Opiskelija reissaa kun koulutus keskittyy

Koulutuksen järjestämisen suunta on kohti suurempia kokonaisuuksia, kun oppilaitosten fyysisiä toimipisteitä vähennetään. Opiskelijalle tämä voi  näkyä pidempinä matkoina opin äärelle.

Muutos kohti keskitetympää toimintamallia näkyy niin perusopetuksessa kuin toisella asteella. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 peruskouluja oli Suomessa 58 kappaletta vähemmän kuin vuotta aiemmin. Muutos on parin prosentin luokkaa, kun peruskouluja Suomesta löytyy lähes 2 400, mutta suunta on selkeä.

Myös toisen asteen koulutuksessa vähennys on ollut 2-3 prosentin luokkaa, ammatillisella puolella suurempaa kuin lukioissa. Ja tähän lukuun ei sisällytetä oppilaitosten yksittäisten yksiköiden tai sivupisteiden lakkauttamisia, mikä on ollut suosittua erityisesti ammatillisella puolella.

Kunnallisessa päätöksenteossa ammatillinen koulutus ei perinteisesti ole ollut samanlaisessa poliittisesti suojatussa  asemassa kuin lukiokoulutus. Oman kylän lukiosta ei ole haluttu päästää millään irti, mutta esimerkiksi koulutuskuntayhtymien kautta ammatillisen koulutuksen tietyt toimipisteet voivat sujuvasti sijaita naapurikunnan alueella - tai vielä pidemmällä.

Harvaan keskitetyt toimipisteet ovat hieman kaksipiippuinen juttu. On selvää, että Järvenpäähän ei ole järkevää järjestää tiettyä koulutusta, jos kilometrin päässä Tuusulan puolella tehdään täsmälleen samaa. Myöskään kahta hallintoa ei ole tarpeellista ylläpitää. Yhteinen koulutuskuntayhtymä on järkevä ratkaisu, kun opiskelijan "koulumatkat" pysyvät kohtuullisina.

Ongelma on akuutimpi harvempaan asutuilla alueilla. Siinä missä lukiokoulutus pysynee jatkossakin lähes jokaisessa niemennotkossa, tulee ammatillinen koulutus keskittymään enemmän maakuntien ykkös- ja kakkoskaupunkeihin. Huittisissa asuva 16-vuotias saa miettiä, haluaako mieluummin muuttaa asumaan itsenäisesti Poriin vai Raumalle. Vai kenties valita 100 kilometrin koulumatkan.

Hallituksen kaavailema ammatillisen koulutuksen reformi voi vaikuttaa koulutuksen järjestäjärakenteeseen ja opiskelijan matkoihin parillakin tavalla. Hallitus ei aio pakottaa koulutuksen järjestäjiä yhdistymisiin, mutta ammatillisen koulutuksen uuteen rahoitusmalliin on tulossa oma - joskin pienehkö - "strategiarahoitusosuus", jonka kautta fuusioihin oltaisiin kannustamassa. Lisäksi oppilaitoksen fyysisen olinpaikan merkitys vähenee, jos oppiminen tapahtuu jatkossa enemmän työpaikoilla.

Koulutuksen keskittyminen suurempiin yksiköihin on trendi, jota vastaan on käytännössä vaikea taistella. Eikä se aina ole mielekästäkään. Asioiden tekeminen tehokkaammin on tervetullutta kehitystä. Digitalisaatio voi tuoda sekin oman helpottavan panoksensa, joskin ammatillisella puolella se on vaikeampaa. Joka tapauksessa kuntapäättäjien tulee huolehtia, että pääsy myös ammatillisen koulutuksen äärelle on jatkossa jokaiselle nuorelle sujuvaa.
 

83 kertaa kiitos!

Huh huh, en yleensä mene sanattomaksi, mutta nyt ollaan lähellä.

Järvenpään äänet on laskettu, kansa on puhunut. Henkilökohtainen äänimääräni on 83, mikä tarkoittaa, että allekirjoittanut suuntaa kaupunginvaltuustoon. Nöyrä kiitos kaikille äänensä minulle antaneille. Lupaan olla luottamuksenne arvoinen.

Järvenpään demareiden ehdokaslista oli erinomainen. Porukassa oli hienoa olla mukana, vaikka valtuuston ovet eivät olisi auenneetkaan. Vaalit ovat joukkuepeliä, ja oma joukkueeni oli mitä parhain, vaikka emme suurimmaksi ryhmäksi vielä nousseetkaan.

Jokaisen kuntavaaliehdokkaan tulisi olla ylpeä panoksestaan - ehdokaslistasta tai äänimärästä riippumatta. Kuntavaaliehdokas on aidosti lähidemokratian sankari. Demokratia ei toimi ilman politiikkaa, ja politiikka ei toimi ilman yhteisistä asioista kiinnostuneita ihmisiä.

Oleellisen tärkeää on, että side kuntapäättäjien ja kuntalaisten välillä säilyy myös vaalien välillä. Tämä on selkeä haaste kaupunginvaltuutetuille - itseni mukaan lukien. Lupaan tehdä tässäkin parhaani. Eteenpäin, ja palaillaan!

Ole yhteydessä: m.e.laakkonen@gmail tai twitter.com/mlaakkonen.

Syteen tai saveen - nyt mennään!

Kunnallisvaalien varsinainen äänestyspäivä on ovella. Syteen tai saveen, ainakin allekirjoittaneella on ollut hauskaa.

Tämä oli ensimmäinen kertani ehdolla kunnallisvaaleissa. Tätä ennen kokemukseni demokratian ritarina on jäänyt yhteen kauteen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa ja vähemmän onnistuneeseen ehdokkuuteen kirkollisvaaleissa. Molemmista on jo vuosikymmen aikaa.

Ehdokkaaksi lähtö on helppoa, kun oma agenda on selvä. Itselläni asiasta ei ollut epäselvyyttä missään vaiheessa. Haluan kehittää Järvenpäästä perhe-, lapsi- ja nuorisoystävällisen kaupungin. Tämä tarkoittaa myös sivistys-, osaamis- ja koulutusmahdollisuuksien kehittämistä, mikä koulutuspoliittisena asiantuntijana onkin ominta alaani.

En ole ottanut ehdokkuuttani liian vakavasti, vaikka vakavasti liikkeellä olenkin. Haluan aivan oikeasti kaupunginvaltuutetuksi ja kuntapäättäjäksi. Ehdokkuudessa ei olisi paljon järkeä, jos tavoite olisi toinen. Jos ovet eivät aukene valtuustoon, haluaisin vaikuttaa muita väyliä pitkin, esim. laitakunnassa.

Olen käyttänyt kampanjointiin rahaa noin 115 euroa. Koko potti meni käytännössä printatun vaalimainokseni tuottamiseen. Tein 1000 esitteitä, joita jakelin isäni avustamana lähinnä kotikonnuillani Kinnarissa. Koko kampanjani on ollut sympaattisen kotikutoinen, minkä vuoksi se todennäköisesti onkin ollut niin mukava kokemus.

Toivon, että pidät numeron 202 mielessäsi, jos haluat äänestää perheiden, sivistyksen ja tasa-arvon puolustajaa Järvenpään valtuustoon.

Ole yhteydessä: m.e.laakkonen@gmail.com tai twitter.com/mlaakkonen.

Vakavasti - mutta ei ryppyotsaisesti

Monet ovat suhtautuneet huvittuneesti siihen, että olen ehdokkaana Järvenpään kuntavaaleissa. Ymmärrän asiassa tietyn humoristisuuden. Olen taatusti koko vaalien vähiten tunnettu ehdokas. Perheemme muutti Järvenpäähän vasta alkuvuodesta. Sitä ennen tunsin kaupungista yhden ihmisen.

Otan kuitenkin ehdokkuuteni hyvin vakavasti, sillä yhteisten asioiden päättämiseen pitää suhtautua vakavasti. Muu on äänestäjien huiputtamista. Se ei toki tarkoita, että ottaisin itsenäni liian vakavasti. Itseironia on hauskinta - ja vaikeinta - huumoria. Onneksi demarius on loppumattoman inspiraation lähde.

Vaikka olen tuore järvenpääläinen, on minulla kiinni näissä vaaleissa yhtä paljon kuin muillakin. Minäkin haluan, että Järvenpää on turvallinen, houkutteleva ja elinvoimainen kaupunki. Lasteni tulevaisuus on minullekin kaikki kaikessa.

Kolme lastani käyvät päiväkotia, ja muutaman vuoden päästä koulua. Päiväkotien ja koulujen sivistys- ja kasvatustyö on kullan arvoista. Laadukkaat julkiset palvelut rapautuvat oitis, jos ei ylläpidetä osaavaa työvoimaa ja monipuolista yrityselämää. Siksi osaaminen, koulutus ja yrittäjyys kunniaan.

Olen joka ainoasta saamastani äänestä vilpittömän kiitollinen. Päättäväisyydellä, ahkeruudella ja yhteistyökyvyllä korvaan myös vielä toistaiseksi lyhyen historiani järvenpääläisenä.  

Ole yhteydessä: m.e.laakkonen@gmail.com tai twitter.com/mlaakkonen.

Sote-ammattilaisia ei pidä uhrata

Jälkeenpäin on yleensä turha huudella, mutta yksi oma vaalikonevastaukseni on jäänyt hieman kalvamaan mieltäni.

YLE:n vaalikoneessa esitettiin seuraava kysymys: "Nykyisten kuntatyöntekijöiden työpaikat on turvattava sote-uudistuksessa". Vastasin olevani osittain eri mieltä ja ryyditin vastaustani sanomalla, että kaupunki tuskin voi sitoutua työpaikkojen turvaamiseen, jos hallituksen sote-kaavailut toteutuvat.

Tämän päivän Hesarissa kuntien sosiaali- ja terveysjohtajat enemmän tai vähemmän lyttäävät koko hallituksen sote-uudistuksen ("järjestelmästä tulee kallis ja sekava"), joten ehkä itsekin saan synninpäästön yhdestä väärinymmärryksestä.

Vaalikoneen kysymyksessä ei tietenkään viitattu siihen, että Järvenpään kaupunki turvaisi sote-ammattilaisten työpaikat - siinä ei juuri järkeä olisikaan. Tämän kuitenkin ymmärsin väärin, ja vastasin sen mukaisesti.

Jos sen sijaan kunnalliset sote-palvelut siirretään uusien maakuntahallintojen alle jonkinlaisen "liikkeenluovutusprosessin" kautta, on erittäin toivottavaa, että työpaikat turvataan maakuntien toimesta.

Mutta koska hallitus ei ole lähtenyt sote-uudistukseensa mielessään palvelujen laatu, näin tuskin tapahtuu. Maakunnat tulevat ulkoistamaan sote-palvelut yksityisille toimijoille, mikä todennäköisesti johtaa yt-neuvotteluihin, henkilöstön karsimiseen ja - ollaan rehellisiä - heikompaan laatuun.

Kuten olen sanonut, olen vakaa markkinatalouden kannattaja. Mutta markkinoille on paikkansa, ja sosiaali- ja terveyspalveluihin niitä ei pidä tunkea liian syvään. Markkinat ovat epävakaat, usein ennustamattomat ja todennäköisesti palvelevat parhaiten niitä, joiden asema jo nyt on hyvä.

Kun Raimo Sailaskin vetoaa oikein korkeampiin voimiin toivoessaan sote-uudistuksen lykkäämistä, kannattaisi myös maan hallituksessa kuunnella.

Ole yhteydessä: m.e.laakkonen@gmail.com tai twitter.com/mlaakkonen.

On aika korjata homekoulut

Lähes 100 vuotta vanha Kinnarin koulu päätettiin viime vuonna suurimmalta osin purkaa. Upouusi koulu nousee vanhan tilalle 2019. Se on vuosi, jolloin vanhimman poikani on tarkoitus aloittaa toinen kouluvuotensa.

Kinnarin koulu on oma lähikoulumme ja onkin mielenkiintoista nähdä, millainen ratkaisu vanhinta poikaamme ensi vuonna odottaa. Tällä hetkellä pienimmät koululaiset kyllä menevät aamulla vanhalle Kinnarin koululle, mutta jatkavat saman tien bussilla väistötiloihin. Näin lasten koulumatka pysyy periaatteessa lyhyenä - mikä on hyvä asia - mutta on muuten pienelle koululaiselle kovin vaivalloinen tapa aloittaa päivä.

Kinnarin koulun purun taustalla ovat sisäilmaongelmat, joskin ikää oli jo sen verran, että uuden koulurakennuksen rakentaminen olisi joka tapauksessa tullut eteen lähivuosina.

Järvenpään kaupunki teki ainoan oikean ratkaisun, kun se päätti korvata vanhan kelvottomaksi päässeen rakennuksen uudella ja nykyaikaisella. Se oli järki-investointi lasten hyväksi. Nyt kaupungin tulee pitää tiukasti kiinni siitä, että uusi koulu rakentuu aikataulussa ja rakentamisen laatu on priimaa.

Ajatus siitä, että lapset, nuoret, opettajat ja muu oppilaitosten henkilöstö joutuvat viettämään päivänsä epäterveellisessä, jopa myrkyllisessä ympäristössä, on täysin kestämätön. Suomesta löytyy satojen miljoonien edestä korjausvelkaa, joka konkretisoituu homekouluina.

Suomen taloudessa on nähtävissä piristymisen merkkejä, mutta vain hieman. Nyt jos koskaan olisi oikea aika investoida infrastruktuuriin. Tässä suuressa tavoitteessa valtion tulisi tukea kuntia tekemään sama, minkä Järvenpää Kinnarin koulun kohdalla onneksi osasi tehdä itsenäisesti. Homekoulut eivät kuulu sivistysvaltioon.

Ole yhteydessä: m.e.laakkonen@gmail.com tai twitter.com/mlaakkonen.

Millainen on työssäoppimisen tulevaisuus?

Jos hallituksen kaavailemat ammatillisen koulutuksen uudistukset toteutuvat, tulee työpaikalla tapahtuva oppiminen lisääntymään merkittävästi. Uudistus kulkee nimellä koulutussopimus. Kuten olen aiemminkin todennut, on uudistuksessa hyviä ja huonoja puolia.

Joka vuosi tuhannet nuoret eivät perusopetuksen jälkeen jatka missään toisen asteen koulutuksessa. Vielä suurempi porukka keskeyttää ammatilliset opinnot ennen valmistumista. Periaatteessa on tervetullutta, jos heille tarjotaan monipuolinen kattaus keinoja hoitaa opinnot kunnialla loppuun.

Käytäntö voi kuitenkin olla vähemmän ruusuinen. Jo tällä hetkellä olemassa olevat työssäoppimisjaksojen ongelmakohdat eivät ole katoamassa mihinkään. Kun opiskelijamäärät suurenevat ja työpaikalla tapahtuvan oppimisen kesto kasvaa, on kattaus itse asiassa auki täysin päinvastaiseen. Ongelmat voivat pahentua.

Resurssit ottaa työssäoppija työpaikalle eivät aina ole parhaat mahdolliset. Ei ole aikaa huomioida ja ohjata nuorta, ei tunneta tutkintojen perusteita eikä osata soveltaa työpaikkaa oppimisympäristönä. Jos näitä asioita ei saada toimimaan nykyistä paremmin, on myös tuleva uudistus tuomittu epäonnistumaan.

Toisinaan työpaikalla ei ole edes halua ymmärtää rooliaan nuoren ihmisen ammatillisessa kehittymisessä. Kiinnostus on lähinnä saada palkatonta työvoimaa esim. kesäkausiksi. Tällöin seilataan todella synkillä vesillä: Vastuutonta ja nuoresta piittaamatonta hyväksikäyttöä.

Työssäoppijan ohjaus on menestyneen työssäoppimisjakson ytimessä. Ohjaus on usein monenkirjavaa. Yksi - yleensä esimiesasemassa oleva - henkilö on virallinen työpaikkaohjaaja, mutta  käytännössä ohjauksesta vastaa se, kuka sattuu olemaan työpaikalla samaan aikaan työssäoppijan kanssa.

Ohjaus tehdään oman työn ohessa (usein kiireessä) ja ilman asiantuntemusta. Pahimmillaan työssäoppija jää tekemään monotonista tai itseään toistavaa työtä koko jakson ajaksi. Tutkinnon perusteet jäävät unholaan. Kuvaus on toki inhorealistinen, mutta ikävä kyllä ei täysin epärealistinen.

Tällä hetkellä on täysin epäselvää, miten maan hallituksen visioissa vastuut jakaantuvat ja miten laadunvarmistus toimii. Ylätason vastuu opiskelijasta on koulutuksen järjestäjällä, mutta missä on ns. kenttätason vastuu? Onko vastuullinen ohjaaja oppilaitoksen ja työpaikan edustaja? Kuka vastaa siitä, että työpaikka on pidempiaikaiseen opiskeluun pedagogisesti toimiva oppimisympäristö?

Lisäksi olisi järkevää pohtia myös työpaikalla tapahtuvan oppimisen maksimimäärää. Hallitus ei tietoisesti ole halunnut asettaa tälle minkäänlaista kattoa. Periaatteessa vaikka koko tutkinto pitäisi voida suorittaa työpaikalla koulutussopimuksen kautta.

Samaan aikaan koulutusjärjestelmässämme on opiskelumuotona myös oppisopimuskoulutus. Edessä on aito mahdollisuus siihen, että yhdellä työpaikalla on kaksi opiskelijaa suorittamassa samaa tutkintoa. Toinen oppisopimuspohjaisesti eli työsuhteessa ja palkallisesti, toinen koulutussopimuksen kautta ilman työsuhdetta tai palkkaa.

Ammattiliitot ovatkin esittäneet, että esimerkiksi yli puoli vuotta kestävä koulutussopimus tuli muuttaa oppisopimukseksi. Myös työ- ja elinkeinoministeriö on osoittanut huolensa siitä, että ylipitkät työssäoppimisjaksot voivat helposti muuttua käytännössä palkattomaksi työksi.

Hallitukselle pitää aidosti antaa kiitosta halusta uudistaa ammatillisen koulutuksen natisevia rakenteita. Fokus pitää nyt pitää opiskelijassa. Siinä kiilusilmäisessä, elämänjanoisessa nuoressa, joka ottaa ensi askeliaan kohti itsenäistymistä. Kun kaikki osapuolet - oppilaitos, yritys ja nuori - muistavat ja ymmärtävät vastuunsa, voi hallituksen koulutussopimus onnistua.

Haaste on kuitenkin valtava. Ammattiliitot tulevat varmasti tekemään osansa laadukkaan työelämän ja työssäoppimisen puolesta.

Ole yhteydessä: m.e.laakkonen@gmail.com tai twitter.com/mlaakkonen.