Vaaliteema 1: Sivistys ja koulutus

Sivistys on keskeisin ja tärkein arvoni. Sen avulla jokainen voi ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä ja kasvaa parhaaksi versioksi itsestään. Sivistys kuuluu jokaiselle katsomatta sosioekonomiseen taustaan tai elämän lähtökohtiin.

Todellinen sivistys tulee sydämestä. Se on kiinnostusta ympäröivään maailmaan ja yhteiskuntaan. Se on empatiaa toisia ihmisiä kohtaan ja kykyä astua lähimmäisen saappaisiin. Se on halua ymmärtää ja valmiutta antautua keskusteluun – ja kenties joskus jopa muuttaa mieltään. Sivistys on faktojen ja tutkitun tiedon kunnioittamista. Sivistys on onnellisen elämän salaisuus.

Sivistyksen ohella koulutus on yhtä lailla tärkeää, vaikka lukuisat tuntemani äärimmäisen sivistyneet ihmiset ovat eivät olekaan saaneet laajaa muodollista koulutusta.

Koulutus ja osaaminen ovat kaikkien järvenpääläisten – ja suomalaisten – menestyksen A ja O. Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen on oltava laadukasta, turvallista ja tarjonnaltaan kohtuullisen saatavilla. Ilman näitä peli on menetetty.

Järvenpään lukio on Keski-Uudenmaan helmi, mutta emme saa unohtaa myöskään ammattiin opiskelevia. Amisten hyvinvointi unohtuu usein aivan liian helposti. 

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda kouluttaa vuosittain tuhansia nuoria ja aikuisia suomalaiseen työelämään. He ansaitsevat parhaat mahdolliset lähtökohdat: Laadukkaan työelämäperusteisen ammatillisen koulutuksen, pedagogisen tuen ja ohjauksen myös työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen sekä tarpeeksi yleissivistävää opetusta todellisen jatko-opintokelpoisuuden saavuttamiseen ja yleisesti elämässä pärjäämiseen. Tässä Keudan, opiskelijoiden, Järvenpään kaupungin ja paikallisen elinkeinoelämän tarpeet ovat yhteneväiset. Tehdään siis yhteistyötä huippuosaamisen puolesta!

Tulen aina puolustamaan sivistystä, koulutusta ja osaamista. Se on minulle sydämenasia. 

Ei vain mustetta paperilla

Olen lapsesta asti tottunut käymään kirjastossa. Se on edelleenkin lempipaikkojani ja todennäköisesti eniten käyttämäni kunnallinen palvelu. 

Kirjastot ovat epäilemättä murroksessa. Vaikka paperisten sivujen kääntely onkin hienoa, myönnän samaan aikaan hypänneeni myös digikirjojen maailmaan. Digi- ja äänikirjojen osalta markkinat tarjoavat useita alustavaihtoehtoja, jotka ainakin oman kokemukseni mukaan toimivat suhteellisen hyvin - toki jonkinlaista maksua vastaan. Kirjat ilmestyvät palveluun samaan aikaan kuin kirjaston hyllylle. 

Onko siis pelkona, että kovalla työllä luotu kirjastolaitos hiipuu ja kuihtuu digitalisaation paineessa? Kuoleeko asiakkaalle maksuton julkinen palvelu, kun yksityinen vaihtoehto kilaa käyttömukavuudellaan ohi? Vastaavaa on nähty julkisten palvelujen osalta ennenkin. 

Digitalisaatio on voima, jota ei voi eikä kannata pyrkiä pysäyttämään. On totta, että sillä on vaikutuksia. Mutta kuten lähes kaikkialla, mihin digitalisaation disruptiivinen voima yltää, myös kirjastojen osalta pallo on ennen kaikkea niiden omassa kädessä. Osaanko tunnistaa muuttuvan maailman ja kehittyä sen mukana? 

Onneksi kirjastot elävät ajassa. Omien E-aineistojen lisäksi tarjolla on laaja kattaus yksilön henkistä ja fyysistä kehittymistä ja hyvinvointia tukevia välineitä. Kirjasto ei ole jämähtänyt musteeseen paperilla.  

Ei pidä myöskään unohtaa, että kirjastojen työntekijät ovat tiedonhallinnan, -käsittelyn ja -soveltamisen ammattilaisia. Onko mielessäni epämääräinen ideanraakile, jota pitäisi jalostaa timanttiseksi innovaatioksi? Käänny kirjaston informaatikon puoleen. Hän tarjoaa sellaista vuorovaikutuksellista sparrausta pitkin tiedon valtatietä, johon digipalvelut eivät vielä kykene. 

Ei siis ole tarvetta kantaa liian suurta huolta kirjastojen tulevaisuudesta. Kuten hyvään yhteiskunnalliseen kehitykseen kuuluu, julkinen ja yksityinen sektori täydentävät toisiaan, mutta samalla kummallakaan ei ole varaa kyyhöttää poterossaan.

Teksti on alunperin julkaistu Keski-Uusimaa-lehdessä 3.5.2021.

Kiitokseksi turvallinen paluu arkeen

Hallitus pitää tällä viikolla kehysriihenä tunnettua vastaterapeuttista istuntoa. Sisään mennään suurin toivein ja ulos tullaan kiukkuisena, pettyneenä ja katkerana.

Kryptisestä nimestään huolimatta sessio on tärkeä. Siinä missä vuotuisissa budjettineuvotteluissa lähinnä siirrellään rahaa taskusta toiseen, kehysriihessä päätetään, kuinka pitkälle piikki on auki.

Edessä oleva rutistus ei ole aivan keveimmästä päästä. Hallitus saa taiteilla koronasta toipumisen ja työllisyystavoitteiden ristipaineessa. Kuntavaalitkin ovat mukavasti aivan nurkan takana. Jos korona-exitissä epäonnistutaan, Twitterin riekkujat eivät pidä työllisyystoimenpiteitä tarpeeksi aggressiivisina (tämä toki tapahtuu joka tapauksessa) ja kuntavaaleissakin tulee vielä turpaan, saatamme kaupan päälle päästä äänestämään vielä ennenaikaisissa eduskuntavaaleissa.

Hallituksen ensisijainen tehtävä on edelleen tukea koronapandemian murjomia työntekijöitä ja toimialoja. Etunenässä tulevat matkailu ja ravintolat, mutta osansa ovat saaneet kiinteistöpalveluala, vartiointi, erikoiskauppa, RAY:n pelipaikat ja lukuisat muut palvelualat. Paluun edes jonkinlaiseen normaalitilaan on viimeistään alkusyksystä pakko tapahtua. Rokotusten pitää saavuttaa tehokkaasti myös työikäiset ja yritykset tarvitsevat reaaliaikaista tukea työllistämiseen. Jos tässä epäonnistutaan, toimialat kokevat konkurssien ja työttömyyden kautta sellaisia rakenteellisia muutoksia, joista ei ole paluuta.

Pelissä on siis todella paljon. Palvelualojen työntekijät voivat nukkua yönsä sinänsä hyvin, että ainakaan heidän panoksestaan pandemiasta selviäminen ei jää kiinni. On mielenkiintoista, miten ennen lähes näkymätöntä työtä tehneet ovatkin kriisin iskiessä korvaamattomia. Pysähtykäämme siis miettimään, kenelle kiitos kuuluu viimeisen reilun 12 kuukauden ajalta. Palvelualojen ammattilaiset ovat pyyteettömästi oman terveytensä uhalla pyörittäneet niitä pyöriä, jotka ovat mahdollistaneet siedettävän korona-ajan kaikille meille suomalaisille.

Tähän peilaten onkin melko karua katsoa, minkälaista kiitosta tietyistä piireistä hallituksen kehysriihessä näille korona-ajan sankareille toivotaan. ”Kannustamisen” nimissä työttömyysturvaan vaaditaan leikkauksia tilanteessa, jossa töitä ei käytännössä ole. Pandemian jälkeen yritysten ollessa henkihieverissä ei mikään kannustin maan päällä auta työnhakijaa työllistymään, jos varaa rekrytointiin ei yksinkertaisesti ole.

Tarvitaan itse asiassa jotain aivan päinvastaista: Reaaliaikaista työllistämisen tukea ja korkeampaa työttömyysturvaa niille, jotka ovat pandemian seurauksena ilman työtä. Niin kauan kuin työmarkkinat eivät vedä normaalilla tavalla, on turha edes haaveilla työttömyysturvaan kajoamisesta – ainakaan heikentävästi.  

Palvelualojen työntekijöiden toiveet ovat maltilliset. He eivät pyydä kuuta taivalta tai edes erityistä kiitosta uhrauksistaan – vaikka se totta vie olisi kohtuullista. He toivovat turvallista paluuta työpaikoille ja mahdollisuutta hoitaa perheitään ja arkeaan vakaalta ja ennustettavalta pohjalta. Tämä ei ole paljon pyydetty – ja se kehysriihessä hallituksen on kyettävä toimittamaan.

Teksti on alunperin julkaistu Palvelualojen ammattiliitto PAMin blogissa 19.4.2021.

Kunnia terkkareille

Yksi tulevien kuntavaalien kärkiteemoista on epäilemättä taloudellisesti tuotetut sosiaali- ja terveyspalvelut. Kuntatalous näyttää punaista ja syy kaadetaan meilläkin mieluusti Keusoten sekä aivan erityisesti sen hallinnossa istuvien poliitikkojen niskaan.

Miten sote-menoja saadaan painettua alas? Hallintoa voidaan tehostaa, organisaatiota vetää liinimmäksi ja työntekijöistä puristaa ulos viimeisetkin energiat. 

Paras keino on kuitenkin se, että olemme itse hieman terveempiä. Kun olemme terveempiä, tarvitsemme vähemmän sote-palveluja. Ei kovin yllättävää. Terveempiä puolestaan olemme, jos emme päästä itseämme sairaaksi.

On selvää, että enemmistö sote-palvelujen käyttäjistä ei voi vaikuttaa asemaansa. Hyvinvointivaltion palvelut kuuluvat juuri heille. Tästä ei ole kahta sanaa. 

Mutta jotta kuntien rahat riittävät juuri näihin oleellisiin palveluihin, kaikki kynnelle kykenevät ovat velvollisia pitämään yllä omaan terveyttään ja hyvinvointiaan. Kyllä - velvollisia. 

Ei välttämättä tavallista demaripuhetta - mutta faktat ovat faktoja. Esimerkiksi viiden prosentin painonpudotus puolittaa todennäköisyyden sairastua kakkostyypin diabetekseen. Ei ihan mahdoton diili, jos minulta kysytään. 

On yksi työntekijäryhmä, joka on aivan oleellinen sote-menojen nousun pysäyttämisessä: Terveydenhoitajat. Kaikki sote-henkilöstö on tärkeää, mutta terveydenhoitajat ovat ehdottomia suosikkejani. Sairaanhoitajat ja lääkärit hoitavat sairauksia, mutta terkkarit estävät niiden syntymisen. Juuri sitä tarvitsemme.

Terkkari on todellinen kustannustehokkuuden mestari. Yksi hyvä terveydenhoitaja säästää kaupungille monin verroin vuosipalkkansa verran. Työuupumus, sydän- ja verisuonisairaudet, ikääntyvien toimintakyky, mielenterveysogelmat, perhehuolet ja vanhemmuuden haasteet. Terveydenhoitajat ovat näiden kaikkien ennaltaehkäisyn ammattilaisia.

Olen keski-ikää kolkutteleva konttorirotta ja kolmen pienen lapsen isä. Voin luvata, että kuuntelen työterveyshoitajani ohjeet tarkalla korvalla. Samaa suosittelen kaikille! 

 

Kirjoittaja on järvenpääläinen koulutuspoliittinen asiantuntija ja kaupunginvaltuutettu (sd.).

Julkaistu Keski-Uusimaa-lehdessä 24.2.2021

Maailman paras kaupunki

Vajaa neljä vuotta sitten ovet avautuivat itselleni täysin uuteen maailmaan, kun tulin yllättäen valituksi Järvenpään kaupunginvaltuustoon. Muistan selvästi, kuinka pöllämystynyt oloni oli vaali-iltana - mitähän tästäkin tulee?

Valtuustokausi on vaikuttanut minuun monella tavalla. Demokraattinen vaikuttaminen on kunnia-asia, mutta olen myös oppinut tuntemaan kotikaupunkini aivan uudella tavalla. Ilman valtuustoa side olisi varmasti jäänyt pinnallisemmaksi. Nyt olen nähnyt syvällisesti Järvenpään monet puolet. 

Järvenpäällä on niin paljon vahvuuksia, joita koronapandemia tai kuntatalouden haasteet eivät kykene murtamaan: Kulttuurin henki on jotain aivan huikeaa, kuntalaiset ovat sitkeitä mutta empaattisia, Rantapuistossa avautuva maisema Tuusulanjärvelle on aidosti inspiroiva. Ja kyllä: myös kuntapäättäjät tekevät työtään vilpittömin ja pyyteettömin mielin.  

Olen asunut elämäni aikana seitsemässä kunnassa. Missään en ole tuntenut oloani yhtä kotoisaksi kuin Järvenpäässä. En ole naiivi enkä halua loukata muiden Keski-Uudenmaan hienojen kuntien asukkaita, mutta Järvenpää on minulle juuri oikea paikka. En usko, että aion koskaan muuttaa pois.

Kääntöpuolena olen luonnollisesti oppinut tuntemaan myös ne haasteet. Itselläni on kolme mahtavaa lasta, joiden tulevaisuus on minulle kaikki kaikessa. Sen vuoksi otan myös vähemmän hyvät puolet avosylin vastaan, sillä vain siten ne voidaan korjata. Tosirakkaus on sitä, että ei sulje silmiään kultansa heikkouksilta.

Ja kun puhun Järvenpään heikkouksista, puhun myös omista heikkouksistani kaupunginvaltuutettuna. Olenko tehnyt kaikkeni, että lapseni saavat kasvaa turvallisessa ja yhdenvertaisessa kaupungissa, jossa palvelut takaavat tasa-arvon ja hyvinvoinnin? Tämä tie ei varmasti ole vielä käyty loppuun.

Monipuolinen Järvenpää on maailman paras kaupunki. Ei musta eikä valkea vaan värikäs kuin sateenkaari – myös harmaassa loskasäässä. Kyyniset ihmiset saavat rauhassa hymähdellä tämän kuullessaan, mutta minuun se ei vaikuta. Lähden ulos ihailemaan kotikaupunkini mahtavuutta!

Kirjoittaja on järvenpääläinen koulutuspoliittinen asiantuntija ja kaupunginvaltuutettu (sd.).

Julkaistu Keski-Uusimaa-lehdessä 26.12.2020.

Luokkayhteiskuntako?

Koulutustaso on merkittävästi määrittämässä paitsi yksilön omaa sosioekonomista asemaa myös tuon aseman siirtymistä jälkipolville.

Institutionaalisella tasolla Suomi ei ole mikään luokkayhteiskunta. Meillä on inklusiivinen koulutusjärjestelmä, joka perustuu lähes täysin julkisille palveluille ja on käyttäjälle pitkälti maksuton (oppivelvollisuuslain uudistamisen myötä myös toisella asteella). 

Suomalainen koulutusjärjestelmä ei myöskään sisällä pussinperiä. Vaikka opiskelu ei olisi nuorena maistunut, ovet pysyvät auki tohtorin tutkintoon asti myös myöhemmässä iässä.

Myös yleinen mielipide on tällaisen järjestelmän puolella. Harvat peräänkuuluttavat julkisen sektorin valta-aseman murtamista esimerkiksi yksityiskoulujen kautta.   

Järjestelmän osaset mahdollistavat koulutuksen kautta sosioekonomisen nousun jokaiselle. Jos ihminen on lahjakas ja motivoitunut, hänellä on periaatteessa kaikki mahdollisuudet pärjätä ja saada koko sisäinen potentiaalinsa käyttöön. 

Koulutusjärjestelmä luo hyvät puitteet, mutta kaikki ei silti ole hyvin. Koulutus polarisoituu -  ja sen myötä koko yhteiskunta. 

Tutkimusten mukaan korkeakoulutettujen lapsi hankkii korkeakoulutuksen 11 kertaa todennäköisemmin kuin perusasteen varassa olevien vanhempien jälkikasvu. Kun tällainen kehitys jatkuu tarpeeksi kauan, alkaa suomalaiseenkin yhteiskuntaan hiipiä luokkayhteiskunnan elementtejä. Tietty kansanosa tuntuu jumittuvan tiettyyn sosioekonomiseen asemaan. 

Brutaaleimmillaan polarisoituminen on konkretisoitunut joidenkin korkeakoulupaikkojen hakuprosesseissa. Ilman kallista valmennuskurssia ovet oikeustieteelliseen eivät aukea. Kenellä on ollut varaa maksaa valmennuskurssi? Hieman karrikoiden voi vastata, että juristien lapsilla.

Hyvinvointivaltion idean mukainen koulutuksen tasainen jakautuminen ei vaikuta toteutuvan optimaalisesti. Se ei ehkä tee Suomesta luokkayhteiskuntaa, mutta suunnan osalta meidän on syytä olla hereillä.

Kirjoittaja on järvenpääläinen koulutuspoliittinen asiantuntija ja kaupunginvaltuutettu (sd.).

Tulevaisuuden taidot

Maamme koulutuspolitiikan strategisen kehittämisen ytimessä on osaamistarpeiden ennakointi. Tätä tärkeää työtä tehdään monissa paikoissa, etunenässä Opetushallituksessa sekä erilaisilla koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla.

Osaamisen ennakointityön simppeli haaste on, että se on todella vaikeaa. Katse on kohdistettava 10-15 vuoden päähän. Millaista taitoja työmarkkinat silloin tarvitsevat? Millaista koulutusta kansalaisille tulisi tarjota? Minkälaisia työtehtäviä tulevaisuus pitää sisällään? Tiedämme globaalit megatrendit, kuten ilmastonmuutoksen tai kaupungistumisen, mutta osumisprosentti jää silti usein maltilliseksi.

Markkinatalous luo tarpeita työelämälle usein jopa kaoottisen oloisesti, mutta hyvä niin. Dynaaminen elinkeinoelämä ja vauhdikkaasti kehittyvät työmarkkinat ovat ehkä haaste koulutusjärjestelmälle, mutta kertovat elintarkeästä innovaatio- ja uudistumiskyvystä.

Yksittäisten taitotarpeiden ennakoinnin lisäksi parhaiten koulutusjärjestelmä vastaa markkinoiden haasteisiin pitämällä kiinni yksilöiden kyvystä kehittää itseään: olivat tulevaisuuden osaamistarpeet mitkä tahansa, on kyettävä huolehtimaan kyvyistä kouluttautua uudelleen ja mukautua vääjäämättömään muutokseen ympärillämme. 

Tämä taas vaatii ihmisiltä jotain aivan erityistä: tiettyjä perustaitoja, oppimisen metataitoja, soveltavia kognitiivisia kykyjä, itsensäjohtamista. 

Tie näihin hieman abstraktimpiin taitoihin kulkee sivistyksen kautta. Meidän ei pidä unohtaa yleissivistävän opetuksen tärkeyttä, tapahtui se sitten varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa, toisella- tai korkea-asteella. 

Usein esimerkiksi ammatillisessa koulutuksessa olevien nuorten kohdalla tunnutaan ajattelevan, että he kyllä pärjäävät elämässä kunhan oppivat oleelliset ammatilliset taidot. Lukeminen, kirjoittaminen, matematiikka tai vaikka yhteiskunnallinen osaaminen koetaan lähinnä taakaksi.  

Kyseiset taidot ovat kuitenkin kullan arvoiset siinä vaiheessa, kun vanha osaaminen vanhenee ja pitäisi alkaa oppia jälleen uutta. Tällä hetkellä toiset ovat huomattavasti valmiimpia vastaanottamaan työelämän muutokset kuin toiset. Ja ikävä kyllä raja kulkee usein sosioekonomisen taustan mukaan.

Kirjoittaja on järvenpääläinen koulutuspoliittinen asiantuntija ja kaupunginvaltuutettu (sd.)

Kolumni on julkaistu Keski-Uusimaa-lehdessä 19.8.2020.