Positiivinen kampanja

Olen tehnyt tietoisesti positiivista kampanjaa. Osaltaan syynä on peruspositiivinen luonteeni, mutta myös halu vetää hieman omalla tielläni. Politiikka on usein myös kuntatasolla aika raadollista ja ilkeää. Itse valitsen olla lähtemättä siihen mukaan. Jos sillä on vaikutuksia vaalitulokseeni, niin sitten on.

Samat ihmiset, jotka sekoittavat kyynisyyden älykkyyteen, pitävät usein positiivisuutta naiiviutena. Tai vielä pahempaa: jonkinlaisena feikkina naminami-virnuiluna.   

Kyse ei ole oikeasti kummastakaan. Olen nähnyt elämää aika monelta kantilta - myös siltä nurjalta. On varaa olla optimisti, kun tietää, että asiat voisivat todellakin olla myös huonommin.  

Omaan käytökseensä voi meistä jokainen vaikuttaa. Jokainen ehdokas voi myös itse päättää, millaisilla keinoilla pyrkii valtuustoon ponnistamaan. Minä pyrin niillä keinoilla, joista saarnaan lapsilleni: Asiakeskeisyys, rehellinen poliittinen debatti, yhteistyö, toisten kunnioitus, empatia. 

Olen tunnetusti aikamoinen tylsimys. Jos totta puhutaan, valtuustot kaipaavat juuri tylsimyksiä. Asioiden kehittäminen paremmaksi on heistä jopa aika tavalla kiinni. Jonkun pitää tehdä duunit, ja yleensä se on se hiljainen puurtaja, joka ne luotettavimmin saa hoidetuksi. Tämä pätee myös politiikan ulkopuolella. 

Jos etsit ehdokasta, joka ei pelkää tehdä positiivista kampanjaa - eikä myöskään duunia, toivon, että Järvenpäässä harkitset numeroa 216. 

Voit tutustua tarkemmin vaaliteemoihini tekstimuodossa tässä blogissa tai eeppisen videotrilogian kautta Youtubessa. Kaikki materiaali löytyy myös Facebook-sivultani. 

Sivistys sydämessä, toisia kunnioittaen

 

Järvenpää ansaitsee valtuuston, jolla on tahtoa kehittää kotikaupunkiamme pitkäjänteisesti. Se vaatii yhteistyökykyä yli puoluerajojen ja fokusoitumista tulevaisuutemme kannalta oikeasti merkittäviin haasteisiin.

Haluan katsoa lapsiani silmiin ja sanoa, että valtuutettuna olen keskittynyt asiakysymyksiin ja kaupungin strategiseen kehittämiseen - en some-yöhötykseen tai pikkupolitikointiin. Haluan, että tulevat sukupolvet saavat elää turvallisemmassa ja yhdenvertaisemmassa Järvenpäässä. Haluan olla lasteni arvoinen päättäjä.

Voit tutustua vaaliteemoihini tarkemmin sivuillani. Toivon, että harkitset minua, kun teet äänestyspäätöksesi. 

Sivistys sydämessä, toisia kunnioittaen. 

#kuntavaalit #Järvenpää #yhteistyö #sivistys #turvallisuus #perheet 

Asiakysymykset eturiviin

Kaupunginvaltuutettuna toimiminen on kunnia-asia. Olen itse ollut etuoikeutetussa asemassa, kun olen viimeiset neljä vuotta saanut toimia valtuutettuna. Kausi on ollut raskas ja haastava - taloudellisen tilanteen dippaus, koronapandemia, kaupunkistrategian uudistaminen ja kaupungin lähes koko  ylimmän virkakunnan henkilövalinnat eivät ole olleet helppo nakki.  

Haasteet ovat nostaneet myös tunteita pintaan, eikä vain hyvässä mielessä. Kaupunkimme poliittinen keskustelukulttuuri ontuu, mistä saavat kärsiä paitsi poliitikot ja viranhaltijat myös ennen kaikkien kaupunkilaiset. Metsään mennään, kun pikkupolitikointi ohittaa strategisen kehittämisen ja sen myötä myös kaupunkilaisten edun ja hyvinvoinnin. 

Järvenpäässä riittää ihan oikeita poliittisia asiakysymyksiä. Olemme lapsiperheille houkutteleva asuinkohde jatkossakin, jos kaupungin kasvu on hallittua ja vastuullista. Palveluverkkoa on kehitettävä lasten ja nuorten ehdoilla. Perheiden turvallisuuden takaamme hyvien palvelujen sekä turvallisten päiväkotien ja koulujen avulla. Kaikki tämä pitäisi tehdä vielä kuntatalouden näkökulmasta pitkäjänteisesti kestävällä tavalla. Tarvitsemme siis huomattavasti kunnianhimoisempaa elinkeinopolitiikkaa ja uutta yrittäjyyttä.

Oma oppimiskäyräni kaupunginvaltuutettuna on kuluneen kauden aikana ollut jyrkkä. Muutama pulahdus altaan syvään päähän on kuitenkin tehnyt minusta sata kertaa paremman ehdokkaan ja valtuutetun. Ymmärrykseni kaupunkilaisille tärkeistä asiakysymyksistä, kaupungin rakenteista ja toimintatavoista sekä strategisista tavoitteista on noussut huimasti. Tätä osaamista haluan käyttää jatkossakin järvenpääläisten perheiden ja kaupunkilaisten hyväksi.

Työ on siis vielä kesken. Tähän työhön pyydän äänestäjiltä jatkomandaattia.

Työn sankarit

 

Työskentelen koulutuspoliittisena asiantuntijana Suomen suurimmassa ammattiliitossa Palvelualojen ammattiliitto PAMissa. Olen aika tavalla keskellä Hakaniemen parjattua ay-linnaketta.

 

Kun tätä linnaketta katsoo hieman tarkemmin, huomaa sen muurilla seisovan palvelualojen tai julkisen sektorin naistyöntekijän. 

 

Tämän päivän ay-aktiivin perikuva on nimittäin pienituloinen nainen: Osa-aikainen kaupan kassa, joka yrittää tulla toimeen ja elättää perhettään. Tai aliresurssoitu julkisen sektorin opettaja, joka burnoutissa hoitaa 35 oppilaan luokkaa. He eivät ole liiton aktiiveja pitääkseen yllä leveää elämää, vaan pärjätäkseen arjessa ja tehdäkseen työnsä hyvin.

 

Luojan kiitos, että he ovat olemassa! Nukun yöni todella hyvin, kun puolustan heikoimmassa asemassa olevien työntekijöiden mahdollisuuksia koulutukseen ja osaamisensa kehittämiseen. Se on myös fiksua politiikkaa.

 

Kuntapäättäjänä en aio jatkossakaan kääntää selkääni järjestäytyneille työntekijöille - kuten en käännä myöskään Järvenpään elinkeino- ja yrityselämälle. On sekä julkisen että yksityisen sektorin etu, että Järvenpäässä toimii monipuolinen ja elinvoimainen yrityskenttä. Näin syntyy työpaikkoja ja verotuloja.

 

Ajan henki suosii vääränlaista vastakkainasettelua. Reipas debatti on hieno asia, mutta metsään mennään, kun vastustamisesta tulee itseisarvo. Sivistynyt ihminen kykenee itserefletioon ja tarpeen tullen kyseenalaistaa omat käsityksensä - toisen kuunteleminen on rakentavan yhteiskunnallisen keskustelun ehdoton minimivaade.

Eeppinen videotrilogia ja vaalikoneet

Olen tehnyt työhuoneeni vähemmän ammattilaistasoisessa studiossa muutaman tiiviin videon, joissa avaan Järvenpään kuntavaalien kolmea pääteemaani, Tämän omaperäisen trilogian pääset katsomaan YouTubessa tai Facebook-sivuillani.

Voit myös käydä tutustumassa vastauksiini eri vaalikoneissa suoraan tästä:

Yle: Yle - Vaalikone - Mikko Emil Laakkonen - Järvenpää - Kuntavaalit 2021 

Keski-Uusimaa: Vaalikone | Keski-Uusimaa 

Hesari: Mikko Laakkonen – Kuntavaalit 2021 – Helsingin Sanomien vaalikone 

Vaaleihin on vielä 11 päivää. Nähdään vaalikentillä!

Millainen päättäjä pyrin olemaan?

Poliitikot tarjoavat - ja äänestäjät usein janoavat - yksinkertaisia ja ideologisesti hiveleviä ratkaisuja. 

Asiat muuttuvat paremmiksi, kunhan vain rajat laitetaan kiinni, markkinatalous lopetetaan tai lakkoilevat ammattiliitot laitetaan kuriin. Lienee sanomattakin selvää, että maailma ei ole enää näin yksinkertainen - tokkopa koskaan on ollutkaan.

Tiedän neljän vuoden kokemuksella, että kuntapolitiikka ei ole tästä poikkeus. Pikemminkin päinvastoin.

Kuntapolitiikassa autuus saavutetaan yleensä silloin, kun korruptoitunutta sisäpiiriä saadaan muiluttaa. Kuka on sisäpiiriä? No, en minä ainakaan, vastaa jokainen valtuutettu.

Kasvisruokaa ei mielellään saisi tarjota lapsille ollenkaan ja lumikasaan jumittunut autoni on naapuri polkupyöräilijän vika. Veroja ei saisi korottaa, mutta toisaalta ei myöskään laskea, molemmat kun ovat täyttä vastuuttomuutta. Lopulta kaikki on maahanmuuttajien ja homojen vika.

Voin myöntää, että olen vankkumaton anti-populisti. Populismin vastustaminen ei tarkoita sitä, ettenkö olisi kansan puolella tai osaisi puhua asioista ymmärrettävästi. Kieltäydyn vain tarjoamasta valheellisen yksinkertaisia ratkaisuja tai lupauksia monimutkaisiin ongelmiin. Asiat ovat harvoin mustavalkoisia.

Millainen kuntapäättäjät sitten haluan jatkossakin olla? Muutaman lupauksen voin heti tehdä: Paneudun asioihin ennen päätöksiä. Otan asioista selvää. Olen kiinnostunut. Kuuntelen muita - myös niitä, jotka tulevat oman poliittisen leirini ulkopuolelta.

Äänestämällä numeroa 216 Järvenpään kuntavaaleissa ei anna ääntään ääriajattelulle tai muulle älylliselle löysäilylle. 

Ääni menee maltilliselle ja avoimelle ehdokkaalle. Hyvä päättäjä on samaan aikaan sekä itsenäinen ajattelija että tiimipelaaja. Nämä ominaisuudet lupaan täyttää parhaani mukaan.  

Ole yhteydessä: mikko.laakkonen@jarvenpaa.fi tai Mikko Laakkonen | Facebook.

Vaaliteema 3: Perheiden arjen turvallisuus

Kolmen mahtavan lapseni turvallisuus on minulle kaikki kaikessa. Tänä tarkoittaa sekä turvaa vaaroista että hyvän elämän mahdollistavia julkisia turvaverkkoja sekä laadukasta koulutusta.

Koulukiusaamiseksi kutsuttu väkivalta on puhuttanut paljon Järvenpäässä viime vuosina. Yhdenkään järvenpääläisen lapsen tai nuoren ei pidä mennä kouluun tai oppilaitokseen peläten väkivaltaista kohtelua. 

Olemme lasten ja nuorten lautakunnassa tehneet urakalla töitä kitkeäksemme koko ilmiön Järvenpäästä - ja kohtuullisen hyvin tuloksin. Kaupungin lanseeraama K-0-ohjelma puuttuu paitsi itse väkivaltaan myös sen taustalla piileviin juurisyihin. Työtä on vielä edessä, mutta suunta on täysin oikea.

Arjen turvallisuus on käsitteenä fyysistä turvallisuutta - kouluissa ja kaduilla - vielä laajempi kokonaisuus. Sitä ovat myös esimerkiksi sujuvat palvelut. Perheet lähtevät eri tilanteista ja elävät erilaista elämään. Palvelut tuovat turvaa parhaiten silloin, kun mukautuvat ihmisten arkeen. Perheiden kaikenlainen moninaisuus on huomioitava.  

Kun vetää räntäsateessa raivoavaa 4-vuotiasta pulkassa kohti päiväkotia tai neuvolaa, osaa todella arvostaa lämmintä vastaanottoa. Laadukkaat ja sujuvat kunnalliset palvelut sekä ammattitaitoiset työntekijät helpottavat perheiden elämää aivan ratkaisevalla tavalla. Niistä tulee pitää kiinni!

Lopulta koulutus on se, mikä takaa lastemme tulevaisuuden. Turvallinen elämä rakennetaan koulutuksen ja osaamisen päälle. Ilman laadukasta varhaiskasvatusta, perusopetusta ja toisen asteen koulutusta peli on menetetty. On selvää, että näihin Järvenpään tulee ensisijaisesti panostaa. 

Jokainen Järvenpään asukas ansaitsee turvallisen arjen. Sen puolesta lupaan tehdä täysillä töitä.  

Vaaliteema 2: Järvenpään vastuullinen kasvu

Minulla on kolme upeaa lasta: 6-, 8- ja 10 -vuotiaat. Toisin sanoen itselläni on paljon pelissä Järvenpään kehittämisessä ihan henkilökohtaisella tasolla.

Kaupunkimme menestys ja perheeni hyvinvointi kulkevat käsi kädessä. Tiedän, etten ole ainoa järvenpääläinen tässä tilanteessa. 

Järvenpää on vetovoimainen ja kasvava kaupunki - ja hyvä niin! Suunnitelmallinen ja hallittu kasvu luo hyvinvointia. Vastuulliset päättäjät uskaltavat investoida kasvuun, mutta eivät päästä sitä ylikuumenemaan. Kaupungin kehityksen ja kasvun pitää olla vastuullista, kestävää ja suunnitelmallista ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti. 

Järvenpään kasvustrategia on hyvä. Kaupunki uudistuu pääradan ympärille ja mahdollistaa sujuvan asumisen lähellä työmatkalaisille elintärkeitä raide- ja tieyhteyksiä. Itsekin normaalitilanteessa matkustan päivittäin junalla Helsingin suuntaan. 

Ei ole aina ihan helppoa sykkiä aamulla räntäsateessa ensin päiväkotiin ja sitten asemalle. Junayhteyksiä tulee olla tarpeeksi erityisesti aamulla sekä iltapäivällä ja enkä panisi HSL-jäsenyytäkään yhtään pahakseni, jos kaupungilla vain on siihen tulevaisuudessa varaa. Se ei ole tällä hetkellä aivan kirkossa kuulutettu. 

Fiksusti sijoitetun asuntotuotannon pitää tukea monipuolisesti perheitä. Toisin sanoen asuntojen pitää olla tarpeeksi suuria, jotta perheet voivat niissä mukavasti asua. Järvenpään kaltaisessa tiiviissä kaupungissa tämä voi olla haasteellista, mutta valittu kasvustrategia mahdollistaa myös tämän. Perheiden kaikenlainen moninaisuus on huomioitava.  

Perheystävällisen asuntopolitiikan rinnalla pitää olla myös kohtuuhintaista vuokra-asuntotarjontaa. Tässä Järvenpään Mestariasunnot toimii esimerkillisesti. Laadukas kohtuuhintainen vuokra-asuminen on sosiaalista oikeudenmukaisuutta sekä järkevää ja inhimillistä asuntopolitiikkaa. 

Järvenpään tulevaisuus on erittäin valoisa. Kasvu on hyvä asia, jos osaamme valjastaa sen hyvinvoinnin luomiseen. Tämä vaatii päättäjiltä ymmärrystä strategiseen kehittämiseen sekä inhimillistä otetta, jolla ymmärretään perheiden arkea. 

Olen valmis tekemään kaikkeni Järvenpään vastuullisen kasvun puolesta.

Vaaliteema 1: Sivistys ja koulutus

Sivistys on keskeisin ja tärkein arvoni. Sen avulla jokainen voi ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä ja kasvaa parhaaksi versioksi itsestään. Sivistys kuuluu jokaiselle katsomatta sosioekonomiseen taustaan tai elämän lähtökohtiin.

Todellinen sivistys tulee sydämestä. Se on kiinnostusta ympäröivään maailmaan ja yhteiskuntaan. Se on empatiaa toisia ihmisiä kohtaan ja kykyä astua lähimmäisen saappaisiin. Se on halua ymmärtää ja valmiutta antautua keskusteluun – ja kenties joskus jopa muuttaa mieltään. Sivistys on faktojen ja tutkitun tiedon kunnioittamista. Sivistys on onnellisen elämän salaisuus.

Sivistyksen ohella koulutus on yhtä lailla tärkeää, vaikka lukuisat tuntemani äärimmäisen sivistyneet ihmiset ovat eivät olekaan saaneet laajaa muodollista koulutusta.

Koulutus ja osaaminen ovat kaikkien järvenpääläisten – ja suomalaisten – menestyksen A ja O. Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen on oltava laadukasta, turvallista ja tarjonnaltaan kohtuullisen saatavilla. Ilman näitä peli on menetetty.

Järvenpään lukio on Keski-Uudenmaan helmi, mutta emme saa unohtaa myöskään ammattiin opiskelevia. Amisten hyvinvointi unohtuu usein aivan liian helposti. 

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda kouluttaa vuosittain tuhansia nuoria ja aikuisia suomalaiseen työelämään. He ansaitsevat parhaat mahdolliset lähtökohdat: Laadukkaan työelämäperusteisen ammatillisen koulutuksen, pedagogisen tuen ja ohjauksen myös työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen sekä tarpeeksi yleissivistävää opetusta todellisen jatko-opintokelpoisuuden saavuttamiseen ja yleisesti elämässä pärjäämiseen. Tässä Keudan, opiskelijoiden, Järvenpään kaupungin ja paikallisen elinkeinoelämän tarpeet ovat yhteneväiset. Tehdään siis yhteistyötä huippuosaamisen puolesta!

Tulen aina puolustamaan sivistystä, koulutusta ja osaamista. Se on minulle sydämenasia. 

Ei vain mustetta paperilla

Olen lapsesta asti tottunut käymään kirjastossa. Se on edelleenkin lempipaikkojani ja todennäköisesti eniten käyttämäni kunnallinen palvelu. 

Kirjastot ovat epäilemättä murroksessa. Vaikka paperisten sivujen kääntely onkin hienoa, myönnän samaan aikaan hypänneeni myös digikirjojen maailmaan. Digi- ja äänikirjojen osalta markkinat tarjoavat useita alustavaihtoehtoja, jotka ainakin oman kokemukseni mukaan toimivat suhteellisen hyvin - toki jonkinlaista maksua vastaan. Kirjat ilmestyvät palveluun samaan aikaan kuin kirjaston hyllylle. 

Onko siis pelkona, että kovalla työllä luotu kirjastolaitos hiipuu ja kuihtuu digitalisaation paineessa? Kuoleeko asiakkaalle maksuton julkinen palvelu, kun yksityinen vaihtoehto kilaa käyttömukavuudellaan ohi? Vastaavaa on nähty julkisten palvelujen osalta ennenkin. 

Digitalisaatio on voima, jota ei voi eikä kannata pyrkiä pysäyttämään. On totta, että sillä on vaikutuksia. Mutta kuten lähes kaikkialla, mihin digitalisaation disruptiivinen voima yltää, myös kirjastojen osalta pallo on ennen kaikkea niiden omassa kädessä. Osaanko tunnistaa muuttuvan maailman ja kehittyä sen mukana? 

Onneksi kirjastot elävät ajassa. Omien E-aineistojen lisäksi tarjolla on laaja kattaus yksilön henkistä ja fyysistä kehittymistä ja hyvinvointia tukevia välineitä. Kirjasto ei ole jämähtänyt musteeseen paperilla.  

Ei pidä myöskään unohtaa, että kirjastojen työntekijät ovat tiedonhallinnan, -käsittelyn ja -soveltamisen ammattilaisia. Onko mielessäni epämääräinen ideanraakile, jota pitäisi jalostaa timanttiseksi innovaatioksi? Käänny kirjaston informaatikon puoleen. Hän tarjoaa sellaista vuorovaikutuksellista sparrausta pitkin tiedon valtatietä, johon digipalvelut eivät vielä kykene. 

Ei siis ole tarvetta kantaa liian suurta huolta kirjastojen tulevaisuudesta. Kuten hyvään yhteiskunnalliseen kehitykseen kuuluu, julkinen ja yksityinen sektori täydentävät toisiaan, mutta samalla kummallakaan ei ole varaa kyyhöttää poterossaan.

Teksti on alunperin julkaistu Keski-Uusimaa-lehdessä 3.5.2021.

Kiitokseksi turvallinen paluu arkeen

Hallitus pitää tällä viikolla kehysriihenä tunnettua vastaterapeuttista istuntoa. Sisään mennään suurin toivein ja ulos tullaan kiukkuisena, pettyneenä ja katkerana.

Kryptisestä nimestään huolimatta sessio on tärkeä. Siinä missä vuotuisissa budjettineuvotteluissa lähinnä siirrellään rahaa taskusta toiseen, kehysriihessä päätetään, kuinka pitkälle piikki on auki.

Edessä oleva rutistus ei ole aivan keveimmästä päästä. Hallitus saa taiteilla koronasta toipumisen ja työllisyystavoitteiden ristipaineessa. Kuntavaalitkin ovat mukavasti aivan nurkan takana. Jos korona-exitissä epäonnistutaan, Twitterin riekkujat eivät pidä työllisyystoimenpiteitä tarpeeksi aggressiivisina (tämä toki tapahtuu joka tapauksessa) ja kuntavaaleissakin tulee vielä turpaan, saatamme kaupan päälle päästä äänestämään vielä ennenaikaisissa eduskuntavaaleissa.

Hallituksen ensisijainen tehtävä on edelleen tukea koronapandemian murjomia työntekijöitä ja toimialoja. Etunenässä tulevat matkailu ja ravintolat, mutta osansa ovat saaneet kiinteistöpalveluala, vartiointi, erikoiskauppa, RAY:n pelipaikat ja lukuisat muut palvelualat. Paluun edes jonkinlaiseen normaalitilaan on viimeistään alkusyksystä pakko tapahtua. Rokotusten pitää saavuttaa tehokkaasti myös työikäiset ja yritykset tarvitsevat reaaliaikaista tukea työllistämiseen. Jos tässä epäonnistutaan, toimialat kokevat konkurssien ja työttömyyden kautta sellaisia rakenteellisia muutoksia, joista ei ole paluuta.

Pelissä on siis todella paljon. Palvelualojen työntekijät voivat nukkua yönsä sinänsä hyvin, että ainakaan heidän panoksestaan pandemiasta selviäminen ei jää kiinni. On mielenkiintoista, miten ennen lähes näkymätöntä työtä tehneet ovatkin kriisin iskiessä korvaamattomia. Pysähtykäämme siis miettimään, kenelle kiitos kuuluu viimeisen reilun 12 kuukauden ajalta. Palvelualojen ammattilaiset ovat pyyteettömästi oman terveytensä uhalla pyörittäneet niitä pyöriä, jotka ovat mahdollistaneet siedettävän korona-ajan kaikille meille suomalaisille.

Tähän peilaten onkin melko karua katsoa, minkälaista kiitosta tietyistä piireistä hallituksen kehysriihessä näille korona-ajan sankareille toivotaan. ”Kannustamisen” nimissä työttömyysturvaan vaaditaan leikkauksia tilanteessa, jossa töitä ei käytännössä ole. Pandemian jälkeen yritysten ollessa henkihieverissä ei mikään kannustin maan päällä auta työnhakijaa työllistymään, jos varaa rekrytointiin ei yksinkertaisesti ole.

Tarvitaan itse asiassa jotain aivan päinvastaista: Reaaliaikaista työllistämisen tukea ja korkeampaa työttömyysturvaa niille, jotka ovat pandemian seurauksena ilman työtä. Niin kauan kuin työmarkkinat eivät vedä normaalilla tavalla, on turha edes haaveilla työttömyysturvaan kajoamisesta – ainakaan heikentävästi.  

Palvelualojen työntekijöiden toiveet ovat maltilliset. He eivät pyydä kuuta taivalta tai edes erityistä kiitosta uhrauksistaan – vaikka se totta vie olisi kohtuullista. He toivovat turvallista paluuta työpaikoille ja mahdollisuutta hoitaa perheitään ja arkeaan vakaalta ja ennustettavalta pohjalta. Tämä ei ole paljon pyydetty – ja se kehysriihessä hallituksen on kyettävä toimittamaan.

Teksti on alunperin julkaistu Palvelualojen ammattiliitto PAMin blogissa 19.4.2021.

Kunnia terkkareille

Yksi tulevien kuntavaalien kärkiteemoista on epäilemättä taloudellisesti tuotetut sosiaali- ja terveyspalvelut. Kuntatalous näyttää punaista ja syy kaadetaan meilläkin mieluusti Keusoten sekä aivan erityisesti sen hallinnossa istuvien poliitikkojen niskaan.

Miten sote-menoja saadaan painettua alas? Hallintoa voidaan tehostaa, organisaatiota vetää liinimmäksi ja työntekijöistä puristaa ulos viimeisetkin energiat. 

Paras keino on kuitenkin se, että olemme itse hieman terveempiä. Kun olemme terveempiä, tarvitsemme vähemmän sote-palveluja. Ei kovin yllättävää. Terveempiä puolestaan olemme, jos emme päästä itseämme sairaaksi.

On selvää, että enemmistö sote-palvelujen käyttäjistä ei voi vaikuttaa asemaansa. Hyvinvointivaltion palvelut kuuluvat juuri heille. Tästä ei ole kahta sanaa. 

Mutta jotta kuntien rahat riittävät juuri näihin oleellisiin palveluihin, kaikki kynnelle kykenevät ovat velvollisia pitämään yllä omaan terveyttään ja hyvinvointiaan. Kyllä - velvollisia. 

Ei välttämättä tavallista demaripuhetta - mutta faktat ovat faktoja. Esimerkiksi viiden prosentin painonpudotus puolittaa todennäköisyyden sairastua kakkostyypin diabetekseen. Ei ihan mahdoton diili, jos minulta kysytään. 

On yksi työntekijäryhmä, joka on aivan oleellinen sote-menojen nousun pysäyttämisessä: Terveydenhoitajat. Kaikki sote-henkilöstö on tärkeää, mutta terveydenhoitajat ovat ehdottomia suosikkejani. Sairaanhoitajat ja lääkärit hoitavat sairauksia, mutta terkkarit estävät niiden syntymisen. Juuri sitä tarvitsemme.

Terkkari on todellinen kustannustehokkuuden mestari. Yksi hyvä terveydenhoitaja säästää kaupungille monin verroin vuosipalkkansa verran. Työuupumus, sydän- ja verisuonisairaudet, ikääntyvien toimintakyky, mielenterveysogelmat, perhehuolet ja vanhemmuuden haasteet. Terveydenhoitajat ovat näiden kaikkien ennaltaehkäisyn ammattilaisia.

Olen keski-ikää kolkutteleva konttorirotta ja kolmen pienen lapsen isä. Voin luvata, että kuuntelen työterveyshoitajani ohjeet tarkalla korvalla. Samaa suosittelen kaikille! 

 

Kirjoittaja on järvenpääläinen koulutuspoliittinen asiantuntija ja kaupunginvaltuutettu (sd.).

Julkaistu Keski-Uusimaa-lehdessä 24.2.2021

Maailman paras kaupunki

Vajaa neljä vuotta sitten ovet avautuivat itselleni täysin uuteen maailmaan, kun tulin yllättäen valituksi Järvenpään kaupunginvaltuustoon. Muistan selvästi, kuinka pöllämystynyt oloni oli vaali-iltana - mitähän tästäkin tulee?

Valtuustokausi on vaikuttanut minuun monella tavalla. Demokraattinen vaikuttaminen on kunnia-asia, mutta olen myös oppinut tuntemaan kotikaupunkini aivan uudella tavalla. Ilman valtuustoa side olisi varmasti jäänyt pinnallisemmaksi. Nyt olen nähnyt syvällisesti Järvenpään monet puolet. 

Järvenpäällä on niin paljon vahvuuksia, joita koronapandemia tai kuntatalouden haasteet eivät kykene murtamaan: Kulttuurin henki on jotain aivan huikeaa, kuntalaiset ovat sitkeitä mutta empaattisia, Rantapuistossa avautuva maisema Tuusulanjärvelle on aidosti inspiroiva. Ja kyllä: myös kuntapäättäjät tekevät työtään vilpittömin ja pyyteettömin mielin.  

Olen asunut elämäni aikana seitsemässä kunnassa. Missään en ole tuntenut oloani yhtä kotoisaksi kuin Järvenpäässä. En ole naiivi enkä halua loukata muiden Keski-Uudenmaan hienojen kuntien asukkaita, mutta Järvenpää on minulle juuri oikea paikka. En usko, että aion koskaan muuttaa pois.

Kääntöpuolena olen luonnollisesti oppinut tuntemaan myös ne haasteet. Itselläni on kolme mahtavaa lasta, joiden tulevaisuus on minulle kaikki kaikessa. Sen vuoksi otan myös vähemmän hyvät puolet avosylin vastaan, sillä vain siten ne voidaan korjata. Tosirakkaus on sitä, että ei sulje silmiään kultansa heikkouksilta.

Ja kun puhun Järvenpään heikkouksista, puhun myös omista heikkouksistani kaupunginvaltuutettuna. Olenko tehnyt kaikkeni, että lapseni saavat kasvaa turvallisessa ja yhdenvertaisessa kaupungissa, jossa palvelut takaavat tasa-arvon ja hyvinvoinnin? Tämä tie ei varmasti ole vielä käyty loppuun.

Monipuolinen Järvenpää on maailman paras kaupunki. Ei musta eikä valkea vaan värikäs kuin sateenkaari – myös harmaassa loskasäässä. Kyyniset ihmiset saavat rauhassa hymähdellä tämän kuullessaan, mutta minuun se ei vaikuta. Lähden ulos ihailemaan kotikaupunkini mahtavuutta!

Kirjoittaja on järvenpääläinen koulutuspoliittinen asiantuntija ja kaupunginvaltuutettu (sd.).

Julkaistu Keski-Uusimaa-lehdessä 26.12.2020.

Luokkayhteiskuntako?

Koulutustaso on merkittävästi määrittämässä paitsi yksilön omaa sosioekonomista asemaa myös tuon aseman siirtymistä jälkipolville.

Institutionaalisella tasolla Suomi ei ole mikään luokkayhteiskunta. Meillä on inklusiivinen koulutusjärjestelmä, joka perustuu lähes täysin julkisille palveluille ja on käyttäjälle pitkälti maksuton (oppivelvollisuuslain uudistamisen myötä myös toisella asteella). 

Suomalainen koulutusjärjestelmä ei myöskään sisällä pussinperiä. Vaikka opiskelu ei olisi nuorena maistunut, ovet pysyvät auki tohtorin tutkintoon asti myös myöhemmässä iässä.

Myös yleinen mielipide on tällaisen järjestelmän puolella. Harvat peräänkuuluttavat julkisen sektorin valta-aseman murtamista esimerkiksi yksityiskoulujen kautta.   

Järjestelmän osaset mahdollistavat koulutuksen kautta sosioekonomisen nousun jokaiselle. Jos ihminen on lahjakas ja motivoitunut, hänellä on periaatteessa kaikki mahdollisuudet pärjätä ja saada koko sisäinen potentiaalinsa käyttöön. 

Koulutusjärjestelmä luo hyvät puitteet, mutta kaikki ei silti ole hyvin. Koulutus polarisoituu -  ja sen myötä koko yhteiskunta. 

Tutkimusten mukaan korkeakoulutettujen lapsi hankkii korkeakoulutuksen 11 kertaa todennäköisemmin kuin perusasteen varassa olevien vanhempien jälkikasvu. Kun tällainen kehitys jatkuu tarpeeksi kauan, alkaa suomalaiseenkin yhteiskuntaan hiipiä luokkayhteiskunnan elementtejä. Tietty kansanosa tuntuu jumittuvan tiettyyn sosioekonomiseen asemaan. 

Brutaaleimmillaan polarisoituminen on konkretisoitunut joidenkin korkeakoulupaikkojen hakuprosesseissa. Ilman kallista valmennuskurssia ovet oikeustieteelliseen eivät aukea. Kenellä on ollut varaa maksaa valmennuskurssi? Hieman karrikoiden voi vastata, että juristien lapsilla.

Hyvinvointivaltion idean mukainen koulutuksen tasainen jakautuminen ei vaikuta toteutuvan optimaalisesti. Se ei ehkä tee Suomesta luokkayhteiskuntaa, mutta suunnan osalta meidän on syytä olla hereillä.

Kirjoittaja on järvenpääläinen koulutuspoliittinen asiantuntija ja kaupunginvaltuutettu (sd.).

Tulevaisuuden taidot

Maamme koulutuspolitiikan strategisen kehittämisen ytimessä on osaamistarpeiden ennakointi. Tätä tärkeää työtä tehdään monissa paikoissa, etunenässä Opetushallituksessa sekä erilaisilla koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla.

Osaamisen ennakointityön simppeli haaste on, että se on todella vaikeaa. Katse on kohdistettava 10-15 vuoden päähän. Millaista taitoja työmarkkinat silloin tarvitsevat? Millaista koulutusta kansalaisille tulisi tarjota? Minkälaisia työtehtäviä tulevaisuus pitää sisällään? Tiedämme globaalit megatrendit, kuten ilmastonmuutoksen tai kaupungistumisen, mutta osumisprosentti jää silti usein maltilliseksi.

Markkinatalous luo tarpeita työelämälle usein jopa kaoottisen oloisesti, mutta hyvä niin. Dynaaminen elinkeinoelämä ja vauhdikkaasti kehittyvät työmarkkinat ovat ehkä haaste koulutusjärjestelmälle, mutta kertovat elintarkeästä innovaatio- ja uudistumiskyvystä.

Yksittäisten taitotarpeiden ennakoinnin lisäksi parhaiten koulutusjärjestelmä vastaa markkinoiden haasteisiin pitämällä kiinni yksilöiden kyvystä kehittää itseään: olivat tulevaisuuden osaamistarpeet mitkä tahansa, on kyettävä huolehtimaan kyvyistä kouluttautua uudelleen ja mukautua vääjäämättömään muutokseen ympärillämme. 

Tämä taas vaatii ihmisiltä jotain aivan erityistä: tiettyjä perustaitoja, oppimisen metataitoja, soveltavia kognitiivisia kykyjä, itsensäjohtamista. 

Tie näihin hieman abstraktimpiin taitoihin kulkee sivistyksen kautta. Meidän ei pidä unohtaa yleissivistävän opetuksen tärkeyttä, tapahtui se sitten varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa, toisella- tai korkea-asteella. 

Usein esimerkiksi ammatillisessa koulutuksessa olevien nuorten kohdalla tunnutaan ajattelevan, että he kyllä pärjäävät elämässä kunhan oppivat oleelliset ammatilliset taidot. Lukeminen, kirjoittaminen, matematiikka tai vaikka yhteiskunnallinen osaaminen koetaan lähinnä taakaksi.  

Kyseiset taidot ovat kuitenkin kullan arvoiset siinä vaiheessa, kun vanha osaaminen vanhenee ja pitäisi alkaa oppia jälleen uutta. Tällä hetkellä toiset ovat huomattavasti valmiimpia vastaanottamaan työelämän muutokset kuin toiset. Ja ikävä kyllä raja kulkee usein sosioekonomisen taustan mukaan.

Kirjoittaja on järvenpääläinen koulutuspoliittinen asiantuntija ja kaupunginvaltuutettu (sd.)

Kolumni on julkaistu Keski-Uusimaa-lehdessä 19.8.2020.

Koulutusta ja sivistystä jokaiselle

Vanhan oppivelvollisuuden suuri ongelma on, että se ei enää tuota riittävää osaamisen ja sivistyksen tasoa työssä ja siviilielämässä pärjäämiseen. Ainoastaan perusopetuksen varassa olevien kansalaisten työllisyysaste on häkellyttävän paljon heikompi kuin toisen asteen tai korkea-asteen koulutuksen saaneiden. Pärjätäksemme meillä suomalaisilla pitää olla vähintään toisen asteen tutkinto. Oppivelvollisuuslain uudistaminen edistää tätä tavoitetta harppauksittain.

Uuden oppivelvollisuuslain äänekkäin kritiikki on kohdistunut siihen, että käytämme jatkossa koulutukseen liikaa rahaa, kun sama tulos voitaisiin tuottaa halvennetusti erilaisilla täsmätoimenpiteillä, joissa pienemmät resurssit kohdistettaisiin vain mahdollisesti marginalisoituviin nuoriin. Idea on aivan asiallinen, mutta toimet hyvistä tarkoitusperistä huolimatta riittämättömät.

Potentiaalisesti syrjäytyvien nuorten tunnistaminen ja saattaminen vaihtelevien toimenpiteiden piiriin on tosi asiassa äärimmäisen vaikeaa. Varmin tapa huolehtia siitä, että hyvinvointivaltion kapeikoissa piileskelevät pontentiaaliset syrjäytyjät saatetaan turvallisesti elämässä eteenpäin, on puuttua koulutusjärjestelmän rakenteisiin – eli toisin sanoen kehittää lakia oppivelvollisuudesta tukemaan juuri heitä.

Toinen kritiikki kohdistuu ”pakkotoimiin”. Nuorten motivaation pelätään heikkenevän, jos heidän on oppivelvollisuusiän uuden määrittämisen myötä pakko siirtyä toisen asteen opintoihin.

Harvat tätä pakkoa vastustavat ovat kuitenkaan valmiita esimerkiksi alentamaan oppivelvollisuusikää, vaikka se olisi toki kaikenlaista ”pakkoa” vastustavan linjan mukaista. Vai onko oppivelvollisuusikä maagisesti juuri nyt tismalleen tasapainoinen yhdistelmä pakkoa ja vapautta? Kaikki tiedämme, että näin ei ole. 

Oppivelvollisuus on siis määriteltävä uudelleen vastaamaan modernin maailman vaatimuksia. Tämä on myös kansantalouden etu, kuten lukuisista riippumattomista tutkimuksista on käynyt ilmi.  

Maamme historia on rohkeiden yhteiskunnallisten edistysaskelien historiaa. Emme ole pelänneet muutosta, eikä sitä pidä pelätä nytkään. Koulutus ja sivistys kuuluvat jokaiselle.

Kirjoittaja on koulutuspoliittinen asiantuntija ja Järvenpään kaupunginvaltuutettu (sd.) 

Kolumni on julkaistu Keski-Uusimaa-lehdessä 12.7.2020.

Laatutyötä ilman raja-aitoja

Teksti on julkaistu alunperin Siltasaaren valopäät -blogissa 23.11.2018 

Ammatillinen koulutus on ollut otsikoissa – ja pääsääntöisesti negatiivisessa mielessä. Huoli kotona energiajuomaa kittaavista, Counter-Strikea päivät pitkät hakkaavista teineistä on suuri. Miksi ammatilliset opiskelijat eivät saa tarpeeksi opetusta? Miksi he saavat maleksia kotona keskellä päivää? Ajatelkaa lapsia!

Monet ovat löytäneet syyllisen ammatillisen koulutuksen reformista. Osoite on vain puoliksi oikein. Täyteen paniikkiin ei ole syytä.

Reformin jälkeinen ammatillinen koulutus pitää sisällään hyviä palikoita. Itse reformissa oli enemmän hyvää kuin huonoa. Ongelma on, että koulutuksen järjestäjien resurssit ovat liian pienet reformin menestyksekkääseen toteuttamiseen. Ja tästä voidaan syyttää pääsääntöisesti nykyistä, mutta myös edellistä, hallitusta.

Ammatillisen koulutuksen kivijalka on laatu. Myös huolten taustalla on huoli laadun heikkenemisestä. Tunnetusti laatu maksaa, mutta laatutyötä voidaan kehittää myös muilla tavoilla.

Koko ammatillisen koulutuksen laadunhallinta on aikamoinen himmeli. Taustalta löytyy Ammatillisen koulutuksen laatustrategia 2011–2020 -kaltaisia valtion linjapapereita, jotka aika ajoin nostetaan mapista pölyttymästä välitsekkauksia varten.

Tehtävänsä on OKM:llä, OPH:lla, Karvilla, oppilaitoksilla ja työelämän edustajilla. Himmellimäisyydessä ei sinänsä ole mitään vikaa. Kaikilla edellä mainituilla toimijoilla on oikeasti tärkeä rooli. Oman kokemukseni mukaan ne ovat myös täynnä osaavia koulutuksen asiantuntijoita.

Mitä voisimme pohtia enemmän, on laadunvalvonnan yhteistyö. Tällä hetkellä ainakin työelämätoimikunnissa istuvat työelämän edustajat kokevat asemansa epäselväksi. Raja-aidat opetushallinnon (OKM, OPH), koulutuksen järjestäjien ja työelämän edustajien (työelämätoimikunnat) eivät vaikuta hälventyneen. Monet eivät koskaan kuulleetkaan Kansallisesta koulutuksen arviointikeskus Karvista. Emme tiedä, mitä kollegamme tekevät.

Lopputuloksena on jupinaa ja manailua siitä, miten ministeriö laatii kelvottomia lakeja eikä kuuntele tarpeeksi työelämää. En epäile, etteikö hallinnon puolella kiroilla samalla tavalla työelämän epärealistisia odotuksia ja ymmärtämättömyyttä.

Miten tuomme toimijoiden kirjon vielä vahvemmin saman pöydän ääreen? Voisimmeko käyttää digialustoja tehokkaammin hyödyksi laadun varmistamisessa? Aivan varmasti. Fiksut työnantajat voivat tukea paikallisten, resurssien kanssa kipuilevien koulutuksen järjestäjien omaa laatutyötä. Ajatus työpaikasta todellisena oppimisympäristönä tuo aivan uudenlaista koukkua työelämän ja oppilaitoksen yhteiseen laatutyöhön. Työelämällä on entistä suorempi keino, mutta myös suurempi vastuu, vaikuttaa ammatillisen koulutuksen laatuun.

Toki myös verkostoituminen ja toisten työn ymmärrys ovat avainasemassa. Selkeästi esiin tuotu arvostus eri laatutoimijoiden työstä madaltaisi kynnystä tehdä yhteistyötä.

Uskon sataprosenttisesti, että kaikkien tavoitteet ovat tismalleen samat: Laadukas ammatillinen koulutus ja korkea työllisyysaste. Maaliin pääsemiseksi tarvitsemme avointa asennetta, tavoitehakuisuutta ja toimivia yhteistyömalleja. 

Kuka kantaa vastuun osaamisen kehittämisestä?

Teksi julkaistu aluperin Siltasaaren valopäät -blogissa 21.9.2018.

Käytännössä kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että työntekijöiden osaamisen kehittäminen on tärkeää. Tästä huolimatta kehittämistyön vastuunjako on yllättävän jäsentymätön, vaikka ei sinänsä ole kovin monimutkainen asia.

Vastuuta on kaikilla. Kukaan pysty sitä välttämään. Julkisella vallalla, työnantajilla ja työntekijöillä on jokaisella oma roolinsa.

Julkisen vallan tehtävä on luoda tietyt puitteet osaamisen kehittämiselle (järjestelmätaso). Ongelma on siinä, että paraskaan koulutusjärjestelmä ei kykene tuottamaan sellaista työvoimaa, joka olisi aina ja joka tilanteessa täysin työelämän tarpeita vastaavaa. Tarpeet elävät sen verran nopeasti, että koulutuskentän mahdollisuudet muokata tarjontaa eivät pysy perässä.

Käytännössä koulun penkiltä ei siis aina tule 100 % ”valmista työvoimaa”. Tämä premissi on hyväksyttävä, eikä se kerro mitään huonoa koulutuksen järjestäjien toiminnan laadusta. Se on vain osa työelämän dynamiikkaa.

On työnantajien tehtävä täyttää ripeästi muuttuvat työelämän luomat osaamisvajeet – oli kyse sitten uudesta tai vanhasta työntekijästä. Tällainen paikallinen tai työpaikkakohtainen osaamisen hienosäätö on työnantajien velvollisuus. Se vaatii myös resursseja.

Kun julkinen valta on luonut hyvät lähtökohtaiset puitteet ja työnantaja panostaa loppusilaukseen, mikä rooli jää työntekijälle itselleen? Mikä on työntekijän vastuu?

Työntekijän vastuulla on haluta kehittyä. Kaikki mahdollisuudet realisoituvat ainoastaan, jos työntekijä osaa hyödyntää niitä. Jos halua tai motivaatiota ei ole, mitkään puitteet eivät riitä.

Ympäri käydään, yhteen tullaan: Jotta työntekijä voi kantaa vastuunsa kokonaisuudesta, hänellä pitää olla hyvä sivistyksellinen pohja, taidot oppia uutta, hyvät perustaidot sekä strategista tietoa. Näiden tarjoaminen ja ylläpito on julkisen vallan – ja miksei joiltain osin myös työntekijäliittojen – tehtävä.

Suomalaisten rakenteellisen osaamistason ylläpito ja kehittäminen on ennen kaikkea yhteistyötä. Onneksi en ole tavannut ainuttakaan ihmistä – leiristä riippumatta – joka ei jakaisi tätä yhteistä tavoitetta.  

Upeat nuoret osaajat

Teksti on julkaistu alunperin Siltasaaren valopäät -blogissa 22.5.2018

Näinä kyynisinä aikoina suosittelen pientä positiivisuuspiikkiä. Sopivana dopingina toimivat vaikka vuosittain pidettävät nuorten ammattiosaamisen SM-kilpailut eli Taitaja-kilpailut. Tänä vuonna kisattiin Tampereella. 

Toden totta: Nuorissa on tulevaisuus – ainakin jos mittarina käyttää Taitajien saldoa. On mykistävää, miten lahjakkaita ja taitavia nuoret ammattiosaajat ovat, mistä iso kiitos kuuluu Suomen laadukkaalle ammatilliselle koulutukselle. 

Tiedostan, että Taitajissa esillä olevat kilpailijat ovat alansa huippuja, mikä ei automaattisesti välitä koko kuvaa ammatillisen koulutuksen laadusta. Ammattitaidon kansainvälisissä kilpailuissa näkee myös sitä, että mitalin kiilto silmissä keskitytään robottimaisesti yksittäiseen suoritukseen, ja unohdetaan täysin, miksi ylipäätään kilpaillaan. Tällöin MM-mitali ei kerro totuutta maan ammatillisen koulutuksen ja osaamisen laadusta. 

Näin ei onneksi ole Suomen laita. Toki meilläkin valmennetaan kilpailijoita, mutta toiminnan periaate on, että kautta linjan laadukas ammatillinen koulutus luo parhaan pohjan myös huippuyksilöjen kehittymiselle. Huiput taas näyttävät esimerkkiä aloittelijoille ja omaa alaansa vielä etsiville. Myös työelämä on vahvasti mukana kilpailutoiminnassa. 

Itselläni oli ilo ja kunnia toimia tarjoilija-lajin kilpailuasiakkaana. Vastuullinen tehtäväni oli isännöidä neljän hengen pöytäkuntaa sekä nauttia ruuasta ja laadukkaasta palvelusta. Voin vilpittömästi sanoa, että kyseessä oli yksi parhaista – ellei paras – ravintolakokemukseni, vaikka kyseessä olikin simulaatio. 

Taskussakin oli lappu, josta lunttasin, mitä viiniä (näennäisen) asiantuntevasti (tarjoilijan suosituksesta) tilasin ja kilpailija liekitti pihvit silmiemme edessä täydellisiksi. Hän sijoittuikin 10 finalistin joukosta lopulta neljänneksi. Kokemus oli huikea!

Kilpailualueen käytävät huokuivat hyvää henkeä. Monet lajit tarjosivat myös upeita näytteitä kilpailijoiden osaamisesta, kuten kuvan ravintolakokkien aikaansaannoksista voi päätellä. Ennen kaikkea Taitajat loivat tänäkin vuonna uskoa ammatillisen koulutuksen tulevaisuuteen, vaikka puitteet eivät ole helpot. 

Amikset ovat kärsineet suhteettomasti nykyhallituksen sokeasta moukaroinnista. Juhlapuheissa ammatillisen koulutuksen laadun tärkeyttä on ylistetty samalla, kun koulutuksen järjestäjien resurssit on vedetty minimiin. 

Taitajissa nuoret osaajat näyttävät konkreettisesti, mitä voimme menettää, jos jatkamme lyhytnäköisellä koulutuksen leikkauslinjalla.

Kaupunkikehitysjohtajasta ja poliittisesta keskustelusta

Järvenpään maanantain kaupunginvaltuuston esityslista oli lyhyt, mutta keskustelu pitkä – rapiat kolme tuntia. Onneksi poliitikon pitää kestää hieman pidemmätkin luennot, jos ei mennä aivan aiheen ohi.

Itse päätökseen kaupunkikehitysjohtajan paikasta olen tyytyväinen. Työntekijöiden oikeudet ovat yksi poliittisen ja yhteiskunnallisen toimintani kulmakiviä. En lähde näillä teemoilla leikkimään, vaikka kyseessä olisikin johtoportaan tehtävä kaupungin organisaatiossa.

Kaupunkikehitysjohtajan viran täyttämiseen liittyvät parhaat juridiset arviot sanoivat, että tehtävää tulee lain mukaan tarjota Olli Keto-Tokoille. Tässä tapauksessa valtuusto edustaa työnantajaa, ja työnantaja ei voi kohdella kaupungin työntekijöitä mielivaltaisesti. Siksi äänestin suoran valinnan puolesta, kuten teki valtaosa valtuutetuista.

Tästä päästääkin toiseen teemaan, josta kävin valtuuston puhujapöntöstä sanomassa muutaman sanan.

Noin vuosi sitten muutin Järvenpäähän. Olen kotiutunut erinomaisesti, Järvenpää on täyttänyt kaikki odotukseni.

Ison osan kuluneesta vuodesta olen saanut kunnian istua myös kaupunginvaltuustossa. Tämän myötä olen saanut (lähtien tyhjästä taulusta) tuntea rautaisannoksen kaupungin poliittista keskustelukulttuuria.

Ja hyvät ystävät, se ei hyvältä tunnu.

Kaupunkikehitysjohtajan viran täyttäminen toimikoon esimerkkinä. Kaupunginvaltuutetut toimivat eturintamassa määrittämässä poliittisen keskustelun tasoa. Nyt emme ole asemamme arvoisia.

Monessa tapauksessa valtuuston jäsenet odottavat kuin hyeenat mahdollisuutta iskeä kollegansa kimppuun. Tämä on jotain käsittämätöntä, kaupungin päätöksentekoa halvaannuttavaa myrkkyä ja yksikertaisesti karmeaa käytöstä.

Järvenpään uusi kaupunginjohtaja on juuri aloittamassa työssään. Nyt olisi juuri oikea hetki meistä jokaisen katsoa peiliin ja aloittaa uudenlaisen, terveemmän ja rakentavamman poliittisen keskustelukulttuurin luominen. En ole itsekään syytön, joten otan tämän tavoitteen myös omaksi sydämenasiakseni.