Laatutyötä ilman raja-aitoja

Teksti on julkaistu alunperin Siltasaaren valopäät -blogissa 23.11.2018 

Ammatillinen koulutus on ollut otsikoissa – ja pääsääntöisesti negatiivisessa mielessä. Huoli kotona energiajuomaa kittaavista, Counter-Strikea päivät pitkät hakkaavista teineistä on suuri. Miksi ammatilliset opiskelijat eivät saa tarpeeksi opetusta? Miksi he saavat maleksia kotona keskellä päivää? Ajatelkaa lapsia!

Monet ovat löytäneet syyllisen ammatillisen koulutuksen reformista. Osoite on vain puoliksi oikein. Täyteen paniikkiin ei ole syytä.

Reformin jälkeinen ammatillinen koulutus pitää sisällään hyviä palikoita. Itse reformissa oli enemmän hyvää kuin huonoa. Ongelma on, että koulutuksen järjestäjien resurssit ovat liian pienet reformin menestyksekkääseen toteuttamiseen. Ja tästä voidaan syyttää pääsääntöisesti nykyistä, mutta myös edellistä, hallitusta.

Ammatillisen koulutuksen kivijalka on laatu. Myös huolten taustalla on huoli laadun heikkenemisestä. Tunnetusti laatu maksaa, mutta laatutyötä voidaan kehittää myös muilla tavoilla.

Koko ammatillisen koulutuksen laadunhallinta on aikamoinen himmeli. Taustalta löytyy Ammatillisen koulutuksen laatustrategia 2011–2020 -kaltaisia valtion linjapapereita, jotka aika ajoin nostetaan mapista pölyttymästä välitsekkauksia varten.

Tehtävänsä on OKM:llä, OPH:lla, Karvilla, oppilaitoksilla ja työelämän edustajilla. Himmellimäisyydessä ei sinänsä ole mitään vikaa. Kaikilla edellä mainituilla toimijoilla on oikeasti tärkeä rooli. Oman kokemukseni mukaan ne ovat myös täynnä osaavia koulutuksen asiantuntijoita.

Mitä voisimme pohtia enemmän, on laadunvalvonnan yhteistyö. Tällä hetkellä ainakin työelämätoimikunnissa istuvat työelämän edustajat kokevat asemansa epäselväksi. Raja-aidat opetushallinnon (OKM, OPH), koulutuksen järjestäjien ja työelämän edustajien (työelämätoimikunnat) eivät vaikuta hälventyneen. Monet eivät koskaan kuulleetkaan Kansallisesta koulutuksen arviointikeskus Karvista. Emme tiedä, mitä kollegamme tekevät.

Lopputuloksena on jupinaa ja manailua siitä, miten ministeriö laatii kelvottomia lakeja eikä kuuntele tarpeeksi työelämää. En epäile, etteikö hallinnon puolella kiroilla samalla tavalla työelämän epärealistisia odotuksia ja ymmärtämättömyyttä.

Miten tuomme toimijoiden kirjon vielä vahvemmin saman pöydän ääreen? Voisimmeko käyttää digialustoja tehokkaammin hyödyksi laadun varmistamisessa? Aivan varmasti. Fiksut työnantajat voivat tukea paikallisten, resurssien kanssa kipuilevien koulutuksen järjestäjien omaa laatutyötä. Ajatus työpaikasta todellisena oppimisympäristönä tuo aivan uudenlaista koukkua työelämän ja oppilaitoksen yhteiseen laatutyöhön. Työelämällä on entistä suorempi keino, mutta myös suurempi vastuu, vaikuttaa ammatillisen koulutuksen laatuun.

Toki myös verkostoituminen ja toisten työn ymmärrys ovat avainasemassa. Selkeästi esiin tuotu arvostus eri laatutoimijoiden työstä madaltaisi kynnystä tehdä yhteistyötä.

Uskon sataprosenttisesti, että kaikkien tavoitteet ovat tismalleen samat: Laadukas ammatillinen koulutus ja korkea työllisyysaste. Maaliin pääsemiseksi tarvitsemme avointa asennetta, tavoitehakuisuutta ja toimivia yhteistyömalleja.