Kaupunkikehitysjohtajasta ja poliittisesta keskustelusta

Järvenpään maanantain kaupunginvaltuuston esityslista oli lyhyt, mutta keskustelu pitkä – rapiat kolme tuntia. Onneksi poliitikon pitää kestää hieman pidemmätkin luennot, jos ei mennä aivan aiheen ohi.

Itse päätökseen kaupunkikehitysjohtajan paikasta olen tyytyväinen. Työntekijöiden oikeudet ovat yksi poliittisen ja yhteiskunnallisen toimintani kulmakiviä. En lähde näillä teemoilla leikkimään, vaikka kyseessä olisikin johtoportaan tehtävä kaupungin organisaatiossa.

Kaupunkikehitysjohtajan viran täyttämiseen liittyvät parhaat juridiset arviot sanoivat, että tehtävää tulee lain mukaan tarjota Olli Keto-Tokoille. Tässä tapauksessa valtuusto edustaa työnantajaa, ja työnantaja ei voi kohdella kaupungin työntekijöitä mielivaltaisesti. Siksi äänestin suoran valinnan puolesta, kuten teki valtaosa valtuutetuista.

Tästä päästääkin toiseen teemaan, josta kävin valtuuston puhujapöntöstä sanomassa muutaman sanan.

Noin vuosi sitten muutin Järvenpäähän. Olen kotiutunut erinomaisesti, Järvenpää on täyttänyt kaikki odotukseni.

Ison osan kuluneesta vuodesta olen saanut kunnian istua myös kaupunginvaltuustossa. Tämän myötä olen saanut (lähtien tyhjästä taulusta) tuntea rautaisannoksen kaupungin poliittista keskustelukulttuuria.

Ja hyvät ystävät, se ei hyvältä tunnu.

Kaupunkikehitysjohtajan viran täyttäminen toimikoon esimerkkinä. Kaupunginvaltuutetut toimivat eturintamassa määrittämässä poliittisen keskustelun tasoa. Nyt emme ole asemamme arvoisia.

Monessa tapauksessa valtuuston jäsenet odottavat kuin hyeenat mahdollisuutta iskeä kollegansa kimppuun. Tämä on jotain käsittämätöntä, kaupungin päätöksentekoa halvaannuttavaa myrkkyä ja yksikertaisesti karmeaa käytöstä.

Järvenpään uusi kaupunginjohtaja on juuri aloittamassa työssään. Nyt olisi juuri oikea hetki meistä jokaisen katsoa peiliin ja aloittaa uudenlaisen, terveemmän ja rakentavamman poliittisen keskustelukulttuurin luominen. En ole itsekään syytön, joten otan tämän tavoitteen myös omaksi sydämenasiakseni.

Ay-liikkeen tavoitteena on sivistysyhteiskunta

Kirjoitus on julkaistu 22.1.2018 Siltasaaren valopäät -blogissa.

STK:n ja EK:n lobbarina neljä vuosikymmentä häärännyt Lasse Laatunen kuvaili muistelmissaan työmarkkinajärjestöjen koulutusasiantuntijoita vähemmän mairittelevasti: ”Heistä on ollut kautta työmarkkinahistorian vaikea saada mitään tolkkua.” 

Koulutuspolitiikka ei ole niin monimutkaista, etteikö myös työmarkkinajuristi voisi päästä kärryille vähintään perusteista. Laatusen kohdalla kyse lienee enemmän henkilökohtaisesta kiinnostuksen puutteesta. No, mieltymyksensä kullakin.

Palkansaajapuolella on pari hyvää syytä olla kiinnostunut koulutuksesta.

Ensimmäinen on selkeä ja konkreettinen. Osaamisen kehittäminen nostaa todennäköisyyttä työllistyä ja edetä uralla. 

Tämän päivän osaamisperusteisessa koulutusmaailmassa myös epäformaalin koulutuksen merkitys on kasvussa, mutta formaalilla puolella (jossa asiaa on paremmin tutkittu) yhteys on kirkas: Jokainen tutkintotaso nostaa segmentin työllisyysastetta helposti parikymmentä prosenttiyksikköä. 

Käytännössä merkittävin rajapinta osuu 2. asteen tutkinnon suorittaneiden ja kokonaan vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa olevien väliin. Suomeksi sanottuna vähintään 2. asteen tutkinnon suorittaminen helpottaa työllistymistä reippaasti. Rakenteellinen koulutustason nousu on paras tapa suojella kansalaisia työttömyydeltä. 

Mutta on myös toinen syy – vähintään yhtä tärkeä, joskin hieman abstraktimpi: Ay-liikkeen tavoitteena on sivistyneiden ihmisten yhteiskunta.

Miksi? Koska sivistykseen pyrkivä ihminen on ajatteleva ihminen. Sivistykseen pyrkivä, tiedostava ihminen ei purematta niele teknokraattisia totuuksia. 

Ettäkö pitää leikata palkoista? Ettäkö pitää leikata työttömyysturvasta? Ettäkö pitää tehdä nämä ja nämä veronkevennykset? Ettäkö ei ole vaihtoehtoja? 

Kyse ei ole sivistyssanoista ja maisterinpapereista, vaan yhteiskuntakriittisyydestä, omien aivojen käyttämisestä sekä tiedon ja tieteen arvostamisesta. Siitä, että on kiinnostunut ja ottaa selvää. Se on todellista sivistystä. 

Vaihtoehtoja löytyy aina. Joskus parempia, joskus huonompia, mutta sivistynyt ja tiedostava ihminen osaa arvioida sen itse. 

Palkansaajaliikkeen on palattava sivistysliikkeeksi, jollainen aikoinaan olimme. En ole haikailemassa takaisin vanhaan, vaan nimenomaan kohti uutta tulevaisuuden voimaannuttavaa sivistystä.

Haluamatta kuulostaa liian mahtipontiselta, ay-liikkeelle on tarjolla vallankumouksellinen rooli. Liittojen velvollisuus on kyseenalaistaa valtarakenteet – ja liitto yhtä kuin jäsenensä. Oman koulutus- ja sivistystoiminnan kautta menemme kohti tätä tavoitetta.

Globaali kilpailu ei juuri jaa armopaloja. Koulutuksen ja sivistyksen kautta otamme kohtalomme vahvemmin omiin hyppysiimme. Digitalisaatio antaa tähän paremmat eväät kuin koskaan. Ennen oli luku- ja opintopiirejä, joissa työntekijät kehittivät itseään. Nyt saman voi tehdä vielä demokraattisemmin, mobiilisti ja vaivattomasti.

Hyvässä porukassa oppii parhaiten

Teksi on alunperin julkaistu 19.12. Siltasaaren valopäät -blogissa.

Halusimme tai emme, työpaikalla tapahtuvan ammatillisen oppimisen lisääntyminen vaikuttaa meistä moneen. 

Luonnollisesti vastuu työpaikan kehittämisestä toimivaksi oppimisympäristöksi ei ole kaikilla sama, mutta itseään on vaikea ulkoistaa täysin. Vähin, mitä voi tehdä, on olla vaikeuttamatta nuoren oppijan taivalta työpaikalla.

Tutkimusten mukaan oppiminen tapahtuu paremmin, kun oppija tuntee olevansa osa ympäröivää yhteisöä. Rivityöntekijän ystävällinen tervehdys kahvihuoneessa ja muutama kannustava sana puhumattakaan ymmärtävästä asenteesta vielä oppivan nuoren ammatillisia rajoitteita kohtaan voivat olla ratkaisevia tekijöitä. 

Nuori kokee olevansa hyväksytty osa työporukkaa, vaikka onkin vasta oppimassa ammatin saloja. Näin hän motivoituu ja alkaa oppia tehokkaammin. Inhimillisen otteen vaikutusta ei pidä aliarvioida.

Luottamusmies ja työpaikkaohjaaja ovat oppijan portti työyhteisöön. Heidän rinnallaan nuoren oppijan on helpompi astella työpaikalle näyttämään, että hänessä on potentiaalia alan ammattilaiseksi ja vastuunkantajaksi. Myös portinvartijoiden vastuu on suuri.

Ymmärrän täysin, että esimerkiksi ylityöllistetyt luottamusmiehet eivät koe lisääntyvää työssäoppijoiden määrää pelkästään positiivisena asiana. Tästä syystä sekä työpaikkojen että valtiovallan tulisi asettaa panoksia siihen, että työpaikoilla on kunnon resurssit toimia uudenlaisena oppimisympäristönä. 

Unohtaa ei pidä myöskään opettajia. Ilman heidän pedagogista asiantuntijuuttaan työpaikka ei taivu luovaksi ja monipuoliseksi oppimisympäristöksi. Nykypäivän työelämä voi kuitenkin olla monelle opettajalle vieras. Tästä syystä myös he tarvitsevat tukea ja omia työelämääntutustumisjaksoja.

Maan nykyinen hallitus leikkasi ammatillisen koulutuksen rahoitusta armottomasti. Olen edelleen äärimmäisen skeptinen sen suhteen, että ammatillisen koulutuksen reformi – vaikka ei kaikin puolin täysin kelvoton uudistus olekaan – kykenee oikeasti tuottamaan toivottuja säästöjä. 

Todennäköisesti seuraava hallitus joutuu paikkamaan nykyisen leikkauslinjan seurauksia. Ja kun se tehdään, olisi työpaikkojen kehittäminen ammatillisen koulutuksen oppimisympäristönä juuri oikea kohde.

Kohti pohjaa

Teksti on Keski-Uudenmaan lukijapalstalla ti 5.12.2017

Kansanedustaja Eero Lehti (kok.) kirjoittaa (K-U 1.12.2017) mielenkiintoisesti suomalaisten työmarkkinoiden rakenteista. Ikävä kyllä kansanedustaja ei vaikuta täysin ymmärtäneen esittämiensä uudistusten seurauksia.

Lehden ihailema Hartz-reformi on luonut Saksaan ennenäkemättömän työssäkäyvien köyhien massan. He ovat ihmisiä, jotka tekevät kahta tai jopa kolmea alhaisen tuottavuuden työtä, mutta eivät silti saa töistään säällistä toimeentuloa. Erityisesti kärsivät kouluttamattomat, yksinhuoltajat, vanhukset ja erityistä tukea tarvitsevat työntekijät.

On absurdia, että kansanedustajan eksplisiittinen tavoite on luoda työmarkkinat, jossa työntekijät eivät tule toimeen työllään ja jossa olisi lähtökohtaisesti julkisen sektorin tehtävä paikata aukot toimeentulossa. Tällaista mallia kutsutaan tulonsiirroksi heikosti tuottaville yrityksille, millä taas on vakavasti yritysten kilpailutilannetta vääristävä vaikutus.

Sama kilpailua vääristävä vaikutus olisi myös yleissitovuuden heikentämisellä. Reilussa kilpailuasetelmassa vallitsee luova tuho. Yksikään yritys ei pärjää ilman innovaatioita ja panostuksia kehitystyöhön. Näin toimii markkinatalous. Yleissitovuuden poistaminen nimenomaan vähentäisi yritysten halua kehittyä. 

Haluammeko yhteiskunnan, jossa merkittävin kilpailuetu syntyy työehtojen heikentämisestä? Suunta on kohti pohjaa. Kyse on vain siitä, kuka ehtii sinne ensimmäisenä.

Vai haluammeko yhteiskunnan, jossa tuottavuuteen ja innovaatioihin panostavat yritykset menestyvät reilun ja tasavertaisen kilpailun vallitessa? Silloin suunta on huipulle.

Yksikään maa ei pidemmän päälle pärjää ilman tuottavuuden kasvua ja kansalaisten tasaisesti nousevaa osaamis- ja koulutustasoa. Näin saavutetaan hyvän kierre, jossa työllisyysaste nousee ja innovatiiviset ja kasvuhakuiset yritykset menestyvät. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista ilman julkisia panostuksia koulutukseen; asia joka on vaikuttaa maan nykyhallitukselta unohtuneen.

Yhdestä asiasta olen kansanedustajan kanssa samaa mieltä: paikallinen ja yritystasoinen sopiminen tulee lisääntymään. Lehdeltä tosin unohtuu, että paikallinen sopiminen on jo nyt hyvin yleistä. Kyseessä ei ole uhka, vaan mahdollisuus, joka on nimenomaan parempi tehdä yleissitovuuden puitteissa.

Mikko Laakkonen

Koulutuspoliittinen asiantuntija

Palvelualojen ammattiliitto PAM

Järvenpään kaupunginvaltuutettu (sd.)

Palkkiosäännön päivittäminen oli perusteltua

Yleensä mainio paikallislehtemme Keski-Uusimaa ehti jo tänään (24.10.) uutisoida, että Järvenpään eilisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa tehty palkkiosäännön uudistus aloitettiin ”kaikessa hiljaisuudessa heti vaalien jälkeen”. 

Mielestäni toimielinten palkkiosäännön uudistaminen tehtiin kaiken kaikkiaan varsin tyylikkäästi ja avoimesti. Muodostettiin palkkiosääntötoimikunta ja kaikilla valtuustoryhmillä oli mahdollisuus osallistua valmisteluun.

Miksi palkkiosäännön uudistus sitten oli tarpeellinen juuri tässä kohtaa?

Koska edellinen valtuusto ei asiaa hoitanut. Optimaalista olisi, että kauttaan lopettava valtuusto päivittäisi kaupungin toimielinten palkkiosäännön seuraavaa valtuustoa varten. Palkkiot ja ansionmenetyskorvaukset mahdollistavat osaltaan sen, että jokainen kuntalainen tulotasoon katsomatta voi sujuvasti toimia kuntapäättäjänä.

Olla uudistamatta säännöstöä tasaisin väliajoin on kuin sanoa, että köyhien ja sairaiden on parempi pysyä poissa päätöksenteosta.

Jos joku sitten ei tarvitse korotettua palkkiotaan, sen rahan voi antaa vaikka hyväntekeväisyyteen. Kohteita löytyy ja kunnan talous ei siitä kärsi.

Itse äänestin palkkiosääntötoimikunnan pohjan puolesta, kuten selkeä enemmistö valtuutetuista. Järvenpää on jatkossakin kaupunki, jossa myös pienituloiset ovat tervetulleita osaksi kuntademokratiaa.

Nuori oppija työpaikalla

Kolumni julkaistiin Keski-Uusimaa-lehdessä 17.10.2017

Joka vuosi tuhannet ammattiin opiskelevat nuoret tekevät työssäoppimisjaksoja. Työpaikalla tapahtuva oppiminen on oleellinen osa ammatillisia opintoja. Usein työnantajat tekevät rekrytointipäätöksiä näiden jaksojen perusteella. 

Hallitus lähti osana ammatillisen koulutuksen reformia uudistamaan ammattiin opiskelevien työssäoppimisjaksoja. Käytännössä koko perinteinen ”työssäoppiminen” jää historiaan.

Vuoden alusta (oppisopimuskoulutusta lukuun ottamatta) kaikki työpaikalla tapahtuva ammatillinen oppiminen toteutetaan uuden koulutussopimusmallin kautta. Yhä suurempi osa ammatillisia opintoja tulisi näin suorittaa työpaikoilla. Taustalla ovat hallituksen koulutusleikkaukset.

Nuoren oppijan asema työpaikalla on usein hatara. Kun hallituksen tavoite on lisätä työpaikalla (ilman työsuhdetta) tapahtuvaa oppimista, on nykyongelmilla potentiaali moninkertaistua.

Toisaalta joka vuosi kolmisen tuhatta peruskoulun päättänyttä nuorta ei jatka missään opinnoissa. He jäävät tyhjän päälle. Yleensä kouluallergikoille paras tapa oppia on työn kautta.

Koulutussopimusmallille on syytä antaa mahdollisuus, mutta se vaatii myös panostuksia, ei vain leikkauksia.

Nyrkkisääntö hyvään työssäoppimiseen on seuraava: Oppija, työnantaja ja koulutuksen järjestäjä muistavat roolinsa ja kommunikoivat keskenään. Kun joku unohtaa omat vastuunsa ja velvollisuutensa tai tieto työssäoppimisen etenemisestä ei kulje, hommalla on merkittävästi suurempi riski mennä metsään.

Myös kuntapäättäjillä on oma roolinsa. Haluammeko uudistuksen onnistuvat, vaikka tunnistamme riskit? Miten luomme puitteet onnistumiselle?

Jotta käytännön työelämä voi toimia oppimisympäristöinä, tarvitsemme monipuolisen yrityskentän. Uudistuksen ensiaallossa suurin vastuu onkin vieritetty – kenties kohtuuttomasti – työnantajille. Jos työnantajilla ei ole resursseja tai motivaatiota ottaa suurempia määriä nuoria ammattiin opiskelevia suojiinsa, uudistuksen tavoitteet valuvat varmasti hukkaan.

Sitä ei kannata toivoa, vaikka ei Sipilän hallitusta symppaisikaan.

Mikko Laakkonen

Kirjoittaja on koulutuspoliittinen asiantuntija ja Järvenpään kaupunginvaltuutettu (sd.).

Valtuustopuhe 28.8.2017

Puhe pidettiin Järvenpään kaupunginvaltuuston kokouksessa ma 28.8. esityslistan kohdassa 35 Kaupunginjohtajan alustava kehys vuosille 2018-2022.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvä ystävät!

Tämä on ensimmäinen kertani puhumassa valtuuston edessä, tämä on ilo ja kunnia.

Viime viikolla julistetiin valtakunnallinen koulurauha. Koulurauhan tarkoitus on, että ketään kiusata, ettei kukaan jäisi yksin, kaikki otetaan mukaan ja jokainen oppilas on tärkeä kouluyhteisön jäsen.

Jotta koulurauha ei jää Järvenpäässä vain puheeksi vailla sisältöä, tulee sen ylläpitoon allokoida lähivuosina asialliset resurssit. Oppilaiden ja henkilöstön hyvinvointi, turvallisuus ja jaksaminen ovat siitä kiinni. Näin rakennetaan aidosti tämän kaupungin tulevaisuutta. Tämä on myös hyvä strateginen tavoite.

Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa Järvenpäästä löytyy koululaisia, jotka pelkäävät mennä kouluun kiusaamisen, fyysisen tai henkisen uhan vuoksi. Kaikki me ymmärrämme, että tällainen tilanne ei ole lapsiperheitä houkuttelevan sivistyskaupungin tavoitteiden mukaista.

Ymmärrän hyvin, että tänä päivänä merkittävä osa esimerkiksi kiusaamisesta tapahtuu muualla kuin fyysisessä koulurakennuksessa (oli se sitten koulumatkoilla tai virtuaalisesti). Sitä suuremmalla syyllä  tulee pitää kiinni tietyistä perusasioista: koulu on lapselle aina turvallinen toimintaympäristö, johon hän menee mielellään. Suomalainen opetushenkilöstö on myös maailman parasta. He ansaitsevat sen, että heidän toiminnallaan on arvoisensa puitteet.

Tässä lähetekeskustelussa haluan tuoda esiin, että meidän pitää asettaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen sellaiset resurssit, että kukaan ei tunne uhkaa mennessään kouluun, erityisoppilaat saavat tarvitsemansa tuen jokaisessa luokassa, ja että uuden oppiminen on aidosti ilo ja jokainen lapsi on samalla viivalla katsomassa tulevaisuuteen luottavaisin mielin ja itseensä uskoen. 

Kiitos!