Sote-ammattilaisia ei pidä uhrata

Jälkeenpäin on yleensä turha huudella, mutta yksi oma vaalikonevastaukseni on jäänyt hieman kalvamaan mieltäni.

YLE:n vaalikoneessa esitettiin seuraava kysymys: "Nykyisten kuntatyöntekijöiden työpaikat on turvattava sote-uudistuksessa". Vastasin olevani osittain eri mieltä ja ryyditin vastaustani sanomalla, että kaupunki tuskin voi sitoutua työpaikkojen turvaamiseen, jos hallituksen sote-kaavailut toteutuvat.

Tämän päivän Hesarissa kuntien sosiaali- ja terveysjohtajat enemmän tai vähemmän lyttäävät koko hallituksen sote-uudistuksen ("järjestelmästä tulee kallis ja sekava"), joten ehkä itsekin saan synninpäästön yhdestä väärinymmärryksestä.

Vaalikoneen kysymyksessä ei tietenkään viitattu siihen, että Järvenpään kaupunki turvaisi sote-ammattilaisten työpaikat - siinä ei juuri järkeä olisikaan. Tämän kuitenkin ymmärsin väärin, ja vastasin sen mukaisesti.

Jos sen sijaan kunnalliset sote-palvelut siirretään uusien maakuntahallintojen alle jonkinlaisen "liikkeenluovutusprosessin" kautta, on erittäin toivottavaa, että työpaikat turvataan maakuntien toimesta.

Mutta koska hallitus ei ole lähtenyt sote-uudistukseensa mielessään palvelujen laatu, näin tuskin tapahtuu. Maakunnat tulevat ulkoistamaan sote-palvelut yksityisille toimijoille, mikä todennäköisesti johtaa yt-neuvotteluihin, henkilöstön karsimiseen ja - ollaan rehellisiä - heikompaan laatuun.

Kuten olen sanonut, olen vakaa markkinatalouden kannattaja. Mutta markkinoille on paikkansa, ja sosiaali- ja terveyspalveluihin niitä ei pidä tunkea liian syvään. Markkinat ovat epävakaat, usein ennustamattomat ja todennäköisesti palvelevat parhaiten niitä, joiden asema jo nyt on hyvä.

Kun Raimo Sailaskin vetoaa oikein korkeampiin voimiin toivoessaan sote-uudistuksen lykkäämistä, kannattaisi myös maan hallituksessa kuunnella.

Ole yhteydessä: m.e.laakkonen@gmail.com tai twitter.com/mlaakkonen.

On aika korjata homekoulut

Lähes 100 vuotta vanha Kinnarin koulu päätettiin viime vuonna suurimmalta osin purkaa. Upouusi koulu nousee vanhan tilalle 2019. Se on vuosi, jolloin vanhimman poikani on tarkoitus aloittaa toinen kouluvuotensa.

Kinnarin koulu on oma lähikoulumme ja onkin mielenkiintoista nähdä, millainen ratkaisu vanhinta poikaamme ensi vuonna odottaa. Tällä hetkellä pienimmät koululaiset kyllä menevät aamulla vanhalle Kinnarin koululle, mutta jatkavat saman tien bussilla väistötiloihin. Näin lasten koulumatka pysyy periaatteessa lyhyenä - mikä on hyvä asia - mutta on muuten pienelle koululaiselle kovin vaivalloinen tapa aloittaa päivä.

Kinnarin koulun purun taustalla ovat sisäilmaongelmat, joskin ikää oli jo sen verran, että uuden koulurakennuksen rakentaminen olisi joka tapauksessa tullut eteen lähivuosina.

Järvenpään kaupunki teki ainoan oikean ratkaisun, kun se päätti korvata vanhan kelvottomaksi päässeen rakennuksen uudella ja nykyaikaisella. Se oli järki-investointi lasten hyväksi. Nyt kaupungin tulee pitää tiukasti kiinni siitä, että uusi koulu rakentuu aikataulussa ja rakentamisen laatu on priimaa.

Ajatus siitä, että lapset, nuoret, opettajat ja muu oppilaitosten henkilöstö joutuvat viettämään päivänsä epäterveellisessä, jopa myrkyllisessä ympäristössä, on täysin kestämätön. Suomesta löytyy satojen miljoonien edestä korjausvelkaa, joka konkretisoituu homekouluina.

Suomen taloudessa on nähtävissä piristymisen merkkejä, mutta vain hieman. Nyt jos koskaan olisi oikea aika investoida infrastruktuuriin. Tässä suuressa tavoitteessa valtion tulisi tukea kuntia tekemään sama, minkä Järvenpää Kinnarin koulun kohdalla onneksi osasi tehdä itsenäisesti. Homekoulut eivät kuulu sivistysvaltioon.

Ole yhteydessä: m.e.laakkonen@gmail.com tai twitter.com/mlaakkonen.

Millainen on työssäoppimisen tulevaisuus?

Jos hallituksen kaavailemat ammatillisen koulutuksen uudistukset toteutuvat, tulee työpaikalla tapahtuva oppiminen lisääntymään merkittävästi. Uudistus kulkee nimellä koulutussopimus. Kuten olen aiemminkin todennut, on uudistuksessa hyviä ja huonoja puolia.

Joka vuosi tuhannet nuoret eivät perusopetuksen jälkeen jatka missään toisen asteen koulutuksessa. Vielä suurempi porukka keskeyttää ammatilliset opinnot ennen valmistumista. Periaatteessa on tervetullutta, jos heille tarjotaan monipuolinen kattaus keinoja hoitaa opinnot kunnialla loppuun.

Käytäntö voi kuitenkin olla vähemmän ruusuinen. Jo tällä hetkellä olemassa olevat työssäoppimisjaksojen ongelmakohdat eivät ole katoamassa mihinkään. Kun opiskelijamäärät suurenevat ja työpaikalla tapahtuvan oppimisen kesto kasvaa, on kattaus itse asiassa auki täysin päinvastaiseen. Ongelmat voivat pahentua.

Resurssit ottaa työssäoppija työpaikalle eivät aina ole parhaat mahdolliset. Ei ole aikaa huomioida ja ohjata nuorta, ei tunneta tutkintojen perusteita eikä osata soveltaa työpaikkaa oppimisympäristönä. Jos näitä asioita ei saada toimimaan nykyistä paremmin, on myös tuleva uudistus tuomittu epäonnistumaan.

Toisinaan työpaikalla ei ole edes halua ymmärtää rooliaan nuoren ihmisen ammatillisessa kehittymisessä. Kiinnostus on lähinnä saada palkatonta työvoimaa esim. kesäkausiksi. Tällöin seilataan todella synkillä vesillä: Vastuutonta ja nuoresta piittaamatonta hyväksikäyttöä.

Työssäoppijan ohjaus on menestyneen työssäoppimisjakson ytimessä. Ohjaus on usein monenkirjavaa. Yksi - yleensä esimiesasemassa oleva - henkilö on virallinen työpaikkaohjaaja, mutta  käytännössä ohjauksesta vastaa se, kuka sattuu olemaan työpaikalla samaan aikaan työssäoppijan kanssa.

Ohjaus tehdään oman työn ohessa (usein kiireessä) ja ilman asiantuntemusta. Pahimmillaan työssäoppija jää tekemään monotonista tai itseään toistavaa työtä koko jakson ajaksi. Tutkinnon perusteet jäävät unholaan. Kuvaus on toki inhorealistinen, mutta ikävä kyllä ei täysin epärealistinen.

Tällä hetkellä on täysin epäselvää, miten maan hallituksen visioissa vastuut jakaantuvat ja miten laadunvarmistus toimii. Ylätason vastuu opiskelijasta on koulutuksen järjestäjällä, mutta missä on ns. kenttätason vastuu? Onko vastuullinen ohjaaja oppilaitoksen ja työpaikan edustaja? Kuka vastaa siitä, että työpaikka on pidempiaikaiseen opiskeluun pedagogisesti toimiva oppimisympäristö?

Lisäksi olisi järkevää pohtia myös työpaikalla tapahtuvan oppimisen maksimimäärää. Hallitus ei tietoisesti ole halunnut asettaa tälle minkäänlaista kattoa. Periaatteessa vaikka koko tutkinto pitäisi voida suorittaa työpaikalla koulutussopimuksen kautta.

Samaan aikaan koulutusjärjestelmässämme on opiskelumuotona myös oppisopimuskoulutus. Edessä on aito mahdollisuus siihen, että yhdellä työpaikalla on kaksi opiskelijaa suorittamassa samaa tutkintoa. Toinen oppisopimuspohjaisesti eli työsuhteessa ja palkallisesti, toinen koulutussopimuksen kautta ilman työsuhdetta tai palkkaa.

Ammattiliitot ovatkin esittäneet, että esimerkiksi yli puoli vuotta kestävä koulutussopimus tuli muuttaa oppisopimukseksi. Myös työ- ja elinkeinoministeriö on osoittanut huolensa siitä, että ylipitkät työssäoppimisjaksot voivat helposti muuttua käytännössä palkattomaksi työksi.

Hallitukselle pitää aidosti antaa kiitosta halusta uudistaa ammatillisen koulutuksen natisevia rakenteita. Fokus pitää nyt pitää opiskelijassa. Siinä kiilusilmäisessä, elämänjanoisessa nuoressa, joka ottaa ensi askeliaan kohti itsenäistymistä. Kun kaikki osapuolet - oppilaitos, yritys ja nuori - muistavat ja ymmärtävät vastuunsa, voi hallituksen koulutussopimus onnistua.

Haaste on kuitenkin valtava. Ammattiliitot tulevat varmasti tekemään osansa laadukkaan työelämän ja työssäoppimisen puolesta.

Ole yhteydessä: m.e.laakkonen@gmail.com tai twitter.com/mlaakkonen.

Tuetaan työmatkapendelöijiä

Olin viime viikolla aamutuimaan Järvenpään rautatieasemalla kampanjoimassa. Laiturit täyttyivät työmatkapendelöijistä. Aamu-unisetkin vaikuttivat piristyvän keväisestä auringonpaisteesta. Kahvilipukkeet kävivät hyvin kaupaksi. Toden totta, työmatkalaiset ovat kahvikuppinsa ansainneet.

Nykyinen Järvenpään kaupunginvaltuusto teki niin sanotun peliliikkeen ja päätti lykätä lopullista päätöstä HSL-tuen poistamisesta kuntavaalien jälkeiseen aikaan. Ei siis seuraavalle valtuustolle, vaan hetkeen vaalien jälkeen, mutta ennen uuden valtuuston järjestäytymistä. Näin ehdolla olevat HSL-tuen lopettamista ajavat valtuutetut välttävät näppärästi vaaleissa poliittisen vastuun teoistaan. On selvää, että tällainen toiminta ei ole kunniaksi kunnalliselle päätöksenteolle.

Kaupunki on tukenut HSL-liityntälipun hankkimista noin 70 eurolla. Perussuomalaisten johdolla tämä tuki ollaan poistamassa.

Olen itsekin työmatkapendelöijä. Kun vaalimatskut oli jaettu, hyppäsin R-junan kyytiin.

Monen työmatka ei ole ainoastaan junamatka Tikkurilaan, Pasilaan tai Helsingin rautatieasemalle. Matka voi myös jatkua HSL-alueen sisällä, ja erityisesti silloin Järvenpään kaupungin tarjoama tuki on ollut erittäin hyödyllinen.

Työssäkäynnin ja perheen yhdistäminen on jo nyt tarpeeksi haastavaa tuhansille järvenpääläisille pendelöijille. En halua tehdä sitä enää vaikeammaksi. Vanhempien sujuva työmatka on koko perheen etu. Siksi kannatan HSL-tuen säilyttämistä.

Ole yhteydessä: m.e.laakkonen@gmail.com tai twitter.com/mlaakkonen.

Pari sanaa ammattiliitoista ja Järvenpään elinkeinoelämästä

Olen töissä koulutuspoliittisena asiantuntijana Suomen suurimmassa ammattiliitossa Palvelualojen ammattiliitto PAMissa. Olen siis keskellä Hakaniemen parjattua ay-linnaketta.

Liittoja syytetään milloin mistäkin - pääsääntöisesti ansiotta. Suomalaiset ammattiliitot ovat kautta aikain olleet vastuullisia ja yhteistyökykyisiä sopimusyhteiskunnan rakentajia.

Kun Suomen kokonaisetu on sitä vaatinut, on palkkatavoitteista joustettu. Taannoisen kilpailukykysopimuksen myötä palkkoja jopa laskettiin. Kiky on muuten sopimus, jota ei taatusti olisi saatu sovittua missään muualla kuin Pohjoismaissa. Kaikissa muissa maailmankolkissa ay-liike on radikaalimpi, huomattavasti haluttomampi kompromisseihin työnantajien kanssa. Suomessa kompromissihaluttomampi osapuoli on tällä hetkellä työnantajat.

Voin vilpittömästi sanoa, että nukun yöni hyvin, kun kehitän työkseni pienipalkkaisten palvelualojen työntekijöiden osaamista ja työllistymisedellytyksiä.

Samoin voin sanoa, että liitot ovat mainettaan huomattavasti maltillisempia ja harkitsevampia toimijoita. Kliseiset mielikuvat ovat vääriä. Ay-aktiivin perikuva ei enää ole saavutettuja etuja puolustava teollisuuden rautakoura, vaan osa-aikainen kaupan kassa, joka yrittää tulla toimeen ja elättää perhettään, tai aliresurssoitu julkisen sektorin opettaja, joka burnoutissa hoitaa 35 oppilaan luokkaa. He eivät ole liiton aktiiveja pitääkseen yllä leveää elämää, vaan pärjätäkseen arjessa ja tehdäkseen työnsä hyvin.

Kuntapäättäjänä en aio kääntää selkääni järjestäytyneille työntekijöille - kuten en käännä myöskään Järvenpään elinkeino- ja yrityselämälle. On sekä julkisen että yksityisen sektorin etu, että Järvenpäässä toimii monipuolinen ja elinvoinainen yrityskenttä. Näin syntyy työpaikkoja ja verotuloja. Vaikka ajan henki suosii vastakkainasettelua, ovat työntekijöiden ja yritysten edut usein yhteneväiset.

Ole yhteydessä: m.e.laakkonen@gmail.com tai twitter.com/mlaakkonen.

Miksi ehdolle kunnallisvaaleihin?

Olen melko tuore järvenpääläinen. Perheemme muutti uuteen kotikaupunkiimme alkuvuodesta.

Päätin lähteä heti kättelyssä ehdolle kunnallisvaaleissa. En voi vielä kehua tuntevani Järvenpään kuntapolitiikkaa erityisen syvällisesti, verkostoni eivät ole hääppöiset (niitä ei siis ole), enkä missään tapauksessa kuulu minkäänlaiseen paikallispoliittiseen sisäpiiriin - en edes ulkopiiriin.

Lähdin kuitenkin leikkiin mukaan ja syyni on selvä. Minulla on kolme päiväkoti-ikäistä lasta: poika ja kaksi tytärtä. Perheiden arjen huolissa, haasteissa sekä kodin ja työn yhteensovittamisessa uskallan väittää olevani asiantuntija. Perheiden, nuorten ja lasten asioihin vaikutetaan kunnallispolitiikassa.

Haluan, että Järvenpää on lapsilleni turvallinen, yhteisöllinen ja viihtyisä kaupunki kasvaa ja kehittyä. Juuri niistä syistä muutimme tänne, ja samaa haluan kaikille muille samassa elämäntilanteessa oleville.

Turvallisuus ei tarkoita ainoastaan sitä, että kun lapseni muutaman vuoden päästä lähtevät yksin kuljailemaan pitkin Järvenpään katuja, he voivat tehdä sen ilman vaaroja. Se tarkoittaa myös kaikenlaisen arjen turvattomuuden vähentämistä: päiväkodit ja koulut tarjoavat hyvän alustan kasvuun, terveyspalvelut ovat saatavilla, sosiaalipalvelut auttavat, kun elämä koettelee. Perheiden tarpeet eivät rakettitiedettä, mutta tärkeämpiä kuin kuulennot ne ovat.

En halua olla yhden asian ehdokas, mutta on rehellistä tuoda selkeästi esiin omat motivaattorinsa ehdokkuuteen. Itselleni ne ovat selvät. Voit käydä tutustumassa vaalikonevastauksiini Ylen, Hesarin ja Keski-Uusimaa-lehden vaalikoneissa. Liitän niihin linkit jahka ne avautuvat.

Olen kerännyt blogiini tekstejäni liittyen sekä kunnallisvaaleihin että työhöni koulutuspoliittisena asiantuntijana. Tutustu ja ole yhteydessä: m.e.laakkonen@gmail.com tai twitter.com/mlaakkonen. 

Sivistyksen puolesta

Sivistyksellä menee huonommin kuin aikoihin. Sivistystä ei arvosteta. Sen hyötyjä ei tunnisteta. Pahimmillaan sivistys koetaan jotenkin "tavallisesta kansasta" etääntyneenä elitisminä. 

Itsekin olen sitä mieltä, että omaa "sivistyneisyyttään" korostavat ja tuputtavat ihmiset ovat käsittämättömän ärsyttävää porukkaa. Totuus onkin, että juuri heidän sivistyneisyytensä voi hyvällä syyllä kyseenalaistaa. He ymmärtävät koko sivistyksen väärin.

Mitä sivistys sitten on? Ja miksi siihen kannattaa pyrkiä?

Ensinkin sivistys ei liity muodolliseen koulutustasoon. Tunnen itse syvästi sivistyneitä duunareita - ja läpeensä sivistymättömiä maistereita.

Sivistys on sitä, että on kiinnostunut ja haluaa ottaa asioista itse selvää. Se on sitä, että ei ota asioita annettuna ja osaa olla kriittinen. Sivistys on myös kunnioitusta tiedettä ja tietoa kohtaan.

Suvaitsevaisuus on sivistystä. Samoin kyky kunnioittaa toisia - myös poikkeavia - mielipiteitä ja niiden esittäjiä. Sivistynyt ihminen pyrkii kehittämään itseään ja näkemään asiat kokonaisuutena.

Ja tämä kaikki on todellakin helpommin sanottu kuin tehty. Itselläni tekee todella tiukkaa hyväksyä esimerkiksi ilmastonmuutoksen kieltäjiä. En voi ymmärtää, miksi he eivät taivu tieteellisen näytön edessä, joka käsitykseni mukaan on selkeä. Tietenkin vastapuoleni ajattelee suurin piirtein samoin, koska kyllä, on olemassa jonkinlaista tieteellistä näyttöä, joka tukee myös heidän näkemyksiään.

Lopulta ei auta kuin uskoa, että vahvin argumentti voittaa. Se voi viedä aikaa. Siihen asti meidän tulee elää kunnioittavasti rinnakkain, ja sovussa hyväksyä erilaiset mielipiteemme. Minulla ei pitäisi olla mitään tarvetta leimata keskustelukumppaniani hiilifasistiksi, tai hänen haukkua minua viherkommariksi. Se on sivistynyt tapa elää monimutkaisessa maailmassa. 

Olen myös ruotsin kielen suuri ystävä. Se, että puhun ruotsia suurin piirtein yhtä hyvin kuin kiinaa, ei haittaa. Pyrkimällä sujuvaan ruotsin taitoon osoitan kunnioitusta kieltä ja maamme merkittävää kielivähemmistöä kohtaan. Se on sitä sivistystä, eikä varsinainen kielitaito. 

Sivistys tekee ihmisestä avarakatseisemman, suvaitsevaisemman ja onnellisemman. Sen takia siihen kannattaa pyrkiä. Sivistys on itseisarvo, arvokasta jo itsessään. Jokaiselle itsensä sivistämisestä kiinnostuneelle ensimmäinen stoppi voisi olla perinteinen kirjasto. Toisin kuin verkosta, kirjastosta löytyy luotettavaa tietoa jäsenneltynä. Ei muuta kuin kirja käteen! 

Ole yhteydessä: m.e.laakkkonen@gmail.com tai www.twitter.com/mlaakkonen