulee pitää tiukasti kiinni siitä, että uusi koulu rakentuu aikataulussa ja rakentamisen laatu on priimaa.

Ajatus siitä, että lapset, nuoret, opettajat ja muu oppilaitosten henkilöstö joutuvat viettämään päivänsä epäterveellisessä, jopa myrkyllisessä ympäristössä, on täysin kestämätön. Suomesta löytyy satojen miljoonien edestä korjausvelkaa, joka konkretisoituu homekouluina.

Suomen taloudessa on nähtävissä piristymisen merkkejä, mutta vain hieman. Nyt jos koskaan olisi oikea aika investoida infrastruktuuriin. Tässä suuressa tavoitteessa valtion tulisi tukea kuntia tekemään sama, minkä Järvenpää Kinnarin koulun kohdalla onneksi osasi tehdä itsenäisesti. Homekoulut eivät kuulu sivistysvaltioon.

Ole yhteydessä: m.e.laakkonen@gmail.com tai twitter.com/mlaakkonen.

Millainen on työssäoppimisen tulevaisuus?

Jos hallituksen kaavailemat ammatillisen koulutuksen uudistukset toteutuvat, tulee työpaikalla tapahtuva oppiminen lisääntymään merkittävästi. Uudistus kulkee nimellä koulutussopimus. Kuten olen aiemminkin todennut, on uudistuksessa hyviä ja huonoja puolia.

Joka vuosi tuhannet nuoret eivät perusopetuksen jälkeen jatka missään toisen asteen koulutuksessa. Vielä suurempi porukka keskeyttää ammatilliset opinnot ennen valmistumista. Periaatteessa on tervetullutta, jos heille tarjotaan monipuolinen kattaus keinoja hoitaa opinnot kunnialla loppuun.

Käytäntö voi kuitenkin olla vähemmän ruusuinen. Jo tällä hetkellä olemassa olevat työssäoppimisjaksojen ongelmakohdat eivät ole katoamassa mihinkään. Kun opiskelijamäärät suurenevat ja työpaikalla tapahtuvan oppimisen kesto kasvaa, on kattaus itse asiassa auki täysin päinvastaiseen. Ongelmat voivat pahentua.

Resurssit ottaa työssäoppija työpaikalle eivät aina ole parhaat mahdolliset. Ei ole aikaa huomioida ja ohjata nuorta, ei tunneta tutkintojen perusteita eikä osata soveltaa työpaikkaa oppimisympäristönä. Jos näitä asioita ei saada toimimaan nykyistä paremmin, on myös tuleva uudistus tuomittu epäonnistumaan.

Toisinaan työpaikalla ei ole edes halua ymmärtää rooliaan nuoren ihmisen ammatillisessa kehittymisessä. Kiinnostus on lähinnä saada palkatonta työvoimaa esim. kesäkausiksi. Tällöin seilataan todella synkillä vesillä: Vastuutonta ja nuoresta piittaamatonta hyväksikäyttöä.

Työssäoppijan ohjaus on menestyneen työssäoppimisjakson ytimessä. Ohjaus on usein monenkirjavaa. Yksi - yleensä esimiesasemassa oleva - henkilö on virallinen työpaikkaohjaaja, mutta  käytännössä ohjauksesta vastaa se, kuka sattuu olemaan työpaikalla samaan aikaan työssäoppijan kanssa.

Ohjaus tehdään oman työn ohessa (usein kiireessä) ja ilman asiantuntemusta. Pahimmillaan työssäoppija jää tekemään monotonista tai itseään toistavaa työtä koko jakson ajaksi. Tutkinnon perusteet jäävät unholaan. Kuvaus on toki inhorealistinen, mutta ikävä kyllä ei täysin epärealistinen.

Tällä hetkellä on täysin epäselvää, miten maan hallituksen visioissa vastuut jakaantuvat ja miten laadunvarmistus toimii. Ylätason vastuu opiskelijasta on koulutuksen järjestäjällä, mutta missä on ns. kenttätason vastuu? Onko vastuullinen ohjaaja oppilaitoksen ja työpaikan edustaja? Kuka vastaa siitä, että työpaikka on pidempiaikaiseen opiskeluun pedagogisesti toimiva oppimisympäristö?

Lisäksi olisi järkevää pohtia myös työpaikalla tapahtuvan oppimisen maksimimäärää. Hallitus ei tietoisesti ole halunnut asettaa tälle minkäänlaista kattoa. Periaatteessa vaikka koko tutkinto pitäisi voida suorittaa työpaikalla koulutussopimuksen kautta.

Samaan aikaan koulutusjärjestelmässämme on opiskelumuotona myös oppisopimuskoulutus. Edessä on aito mahdollisuus siihen, että yhdellä työpaikalla on kaksi opiskelijaa suorittamassa samaa tutkintoa. Toinen oppisopimuspohjaisesti eli työsuhteessa ja palkallisesti, toinen koulutussopimuksen kautta ilman työsuhdetta tai palkkaa.

Ammattiliitot ovatkin esittäneet, että esimerkiksi yli puoli vuotta kestävä koulutussopimus tuli muuttaa oppisopimukseksi. Myös työ- ja elinkeinoministeriö on osoittanut huolensa siitä, että ylipitkät työssäoppimisjaksot voivat helposti muuttua käytännössä palkattomaksi työksi.

Hallitukselle pitää aidosti antaa kiitosta halusta uudistaa ammatillisen koulutuksen natisevia rakenteita. Fokus pitää nyt pitää opiskelijassa. Siinä kiilusilmäisessä, elämänjanoisessa nuoressa, joka ottaa ensi askeliaan kohti itsenäistymistä. Kun kaikki osapuolet - oppilaitos, yritys ja nuori - muistavat ja ymmärtävät vastuunsa, voi hallituksen koulutussopimus onnistua.

Haaste on kuitenkin valtava. Ammattiliitot tulevat varmasti tekemään osansa laadukkaan työelämän ja työssäoppimisen puolesta.

Ole yhteydessä: m.e.laakkonen@gmail.com tai twitter.com/mlaakkonen.

Tuetaan työmatkapendelöijiä

Olin viime viikolla aamutuimaan Järvenpään rautatieasemalla kampanjoimassa. Laiturit täyttyivät työmatkapendelöijistä. Aamu-unisetkin vaikuttivat piristyvän keväisestä auringonpaisteesta. Kahvilipukkeet kävivät hyvin kaupaksi. Toden totta, työmatkalaiset ovat kahvikuppinsa ansainneet.

Nykyinen Järvenpään kaupunginvaltuusto teki niin sanotun peliliikkeen ja päätti lykätä lopullista päätöstä HSL-tuen poistamisesta kuntavaalien jälkeiseen aikaan. Ei siis seuraavalle valtuustolle, vaan hetkeen vaalien jälkeen, mutta ennen uuden valtuuston järjestäytymistä. Näin ehdolla olevat HSL-tuen lopettamista ajavat valtuutetut välttävät näppärästi vaaleissa poliittisen vastuun teoistaan. On selvää, että tällainen toiminta ei ole kunniaksi kunnalliselle päätöksenteolle.

Kaupunki on tukenut HSL-liityntälipun hankkimista noin 70 eurolla. Perussuomalaisten johdolla tämä tuki ollaan poistamassa.

Olen itsekin työmatkapendelöijä. Kun vaalimatskut oli jaettu, hyppäsin R-junan kyytiin.

Monen työmatka ei ole ainoastaan junamatka Tikkurilaan, Pasilaan tai Helsingin rautatieasemalle. Matka voi myös jatkua HSL-alueen sisällä, ja erityisesti silloin Järvenpään kaupungin tarjoama tuki on ollut erittäin hyödyllinen.

Työssäkäynnin ja perheen yhdistäminen on jo nyt tarpeeksi haastavaa tuhansille järvenpääläisille pendelöijille. En halua tehdä sitä enää vaikeammaksi. Vanhempien sujuva työmatka on koko perheen etu. Siksi kannatan HSL-tuen säilyttämistä.

Ole yhteydessä: m.e.laakkonen@gmail.com tai twitter.com/mlaakkonen.

Pari sanaa ammattiliitoista ja Järvenpään elinkeinoelämästä

Olen töissä koulutuspoliittisena asiantuntijana Suomen suurimmassa ammattiliitossa Palvelualojen ammattiliitto PAMissa. Olen siis keskellä Hakaniemen parjattua ay-linnaketta.

Liittoja syytetään milloin mistäkin - pääsääntöisesti ansiotta. Suomalaiset ammattiliitot ovat kautta aikain olleet vastuullisia ja yhteistyökykyisiä sopimusyhteiskunnan rakentajia.

Kun Suomen kokonaisetu on sitä vaatinut, on palkkatavoitteista joustettu. Taannoisen kilpailukykysopimuksen myötä palkkoja jopa laskettiin. Kiky on muuten sopimus, jota ei taatusti olisi saatu sovittua missään muualla kuin Pohjoismaissa. Kaikissa muissa maailmankolkissa ay-liike on radikaalimpi, huomattavasti haluttomampi kompromisseihin työnantajien kanssa. Suomessa kompromissihaluttomampi osapuoli on tällä hetkellä työnantajat.

Voin vilpittömästi sanoa, että nukun yöni hyvin, kun kehitän työkseni pienipalkkaisten palvelualojen työntekijöiden osaamista ja työllistymisedellytyksiä.

Samoin voin sanoa, että liitot ovat mainettaan huomattavasti maltillisempia ja harkitsevampia toimijoita. Kliseiset mielikuvat ovat vääriä. Ay-aktiivin perikuva ei enää ole saavutettuja etuja puolustava teollisuuden rautakoura, vaan osa-aikainen kaupan kassa, joka yrittää tulla toimeen ja elättää perhettään, tai aliresurssoitu julkisen sektorin opettaja, joka burnoutissa hoitaa 35 oppilaan luokkaa. He eivät ole liiton aktiiveja pitääkseen yllä leveää elämää, vaan pärjätäkseen arjessa ja tehdäkseen työnsä hyvin.

Kuntapäättäjänä en aio kääntää selkääni järjestäytyneille työntekijöille - kuten en käännä myöskään Järvenpään elinkeino- ja yrityselämälle. On sekä julkisen että yksityisen sektorin etu, että Järvenpäässä toimii monipuolinen ja elinvoinainen yrityskenttä. Näin syntyy työpaikkoja ja verotuloja. Vaikka ajan henki suosii vastakkainasettelua, ovat työntekijöiden ja yritysten edut usein yhteneväiset.

Ole yhteydessä: m.e.laakkonen@gmail.com tai twitter.com/mlaakkonen.

Miksi ehdolle kunnallisvaaleihin?

Olen melko tuore järvenpääläinen. Perheemme muutti uuteen kotikaupunkiimme alkuvuodesta.

Päätin lähteä heti kättelyssä ehdolle kunnallisvaaleissa. En voi vielä kehua tuntevani Järvenpään kuntapolitiikkaa erityisen syvällisesti, verkostoni eivät ole hääppöiset (niitä ei siis ole), enkä missään tapauksessa kuulu minkäänlaiseen paikallispoliittiseen sisäpiiriin - en edes ulkopiiriin.

Lähdin kuitenkin leikkiin mukaan ja syyni on selvä. Minulla on kolme päiväkoti-ikäistä lasta: poika ja kaksi tytärtä. Perheiden arjen huolissa, haasteissa sekä kodin ja työn yhteensovittamisessa uskallan väittää olevani asiantuntija. Perheiden, nuorten ja lasten asioihin vaikutetaan kunnallispolitiikassa.

Haluan, että Järvenpää on lapsilleni turvallinen, yhteisöllinen ja viihtyisä kaupunki kasvaa ja kehittyä. Juuri niistä syistä muutimme tänne, ja samaa haluan kaikille muille samassa elämäntilanteessa oleville.

Turvallisuus ei tarkoita ainoastaan sitä, että kun lapseni muutaman vuoden päästä lähtevät yksin kuljailemaan pitkin Järvenpään katuja, he voivat tehdä sen ilman vaaroja. Se tarkoittaa myös kaikenlaisen arjen turvattomuuden vähentämistä: päiväkodit ja koulut tarjoavat hyvän alustan kasvuun, terveyspalvelut ovat saatavilla, sosiaalipalvelut auttavat, kun elämä koettelee. Perheiden tarpeet eivät rakettitiedettä, mutta tärkeämpiä kuin kuulennot ne ovat.

En halua olla yhden asian ehdokas, mutta on rehellistä tuoda selkeästi esiin omat motivaattorinsa ehdokkuuteen. Itselleni ne ovat selvät. Voit käydä tutustumassa vaalikonevastauksiini Ylen, Hesarin ja Keski-Uusimaa-lehden vaalikoneissa. Liitän niihin linkit jahka ne avautuvat.

Olen kerännyt blogiini tekstejäni liittyen sekä kunnallisvaaleihin että työhöni koulutuspoliittisena asiantuntijana. Tutustu ja ole yhteydessä: m.e.laakkonen@gmail.com tai twitter.com/mlaakkonen. 

Sivistyksen puolesta

Sivistyksellä menee huonommin kuin aikoihin. Sivistystä ei arvosteta. Sen hyötyjä ei tunnisteta. Pahimmillaan sivistys koetaan jotenkin "tavallisesta kansasta" etääntyneenä elitisminä. 

Itsekin olen sitä mieltä, että omaa "sivistyneisyyttään" korostavat ja tuputtavat ihmiset ovat käsittämättömän ärsyttävää porukkaa. Totuus onkin, että juuri heidän sivistyneisyytensä voi hyvällä syyllä kyseenalaistaa. He ymmärtävät koko sivistyksen väärin.

Mitä sivistys sitten on? Ja miksi siihen kannattaa pyrkiä?

Ensinkin sivistys ei liity muodolliseen koulutustasoon. Tunnen itse syvästi sivistyneitä duunareita - ja läpeensä sivistymättömiä maistereita.

Sivistys on sitä, että on kiinnostunut ja haluaa ottaa asioista itse selvää. Se on sitä, että ei ota asioita annettuna ja osaa olla kriittinen. Sivistys on myös kunnioitusta tiedettä ja tietoa kohtaan.

Suvaitsevaisuus on sivistystä. Samoin kyky kunnioittaa toisia - myös poikkeavia - mielipiteitä ja niiden esittäjiä. Sivistynyt ihminen pyrkii kehittämään itseään ja näkemään asiat kokonaisuutena.

Ja tämä kaikki on todellakin helpommin sanottu kuin tehty. Itselläni tekee todella tiukkaa hyväksyä esimerkiksi ilmastonmuutoksen kieltäjiä. En voi ymmärtää, miksi he eivät taivu tieteellisen näytön edessä, joka käsitykseni mukaan on selkeä. Tietenkin vastapuoleni ajattelee suurin piirtein samoin, koska kyllä, on olemassa jonkinlaista tieteellistä näyttöä, joka tukee myös heidän näkemyksiään.

Lopulta ei auta kuin uskoa, että vahvin argumentti voittaa. Se voi viedä aikaa. Siihen asti meidän tulee elää kunnioittavasti rinnakkain, ja sovussa hyväksyä erilaiset mielipiteemme. Minulla ei pitäisi olla mitään tarvetta leimata keskustelukumppaniani hiilifasistiksi, tai hänen haukkua minua viherkommariksi. Se on sivistynyt tapa elää monimutkaisessa maailmassa. 

Olen myös ruotsin kielen suuri ystävä. Se, että puhun ruotsia suurin piirtein yhtä hyvin kuin kiinaa, ei haittaa. Pyrkimällä sujuvaan ruotsin taitoon osoitan kunnioitusta kieltä ja maamme merkittävää kielivähemmistöä kohtaan. Se on sitä sivistystä, eikä varsinainen kielitaito. 

Sivistys tekee ihmisestä avarakatseisemman, suvaitsevaisemman ja onnellisemman. Sen takia siihen kannattaa pyrkiä. Sivistys on itseisarvo, arvokasta jo itsessään. Jokaiselle itsensä sivistämisestä kiinnostuneelle ensimmäinen stoppi voisi olla perinteinen kirjasto. Toisin kuin verkosta, kirjastosta löytyy luotettavaa tietoa jäsenneltynä. Ei muuta kuin kirja käteen! 

Ole yhteydessä: m.e.laakkkonen@gmail.com tai www.twitter.com/mlaakkonen