Millainen on työssäoppimisen tulevaisuus?

Jos hallituksen kaavailemat ammatillisen koulutuksen uudistukset toteutuvat, tulee työpaikalla tapahtuva oppiminen lisääntymään merkittävästi. Uudistus kulkee nimellä koulutussopimus. Kuten olen aiemminkin todennut, on uudistuksessa hyviä ja huonoja puolia.

Joka vuosi tuhannet nuoret eivät perusopetuksen jälkeen jatka missään toisen asteen koulutuksessa. Vielä suurempi porukka keskeyttää ammatilliset opinnot ennen valmistumista. Periaatteessa on tervetullutta, jos heille tarjotaan monipuolinen kattaus keinoja hoitaa opinnot kunnialla loppuun.

Käytäntö voi kuitenkin olla vähemmän ruusuinen. Jo tällä hetkellä olemassa olevat työssäoppimisjaksojen ongelmakohdat eivät ole katoamassa mihinkään. Kun opiskelijamäärät suurenevat ja työpaikalla tapahtuvan oppimisen kesto kasvaa, on kattaus itse asiassa auki täysin päinvastaiseen. Ongelmat voivat pahentua.

Resurssit ottaa työssäoppija työpaikalle eivät aina ole parhaat mahdolliset. Ei ole aikaa huomioida ja ohjata nuorta, ei tunneta tutkintojen perusteita eikä osata soveltaa työpaikkaa oppimisympäristönä. Jos näitä asioita ei saada toimimaan nykyistä paremmin, on myös tuleva uudistus tuomittu epäonnistumaan.

Toisinaan työpaikalla ei ole edes halua ymmärtää rooliaan nuoren ihmisen ammatillisessa kehittymisessä. Kiinnostus on lähinnä saada palkatonta työvoimaa esim. kesäkausiksi. Tällöin seilataan todella synkillä vesillä: Vastuutonta ja nuoresta piittaamatonta hyväksikäyttöä.

Työssäoppijan ohjaus on menestyneen työssäoppimisjakson ytimessä. Ohjaus on usein monenkirjavaa. Yksi - yleensä esimiesasemassa oleva - henkilö on virallinen työpaikkaohjaaja, mutta  käytännössä ohjauksesta vastaa se, kuka sattuu olemaan työpaikalla samaan aikaan työssäoppijan kanssa.

Ohjaus tehdään oman työn ohessa (usein kiireessä) ja ilman asiantuntemusta. Pahimmillaan työssäoppija jää tekemään monotonista tai itseään toistavaa työtä koko jakson ajaksi. Tutkinnon perusteet jäävät unholaan. Kuvaus on toki inhorealistinen, mutta ikävä kyllä ei täysin epärealistinen.

Tällä hetkellä on täysin epäselvää, miten maan hallituksen visioissa vastuut jakaantuvat ja miten laadunvarmistus toimii. Ylätason vastuu opiskelijasta on koulutuksen järjestäjällä, mutta missä on ns. kenttätason vastuu? Onko vastuullinen ohjaaja oppilaitoksen ja työpaikan edustaja? Kuka vastaa siitä, että työpaikka on pidempiaikaiseen opiskeluun pedagogisesti toimiva oppimisympäristö?

Lisäksi olisi järkevää pohtia myös työpaikalla tapahtuvan oppimisen maksimimäärää. Hallitus ei tietoisesti ole halunnut asettaa tälle minkäänlaista kattoa. Periaatteessa vaikka koko tutkinto pitäisi voida suorittaa työpaikalla koulutussopimuksen kautta.

Samaan aikaan koulutusjärjestelmässämme on opiskelumuotona myös oppisopimuskoulutus. Edessä on aito mahdollisuus siihen, että yhdellä työpaikalla on kaksi opiskelijaa suorittamassa samaa tutkintoa. Toinen oppisopimuspohjaisesti eli työsuhteessa ja palkallisesti, toinen koulutussopimuksen kautta ilman työsuhdetta tai palkkaa.

Ammattiliitot ovatkin esittäneet, että esimerkiksi yli puoli vuotta kestävä koulutussopimus tuli muuttaa oppisopimukseksi. Myös työ- ja elinkeinoministeriö on osoittanut huolensa siitä, että ylipitkät työssäoppimisjaksot voivat helposti muuttua käytännössä palkattomaksi työksi.

Hallitukselle pitää aidosti antaa kiitosta halusta uudistaa ammatillisen koulutuksen natisevia rakenteita. Fokus pitää nyt pitää opiskelijassa. Siinä kiilusilmäisessä, elämänjanoisessa nuoressa, joka ottaa ensi askeliaan kohti itsenäistymistä. Kun kaikki osapuolet - oppilaitos, yritys ja nuori - muistavat ja ymmärtävät vastuunsa, voi hallituksen koulutussopimus onnistua.

Haaste on kuitenkin valtava. Ammattiliitot tulevat varmasti tekemään osansa laadukkaan työelämän ja työssäoppimisen puolesta.

Ole yhteydessä: m.e.laakkonen@gmail.com tai twitter.com/mlaakkonen.

Tuetaan työmatkapendelöijiä

Olin viime viikolla aamutuimaan Järvenpään rautatieasemalla kampanjoimassa. Laiturit täyttyivät työmatkapendelöijistä. Aamu-unisetkin vaikuttivat piristyvän keväisestä auringonpaisteesta. Kahvilipukkeet kävivät hyvin kaupaksi. Toden totta, työmatkalaiset ovat kahvikuppinsa ansainneet.

Nykyinen Järvenpään kaupunginvaltuusto teki niin sanotun peliliikkeen ja päätti lykätä lopullista päätöstä HSL-tuen poistamisesta kuntavaalien jälkeiseen aikaan. Ei siis seuraavalle valtuustolle, vaan hetkeen vaalien jälkeen, mutta ennen uuden valtuuston järjestäytymistä. Näin ehdolla olevat HSL-tuen lopettamista ajavat valtuutetut välttävät näppärästi vaaleissa poliittisen vastuun teoistaan. On selvää, että tällainen toiminta ei ole kunniaksi kunnalliselle päätöksenteolle.

Kaupunki on tukenut HSL-liityntälipun hankkimista noin 70 eurolla. Perussuomalaisten johdolla tämä tuki ollaan poistamassa.

Olen itsekin työmatkapendelöijä. Kun vaalimatskut oli jaettu, hyppäsin R-junan kyytiin.

Monen työmatka ei ole ainoastaan junamatka Tikkurilaan, Pasilaan tai Helsingin rautatieasemalle. Matka voi myös jatkua HSL-alueen sisällä, ja erityisesti silloin Järvenpään kaupungin tarjoama tuki on ollut erittäin hyödyllinen.

Työssäkäynnin ja perheen yhdistäminen on jo nyt tarpeeksi haastavaa tuhansille järvenpääläisille pendelöijille. En halua tehdä sitä enää vaikeammaksi. Vanhempien sujuva työmatka on koko perheen etu. Siksi kannatan HSL-tuen säilyttämistä.

Ole yhteydessä: m.e.laakkonen@gmail.com tai twitter.com/mlaakkonen.

Pari sanaa ammattiliitoista ja Järvenpään elinkeinoelämästä

Olen töissä koulutuspoliittisena asiantuntijana Suomen suurimmassa ammattiliitossa Palvelualojen ammattiliitto PAMissa. Olen siis keskellä Hakaniemen parjattua ay-linnaketta.

Liittoja syytetään milloin mistäkin - pääsääntöisesti ansiotta. Suomalaiset ammattiliitot ovat kautta aikain olleet vastuullisia ja yhteistyökykyisiä sopimusyhteiskunnan rakentajia.

Kun Suomen kokonaisetu on sitä vaatinut, on palkkatavoitteista joustettu. Taannoisen kilpailukykysopimuksen myötä palkkoja jopa laskettiin. Kiky on muuten sopimus, jota ei taatusti olisi saatu sovittua missään muualla kuin Pohjoismaissa. Kaikissa muissa maailmankolkissa ay-liike on radikaalimpi, huomattavasti haluttomampi kompromisseihin työnantajien kanssa. Suomessa kompromissihaluttomampi osapuoli on tällä hetkellä työnantajat.

Voin vilpittömästi sanoa, että nukun yöni hyvin, kun kehitän työkseni pienipalkkaisten palvelualojen työntekijöiden osaamista ja työllistymisedellytyksiä.

Samoin voin sanoa, että liitot ovat mainettaan huomattavasti maltillisempia ja harkitsevampia toimijoita. Kliseiset mielikuvat ovat vääriä. Ay-aktiivin perikuva ei enää ole saavutettuja etuja puolustava teollisuuden rautakoura, vaan osa-aikainen kaupan kassa, joka yrittää tulla toimeen ja elättää perhettään, tai aliresurssoitu julkisen sektorin opettaja, joka burnoutissa hoitaa 35 oppilaan luokkaa. He eivät ole liiton aktiiveja pitääkseen yllä leveää elämää, vaan pärjätäkseen arjessa ja tehdäkseen työnsä hyvin.

Kuntapäättäjänä en aio kääntää selkääni järjestäytyneille työntekijöille - kuten en käännä myöskään Järvenpään elinkeino- ja yrityselämälle. On sekä julkisen että yksityisen sektorin etu, että Järvenpäässä toimii monipuolinen ja elinvoinainen yrityskenttä. Näin syntyy työpaikkoja ja verotuloja. Vaikka ajan henki suosii vastakkainasettelua, ovat työntekijöiden ja yritysten edut usein yhteneväiset.

Ole yhteydessä: m.e.laakkonen@gmail.com tai twitter.com/mlaakkonen.

Miksi ehdolle kunnallisvaaleihin?

Olen melko tuore järvenpääläinen. Perheemme muutti uuteen kotikaupunkiimme alkuvuodesta.

Päätin lähteä heti kättelyssä ehdolle kunnallisvaaleissa. En voi vielä kehua tuntevani Järvenpään kuntapolitiikkaa erityisen syvällisesti, verkostoni eivät ole hääppöiset (niitä ei siis ole), enkä missään tapauksessa kuulu minkäänlaiseen paikallispoliittiseen sisäpiiriin - en edes ulkopiiriin.

Lähdin kuitenkin leikkiin mukaan ja syyni on selvä. Minulla on kolme päiväkoti-ikäistä lasta: poika ja kaksi tytärtä. Perheiden arjen huolissa, haasteissa sekä kodin ja työn yhteensovittamisessa uskallan väittää olevani asiantuntija. Perheiden, nuorten ja lasten asioihin vaikutetaan kunnallispolitiikassa.

Haluan, että Järvenpää on lapsilleni turvallinen, yhteisöllinen ja viihtyisä kaupunki kasvaa ja kehittyä. Juuri niistä syistä muutimme tänne, ja samaa haluan kaikille muille samassa elämäntilanteessa oleville.

Turvallisuus ei tarkoita ainoastaan sitä, että kun lapseni muutaman vuoden päästä lähtevät yksin kuljailemaan pitkin Järvenpään katuja, he voivat tehdä sen ilman vaaroja. Se tarkoittaa myös kaikenlaisen arjen turvattomuuden vähentämistä: päiväkodit ja koulut tarjoavat hyvän alustan kasvuun, terveyspalvelut ovat saatavilla, sosiaalipalvelut auttavat, kun elämä koettelee. Perheiden tarpeet eivät rakettitiedettä, mutta tärkeämpiä kuin kuulennot ne ovat.

En halua olla yhden asian ehdokas, mutta on rehellistä tuoda selkeästi esiin omat motivaattorinsa ehdokkuuteen. Itselleni ne ovat selvät. Voit käydä tutustumassa vaalikonevastauksiini Ylen, Hesarin ja Keski-Uusimaa-lehden vaalikoneissa. Liitän niihin linkit jahka ne avautuvat.

Olen kerännyt blogiini tekstejäni liittyen sekä kunnallisvaaleihin että työhöni koulutuspoliittisena asiantuntijana. Tutustu ja ole yhteydessä: m.e.laakkonen@gmail.com tai twitter.com/mlaakkonen. 

Sivistyksen puolesta

Sivistyksellä menee huonommin kuin aikoihin. Sivistystä ei arvosteta. Sen hyötyjä ei tunnisteta. Pahimmillaan sivistys koetaan jotenkin "tavallisesta kansasta" etääntyneenä elitisminä. 

Itsekin olen sitä mieltä, että omaa "sivistyneisyyttään" korostavat ja tuputtavat ihmiset ovat käsittämättömän ärsyttävää porukkaa. Totuus onkin, että juuri heidän sivistyneisyytensä voi hyvällä syyllä kyseenalaistaa. He ymmärtävät koko sivistyksen väärin.

Mitä sivistys sitten on? Ja miksi siihen kannattaa pyrkiä?

Ensinkin sivistys ei liity muodolliseen koulutustasoon. Tunnen itse syvästi sivistyneitä duunareita - ja läpeensä sivistymättömiä maistereita.

Sivistys on sitä, että on kiinnostunut ja haluaa ottaa asioista itse selvää. Se on sitä, että ei ota asioita annettuna ja osaa olla kriittinen. Sivistys on myös kunnioitusta tiedettä ja tietoa kohtaan.

Suvaitsevaisuus on sivistystä. Samoin kyky kunnioittaa toisia - myös poikkeavia - mielipiteitä ja niiden esittäjiä. Sivistynyt ihminen pyrkii kehittämään itseään ja näkemään asiat kokonaisuutena.

Ja tämä kaikki on todellakin helpommin sanottu kuin tehty. Itselläni tekee todella tiukkaa hyväksyä esimerkiksi ilmastonmuutoksen kieltäjiä. En voi ymmärtää, miksi he eivät taivu tieteellisen näytön edessä, joka käsitykseni mukaan on selkeä. Tietenkin vastapuoleni ajattelee suurin piirtein samoin, koska kyllä, on olemassa jonkinlaista tieteellistä näyttöä, joka tukee myös heidän näkemyksiään.

Lopulta ei auta kuin uskoa, että vahvin argumentti voittaa. Se voi viedä aikaa. Siihen asti meidän tulee elää kunnioittavasti rinnakkain, ja sovussa hyväksyä erilaiset mielipiteemme. Minulla ei pitäisi olla mitään tarvetta leimata keskustelukumppaniani hiilifasistiksi, tai hänen haukkua minua viherkommariksi. Se on sivistynyt tapa elää monimutkaisessa maailmassa. 

Olen myös ruotsin kielen suuri ystävä. Se, että puhun ruotsia suurin piirtein yhtä hyvin kuin kiinaa, ei haittaa. Pyrkimällä sujuvaan ruotsin taitoon osoitan kunnioitusta kieltä ja maamme merkittävää kielivähemmistöä kohtaan. Se on sitä sivistystä, eikä varsinainen kielitaito. 

Sivistys tekee ihmisestä avarakatseisemman, suvaitsevaisemman ja onnellisemman. Sen takia siihen kannattaa pyrkiä. Sivistys on itseisarvo, arvokasta jo itsessään. Jokaiselle itsensä sivistämisestä kiinnostuneelle ensimmäinen stoppi voisi olla perinteinen kirjasto. Toisin kuin verkosta, kirjastosta löytyy luotettavaa tietoa jäsenneltynä. Ei muuta kuin kirja käteen! 

Ole yhteydessä: m.e.laakkkonen@gmail.com tai www.twitter.com/mlaakkonen

Onko lähtöviiva kaikille sama?

Tutkimukset kertovat: Suomalaisten nuorten ja koululaisten perustaidot ovat edelleen hyvät. Pienestä laskusta huolimatta kansainväliset vertailut (TIMSS, PISA) asettavat suomalaiset lähelle globaalia kärkeä lukutaidossa, luonnontieteissä ja matematiikassa.

Itse tulosten lisäksi kannattaa kurkistaa lukujen taakse. Ketkä tarkalleen ottaen pärjäävät ja ketkä eivät? Toteutuuko perinteinen hyvinvointivaltion näkemys koulutuksellisesta tasa-arvosta? Ja jos ei toteudu, ketkä ovat voittajia ja ketkä häviäjiä?

Laajassa mielessä maantieteellisesti Suomi on edelleen melko tasa-arvoinen maa koulutuksen osalta. Pientä orastavaa irtiottoa on näkyvissä pääkaupunkiseudun hyväksi.

Sosioekonomiset erot ja vanhempien koulutustaso sen sijaan vaikuttavat merkittävästi lasten oppimistuloksiin. Varhaisten perustaitojen kehittymiseen vaikuttavat erittäin paljon kodin aineelliset ja henkiset resurssit sekä kodin asenteet. Pohja menestykseen luodaan käytännössä jo ennen kouluun menoa.

Mielenkiintoinen anekdootti löytyy TIMSS-tutkimuksen suomalaisesta raportista: Mitä suuremmaksi lapsi arvioi kotoaan löytyvien kirjojen määrän, sitä paremmat olivat oppimistulokset. Lukeminen haastaa lapsen ajattelua sekä kehittää pitkäjänteisyyttä ja keskittymiskykyä. Nämä ovat hyvää koulumenestystä petaavia ominaisuuksia.

Tyttöjen oppimistulokset päihittävät poikien tulokset kaikissa aineissa. Aiemmin pojat olivat vahvempia esimerkiksi matematiikassa, mutta eivät enää. Tutkimuksissa pojat ovat tulleet ryminällä alas, kun taas tytöt vain hieman tai eivät olleenkaan. Huippuosaajia löytyy sekä pojissa että tytöissä, mutta keskimäärin tytöt menestyvät paremmin.

Toki fyysinen sukupuoli ei sinänsä vaikuta osaamiseen, vaan sukupuoleen liitettävät ajattelutavat ja konstruktiot. Tyttöjen oletetaan olevan poikia lahjakkaampia, ja kuinka ollakaan, odotukset täyttyvät. Pojat kuulevat, että heillä "ei ole lukupäätä", ja yllättäen lukeminen ei maistu. 

Maahanmuuttajataustaiset nuoret saavat järjestäen kantaväestöä heikompia tuloksia. Suomen koulutusjärjestelmät eduksi tosin on sanottava, että maahanmuuttajataustaisten oppilaiden tulokset esim. luonnontieteissä kestävät suht hyvin vertailun tulosten kansainvälisen keskiarvon kanssa. Maahanmuuttaja-suomalainen pärjää yhtä hyvin kuin kanta-ranskalainen.

Pääomat kasautuvat, kuten Karl Marx sanoi. Samoin kasautuu huono-osaisuus. Todellisen ongelman eteen yhteiskuntamme joutuu, jos lahjakkaan nuoren lahjoja ei jostain syystä saada täyteen hyötykäyttöön.

Koulutusjärjestelmämme sisältää tiettyjä rakenteellisia epätasa-arvoisuuksia. Emme vielä elä Britti-tyylisessä luokkayhteiskunnassa, mutta suunta on jossain määrin sinnepäin. Luokkayhteiskunnan uhka ei toistaiseksi juonnu vain pankkitilin saldosta, vaan myös hienovaraisemmista syistä.
Ratkaisutkaan eivät ole yksinkertaisia. Lahjakkaiden ja älykkäiden pitää jatkossakin saada menestyä, mutta kohtuullista olisi, että jotkut eivät lähtisi sadan metrin juoksuun 50 metriä lähtöviivan takaa.

You have to spend money to make money

Yksilötasolla säästäväisyys on hieno piirre. Laajemmin yhteiskunnassa säästäväisyys muuttuu ongelmaksi, kun se näyttäytyy kroonisena pelkona investoida ja kehittyä - tai velkaantua. Oikeasti kaikki velka ei ole pahasta.

Työmarkkinoiden hyvän kierre syntyy, kun elinkeinoelämä panostaa tuottavuuden kasvuun innovaatio- ja kehitystoiminnan kautta ja samaan aikaan työntekijöiden osaamis- ja koulutustaso nousee pikku hiljaa. Vanhoja töitä katoaa ja uusia syntyy. Tämä koskee niin teollisuutta kuin palvelualoja. Tuloksena on töitä, joita tekemällä tulee toimeen.

Tällä hetkellä ei nouse tuottavuus eikä osaamistaso. Olemme tilanteessa, joka on lähes täsmälleen hyvän kierteen vastakohta. Iso osa uusista työpaikoista on pienipalkkaisia alhaisen tuottavuuden töitä. Juuri sellaisia töitä, joita tekemällä ei tule toimeen varsinkaan pääkaupunkiseudulla, jossa asuminen on kallista. Jotkut ovat töitä, jotka oikeastaan kuuluisivat historiankirjoihin, siinä missä neulantekijä tai television korjaaja.

Yritysten laiskuus panostaa oman toimintansa kehittämiseen on kuin kaivaisi kuoppaa omien jalkojensa alta. Mistä tulee tulevaisuuden työvoima? Perusopintonsa päättävät nuoret ovat fiksumpia kuin miltä näyttävät. He kyllä tietävät, että esimerkiksi siivous- tai kiinteistönhoitoalalla palkat ovat heikot ja työajat epäsäännölliset. Sama koskee monia muitakin palvelualoja. Miksi siis pyrkiä alalle, joka parhaassakin tapauksessa tarjoaa kapean ja epävarman leivän?

Voimme hurskastella maailman tappiin saakka siitä, miten kaikki työ on tärkeää, mutta se ei tarkoita, että kukaan haluaisi niitä töitä tehdä - tai perinteinen tekeminen olisi edes järkevää. Alojen vetovoimaisuus ei kasva vain tyhjillä markkinointisloganeilla, jos työelämän todellisuus on jotain aivan muuta.

Osaaminen pitää jokaisen kyydissä

Yritys, joka ei vaivaudu panostamaan oman toimintansa kehittämiseen, on pian entinen yritys. Tämä on myös oikeasti syy, miksi monet suomalaiset työnantajat eivät pärjää, vaikka syytä kaadetaan mielellään joustamattomien työntekijöiden niskaan. Ymmärrän kyllä, että työajan pidennys ilman palkankorotusta nostaa työn tuottavuutta, mutta se tie on kuljettu nopeasti loppuun. Vuorokaudessa on vain tietty määrä tunteja.

Jos sen sijaan yrityksen sisäistäisivät sanonnan you have to spend money to make money ja panostaisivat toimintansa tuottavuuden kasvuun ja työntekijöidensä osaamiseen, olisimme hyvin eri tiellä kuin nykyisessä näivettymisen spiraalissa. Tuottaisimme moderneilla tuotantovälineillä pidemmälle jalostettuja hyödykkeitä (myös palveluita), joiden tekemiseen työnantaja kouluttaisi työntekijöitään. Viivan alle jäisi enemmän sekä omistajille että työntekijöille.

Alhaisen tuottavuuden työpaikkojen väheneminen loisi tietenkin myös paineita ammatillista koulutusjärjestelmää kohtaan varsinkin aikuisten puolella. Ihan kaikki tuskin voivat kouluttautua uusiin tehtäviin yrityksen sisällä. Tästä syystä dynaaminen ja joustava ammatillinen koulutus on niin oleellista. Uudelleenkouluttautuminen ja osaamisen päivittäminen ovat yhteiskuntamme tärkeimpiä asioita. Tämä mielessä on vaikea ymmärtää hallituksen leikkauksia koulutukseen ja tutkimukseen. Jälleen kerran: You have to spend money to make money.

Kyse on myös asenteista. Tällä hetkellä olemme tuudittautuneet ajatukseen, että kunhan vain painamme työvoimakustannukset tarpeeksi alas, niin kyllä se siitä. Bulkkimarkkinoilla näin voi ollakin, ainakin vähän aikaa, mutta niiden markkinoiden merkitys vähenee. Suomen tulevaisuus ei ole bulkissa, vaan osaamisessa.

Teksti on alunperin julkaistu Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n blogissa 9.11.2016.